Kiivileivokset ja höpötyksiä riippuvuussuhteista

Perheenjäsenen merkkipäivän kunniaksi leivoin pitkästä aikaa jotain herkkua. Talvi on lannistanut minut niin, että joka päivä tekee mieli jotain makeaa. Yleensähän en syö mitään tämmöisiä, mutta viime aikoina...sokeri on just sellanen, että kun kerran otat, niin otat varmasti huomennakin! Siihen jää niin koukkuun.  Uskon, että kaikilla ihmisillä on jokin riippuvaisuus, toisilla se on jokin terveyttä tuottava asia, toisilla taas vähemmän. Lasken riippuvuudeksi myös ylenpalttisen kuntoilun. Tunnen myös entisen alkoholistin, joka juo jatkuvasti vissyä tai energiajuomia, eli siinäkin on vain riippuvuus vaihtunut, mutta onneksi näin!

 Oon itse tässä koittanut kehittää riippuvuutta veden juontiin, olen niin huono juomaan muuta kun kahvia. Koulussa sain herätyksen oikein kunnolla tähän nestetasapainon tärkeysjuttuun viime syksynä kun opin,  että mun iho on kuiva sekä sisältä että pinnalta, mutta voin tehdä asialle paljonkin: juoda vettä. Toki olen tiennyt sen aiemminkin, että vettä pitää juoda, sitähän nyt toitotetaan joka tuutista. Mutta anatomian ja ihonhoidon tunneilta jäi käteen ainakin se, miten paljon meidän kehomme tarvitsee vettä kaikkiin toimintoihinsa. Etenkin tärkeiden ravintoaineiden ja hapen sekä hiilidioksidin siirtoon kehossa, eihän ole paljon hyötyä syödä terveellisesti ja vielä napsia monivitamiinit päälle, jos eivät ne imeydy kunnolla?

Ihan hanavettä käytän yleensä, eli kun lähdevesipullo tyhjenee, täytän sitä hanasta. Mutta kaikeksi surkeudekseni olen tehnyt huomion, ettei aika vuorokaudessa riitä mulle, en ehdi yhtenäkään päivänä juoda tarpeeksi. Olen tähdännyt 2.5 litraan, mutta yleensä se jää siihen litraan puoleentoista. Mutta parempi näinkin kuin ei yhtään, mikä oli aiempi tilanne! Olen aika kova piiskaamaan itteeni monistakin asioista, ja pitäisi olla vähän armollisempi itselle. Olen tämän kuullut viime aikoina parinkin ystäväni suusta, älä ole niin ankara itsellesi. Joten, olkaapa hyvät, herkkua herkkupepuille!

Tässä kevättä lupaavassa leivoksessa on kuitenkin myös reilusti vitamiineja, kiivien päälle ei tule myöskään mitään kiillesokeria tms. vaan ne ovat ihan sellaisenaan tuoreina!

Jos haluat, niin mikä estää tekemästä hiukan makeamman version vaikka hyytelösokerilla.

Kiivileivokset ( 12 pientä tai 6 isoa )

3 dl vehnäjauhoja
1,5 dl tomusokeria
1 dl keksinmuruja ( kaurakeksi tai digestive)
siivilöi jauho ja tomusokeri kulhoon, murskaa keksit ( itse teen niin, että laitan keksit muovipussiin ja kaulin kaulimella)ja sekoita joukkoon.

Sekoita joukkoon:

1 munankeltuainen
115 g voita
1 rkl maitoa

Kääri taikina kelmuun ja anna levätä jääkaapissa 30 minuuttia.

Kauli taikinaa jauhotetulla pöydällä ja laita vuokiin. Pistele pohjat haarukalla.

Laita pohjien päälle foliota suojaksi, niin että myös reunat peittyy. Paista 200 asteessa noin 10 - 15 minuuttia. ota pois uunista ja poista foliot. Jatka paistamista vielä muutama minuutti, vaalean kullanruskeiksi. Kumoa ritilän päälle jäähtymään.

Tee täyte:

225 g tuorejuustoa
tomusokeria maun mukaan

Koristeeksi:
kaksi kiiviä ohuen ohuina viipaleina
Laita jokaisen leivoksen päälle suuri lusikallinen täytettä, koristele kiivinviipaleilla.





Itse tein nämä tuon eilisen postaukseni muffinivuokassa, ja tästä tuli 6 suurempaa leivosta, vähän jäi taikinaa yli, paistoin siitä keksejä.

Selvitä millainen liikkuja olet ja voita Polarin aktiivisuusranneke arvo 160 euroa!

Tuulahduksia kesästä- ai niin nythän on jo lokakuu!

Pakko sanoa taas niin kliseisesti että kylläpä aika rientää. Pieniä kesänmerkkejä pihalta sentään vielä löytyy. Krassit jatkavat kaikessa rauhassa eloa ja oloa. Tänään on ollut sellainen oikein kunnollinen, tuulinen syyspäivä, puiden lehdet vain kieppuu ja riekkuu ilmassa. Miksiköhän mulle tulee aina tämmösistä päivistä mieleen Nalle Puhin Nasu?

Ilona- koira ei enää tarkene ilman takkia lenkkeillä, kun lämpötila laskee vielä muutaman asteen. Pitänee lähteä piakkoin koirantakki ostoksille.

Kuopus on innolla askarrellut Halloween koristeita, ja hän sai myös ystävältään lahjaksi nämä hienot, itse askarrellut huopakoristeet!

Minulla on kokeita kokeiden perään, vielä yhteenkään en ole kunnolla ehtinyt lukea, mutta onneksi olen niistä selvinnyt aika hyvin. Koulupäivän jälkeen pää tuntuu niin väsyneeltä, että vertaisin sitä jonkinlaiseen humalatilaan, jos siitä paremmin ymmärrätte, mitä tarkoitan. Kun tietoa tulee kerralla paljon, niin aivot eivät jaksa enää toimia kunnolla tai jotain sinnepäin. Nyt kun tuosta aivotärräyksestä on kohta vuosi, alan jo miettiä, palautuuko muistini enää koskaan ennalleen. Mutta mitä siitä, jos ei, Esikoinen taas eilen muistutti niin hienosti minua sanomalla, että "sulle ois voinu käyä paljon pahemminkin". Niin.

 Tässä on muuten ihan ensimmäiset kynnet, jotka olen ikinä elämässäni koristellut! Oli ihan oikeasti kivaa, kun sai taas yrittää opetella jotain uutta ja asiakaskin (opiskelukaverini) oli mukava!

Innostuin tilaamaan tyttärelle joitain jänniä kynsikoristeita netistä, saatte sitten nähdä.

Toivotaan ettei huomenna tule ihan kamala myrsky!
Hyvää loppuviikkoa!
Anne

Arkihuolta

Joka ilta on pikkuisen sellainen olo, etten jaksais millään enää mennä kouluun ainakaan viikkoon. Mutta aivan kuin siihen ois jääny jollain lailla koukkuun! Aamulla, kun on saanut nukuttua, sitten onkin jos ei nyt ihan innoissaan, niin mielellään aina lähdössä. Ehkä se hyvin sikeästi nukuttu yöuni (kuusi tuntia, mikä ei mulle, ihan älyttömälle unikeolle riitä millään!), auttaa sittenkin! Yleensä herään ennen kuin kello soi. Ei mitään järkeä. Oikeasti on ihan mukavaa, että elämässä on taas jotain rutiinia. Ihminen ei ole luotu olemaan tekemättä mitään. Tottakai sitä vähän aikaa voi olla, ja etenkin jos elämäntilanne on kohtuuraskas, niinkuin itsellä oli, kun jäin työttömäksi. Silloin menee pitemmänkin aikaa, kun sitä vain nauttii, että saa olla lapsille läsnä ja päättää itse, milloin lähtee liikkeelle kotoa vai lähteekö edes joka päivä.

Ei tämä uudenlainen arki ihan helppoa ole ollut. On ollut päiviä, jolloin Kuopus on lähtenyt kouluun ilman takkia, hanskoja, pipoa...mutta onneksi on lämmintä vielä. Lapsella on varmasti mennyt oikein hyvin, mutta itselle on todella vaikeaa, kun ei voikaan yhtäkkiä olla vaikuttamassa kaikkeen mitä kotona tapahtuu. Ikäänkuin menettäisi jonkin hallinnan, mutta tähän tottuu ( kai). Tuntuu kyllä tosi tyhmältä valittaa yhtään mistään näin pienestä, mutta kerroinpa nyt sittenkin.

Taas tämmöinen lyhykäinen pikkupostaus, voi olla ettei minulta enää muunlaisia tulekaan ulos. Sitten kun olen vielä vähän laiska kirjoittamaan ja äkkinäinen luonteeltani, niin tulee tämmöstä töks töks töksäyttelyä.
Loppuun tämä ajatelma, joka tuli mieleen yhtenä päivänä, ehkä olen sen joskus lukenut jostain?

 Joskus tuntuu että elämme täällä, kuin mukavuus olisi tarpeistamme tärkein, vaikka usein tarvitaan vain innostumista ollaksemme tyytyväisiä. 

Koululaisen elämää ja koira- asioita

Blogitauko on venähtänyt taas jonkin verran pitkäksi täällä päässä. Monta kertaa päässä pyörii hyviä ideoita ja suunnitelmia, mutta aika ei vain riitä millään. Jotkut tietääkin, että aloitin elokuussa opinnot. Tarkoituksena valmistua kosmetologin ammattiin ja sen jälkeen jatkaa psykologian opintoja mahdollisesti osa-aikatyön ohessa. Tosin minulla on myös plään bii, plään cii, plään dii ja jokunen muukin mielessä.

Ilona ja Pena äiskän sylissä.

Meidän talous on kasvanut yhdellä koiruudella. Ilona sai viime viikolla kaveriksi chihuahua Penan, joka on nyt n . 2 vuotias. Suloinen tapaus, tosi ihana kaikinpuolin. Kaksikko alkoi heti tulla loistavasti juttuun!

Penan hakumatkalla kuvasin joutsenenpoikasen, vielä oli harmaat sulat vaikka jo aika suurikokoinen.

Opiskelutahti on aika rankkaa, onhan tutkinto suoritettava 17 kuukauden aikana, minkä suorittamiseen normaalisti kuluu tietääkseni kolmekin vuotta. Käytännönharjoittelu alkoikin heti muutaman ensimmäisen päivän jälkeen. Onneksi olen selvinnyt koulupäivistä aika hyvin ja tentit tähän asti menneet ihan ok.  Kotiin päästyä sitten huomaakin, että aivojen rasitus aiheuttaa ihan hirveän väsymyksen ja muisti on jo illasta niin kuormittunut, että ärsyttää itteä ainakin. Mutta näillä mennään nyt! Onneksi kotiin on aina niin mukava tulla, rakkaitten luo.

Tutustumista.

Toivottavasti teillä kaikilla on mennyt alkusyksy mukavasti?

Blogilistan loppu

Blogilista on lopettanut toimintansa, 

joten jos olet seurannut blogeja sitä kautta, 

niin ehkä kannattaa nyt mennä tuonne osoitteeseen:

 

Blogipolku

siellä olen minäkin.

 Itse seurailen blogeja ihan tämän Bloggerin kautta,

 mutta on varmasti monia, jotka ovat käyttäneet blogilistaa. 

Minusta tuo Blogipolku näyttää hyvältä sivustolta, 

ja juutuin itsekin heti sinne lueskelemaan. 

Kalligrafia- mietelauseet poimin Positiivarit- sivustolta.

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille, muista nyt  sinäkin

osallistua 

jos et vielä huomannut!

Tuota kuvan tekstiä olen miettinyt viime päivät omalta kohdaltani paljon.

 Valvonut pari yötä tässä ihan vain, kun hermoilen, pääsenkö kouluun.

 Tai oikeastaan hermoilen sitä, että kun pääsen, 

miten muksut pärjää ilman minua.

 Hassuja mietteitä voi tulla väsyneenä mieleen.

 Sitten kun lopultakin nukahtaa, näkee villejä unia. 

Viime yönä muutin taloon,

 missä oli paljon kerroksia ja suurensuuria huoneita. 

Piti alkaa heti pyyhkimään pölyjä, 

sillä kaikki ne hienot ja arvokkaat huonekalut oli ihan pölyn peitossa.

 Joku vanha mummeli tuli ajamaan minua sieltä pois.

 Ehkä hermoilen ihan syystäkin, 

minähän olen ainakin toistaiseksi totaaliyksinhuoltaja, 

lasten isä ei välitä lapsia ottaa luokseen edes hetkeksi. 

Lapset ovat minun vastuullani ja varassani ainoastaan.

 Isovanhemmat ovat kaukana. 

Mutta kyllähän ne pärjää! Pärjäähään muittenkin perheiden lapset!

 Näin sitä on kiinnittynyt olemaan kotona,

 saatavilla, että pelottaa ihan hirveästi mitä siitä seuraa,

 jos äippä ei olekaan ihan heti siinä lähellä.  Jollain heti pää halki? 

Jotain karmeaa kumminkin. No ei vaiskaan, vanhin on kuitenkin jo 13.

Kuopus menee 

(toivottavasti saan paikan) ap- ja ip- kerhoon, 

niin sillä siitä jänskätyksestä selvitään. 

Eniten pahalta tuntuisi,

 jos pitäisi laittaa ekaluokkalainen kulkemaan yksin kouluun, 

siinä on se yksi autotien ylityskin.

Siinä tapauksessa en ottaisi opiskelupaikkaa vastaan,

en vaan voisi.

Omat koulupäivät tulisi olemaan 8- 16, 

lisäksi lauantaita usein.

 Hurjan kova tahti,

 kolmen vuoden tutkinto puolessatoista vuodessa. 

Vain 14 valitaan, pitäkää minulle peukkuja!

Muumillista tiistaita...vai onko nyt tiistai?

Ihanaa kun lapsilla on loma! Kenellä teistä on loma nyt meneillään?
Itselle taitaa olla parempi laittaa herätys aamuiksi, koska oikeesti liian pitkään nukkuminen väsyttää mua vain enemmän ja enemmän.

Luopumista on ollut koko kevätkesä täällä päin. Ilonan kanssa lenkillä ollessa minulla on tunne, että Basso koira hölkyttelee vierellämme. Näen sen ikäänkuin sieluni silmillä. Päällimmäisin tunne on ollut viime aikoina jonkinlainen itkunsekainen raivo, en olisi halunnut antaa sitä vielä! Miestä en osaa ikävöidä, hän on haukkunut minut, huoritellut ja nimitellyt, niin pahasti, että suljen tunteet jonnekin mielen taakse. Viimeksi itkua tuhersin viikonloppuna, kun pikkusiskon läksiäisiä vietettiin. Seuraavan kerran nähdään elokuussa hänen hääjuhlassa. Hän lähti tänään vanhempiemme saattamana toiselle mantereelle, kissat mukanaan. Kissoille piti olla koneeseen ihan valtavat kantokopat! Kummallekin omat, samaan ei saanut laittaa. Toivottavasti kissat kestävät pitkän lennon hyvin. Eikä leijona syö niitä perillä.

Läksiäisistä ylijäänyttä kakkua popsin suruuni! Ihana SatuKoon blogiarvonnasta voitettu Muumimuki on niin aurinkoinen ja kesäinen, että kyllä siitä kaffetta hörppiessä tulee ihan pakostikin jo parempi olo! Tuhannet kiitokset SatuKoo. Kiitokset myös ihanasta voimia antavasta blogistasi.

Nämä on niitä pieniä onnenmurusia mitä kerään. Elämä on juuri nyt vaikeaa. Olen masentunut ja surullinen, että asiat menivät siihen pisteeseen, ettei yhdessä voitu enää jatkaa. Kun mustasukkaisuus ottaa ihmisessä vallan, on se asia, minkä kanssa ei voi elää. Inhottavinta on, etten koskaan antanut mitään syytä olla mustasukkainen. Harmittavaa.

Kiitos SatuKoo ihanasta mukista!

Usein mietin, kannattaako täällä avautua kovinkaan paljon omista murheistaan. Paljon olen kirjoittanut, deletoinut, kirjoittanut, deletoinut. Mutta voiko blogi olla jatkuvasti vain iloinen, pirteä, onnellinen? En minä tiedä. Tosin tämä omani on viime aikoina ollut pelkkää surkuttelua täynnä. Sen takia haluankin vielä sanoa, että eteenpäin koitan silti mennä, tunti tunnilta, päivä päivältä. Olen hakenut kouluun!

Jääköön vielä salaisuudeksi mihin, kerron sitten jos tulen valituksi. Toivon niin sydämestäni, että pääsen sinne! Saisin minun ja lasten elämän kuntoon. Uuden ammattitutkinnon myötä saisin varmasti työtä, jopa niin usein haikailemastamme Espanjan maasta.

Avokadosörsseliä ja aivohöttöä

Tekis mieli melkeen kertoa miten elämä voikin olla p***aa mutta koska ei ole ollut tapanani avata elämääni liikaa, ihan vain raottaa, niin en nyt kerro enempää. Sanonpa nyt vain, että ei ole tämä ihmisen elo aina helppoa. Enkä puhu ny mistään " ai v*ttu mulla meni kynsi poikki" asioista. Toki sitä voisi itse valita monia juttuja toisinkin , tiedän.

Onneksi ehdin eilen käymään uimassa! Mieluitenhan minä suurinpiirtein asuisin vedessä, jos voisin.

Uimahallissa aina mukana aito 1950- luvun meikkipussi, ostettu kirppikseltä ihanalta vanhalta naiselta,  muistaakseni maksoi 0, 50 e.

 Vedin aika vauhdilla kilometrin, ja olin ihan läkähyksissä! Kun tuo kunto ei mikään järin hyvä:-)
Yhdyn kyllä täysin SatuKoon postaukseen urheilun tärkeydestä. Se auttaa jaksamaan päivästä toiseen niin niin paljon paremmin! Taas tuntui siltä, että nyt en enää jaksa, mutta sitten kun vetää vaan sinnillä, tulee se tila, että ahaa hei minähän jaksankin ja se mahtava olo!

Tulee vaan aina jotenkin repästyä liian nopeeta, jalat meni ihan kyllä hapoille. Kai se johtuu lapsena harrastetusta kilpauinnista, tosin ei kai sitä kannata edes mainita kun ei meriittejä ole:-) 

Taisi olla hevostalli, mikä vei kiinnostuksen aikoinaan pois kilpaurheilusta.

Löysin netistä tuon nyt jo melko kuuluisan Äidinsörsseli- ohjeen ja arvasin heti, että tykkään siitä! 

Avokado on jo jonkin aikaa ollut lempparini, ja korianteria käytän myös paljon. Sekä kuivattua maustetta, että tässä ohjeessa tarkoitettuja, vihreitä versoja ( ennen kukintaa), löytyy salaattihyllystä.  Tän reseptin kuukkeloin alunperin sitä varten, kun halusin löytää jotain uutta mitä laittaa korianterista, sellainen puntti kun oli taas tarttunut kauppakassiin.

Avokadohan tiedetään hyvin terveelliseksi välipalaksi monien juttujen takia.
Korianterillakin väitetään  olevan huomattavia terveysvaikutuksia.Sitä pidetään muuten yhtenä maailman vanhimmista maustekasveista!
Raskasmetalleja sen pitäisi ainakin tutkimusten mukaan poistaa, ja siinä on myös paljon C- vitamiinia sekä  antioksidantteja. Mutta koska se on yrtti niin en kyllä suosittelisi syömään jatkuvasti suuria määriä. Yrttien kanssa kannattaa olla varovainen ja pitää se oma järki päässä.

En malttanut tapani mukaan kuitenkaan ihan pysyä ohjeessa, joten tässäpä on oma versioni:

Ainekset

1 avokado 

100 g raejuustoa 

 nippu korianteria

½  sitruunan mehu

Himalajan vuorisuolaa murskattuna, seassa kuivattua basilikaa ( itsetehty sekoitus )

 mustapippuria

chiliä 

 

Valmistusohje

1. Paloittele avokado ja sekoita raejuusto joukkoon. Revi yrtit käsin tai silppua veitsellä joukkoon.
2. Purista sitruunan  mehu päälle ja mausta.
3. Nauti!

Suosittelen lämpimästi kaikille kiireisille, nälkäisille kokeilepa tätä nnin ihastut!

Vanha Arabian lautanen.

Pieni kuvausassistentti ehti jo lipaisemaan lautasen reunalta. Muistattehan, että avocado voi olla koirille haitallinen, se vaikuttaa sydänlihakseen tai joidenkin tietojen mukaan kerryttää nestettä rintaonteloon ja täten vaikeuttaa hengitystä!

 

Opiskelu on ollut viime päivien ajan tuskaa. On todella vaikeaa hyväksyä itsessään tämmöinen vähän niinkuin disability.  Onneksi kohta- psykologian- tohtorinna- pikkusiskoni lohdutti,  että lukemani opintojakso on monien mielestä hyvin vaikea yleensäkin.

Lapsen nimipäivän kunniaksi Esikoinen leipoi suklaamuffareita.

Ihanat silikonivuoat Kodin1: stä

 Olen nyt tullut huomaamaan, että muisti jaksaa pysyä virkeänä n. puoli tuntia. Sitten luenkin sitä yhtä lausetta edestakaisin tajuamatta mitään, ihan kuin ihmiselle käy väsyneenä, sillä hetkellähän sitä yleensä tajuaa laittaa iltalukemisensa yöpöydälle ja alkaa nukkumaan. Mulla se nyt tapahtuu mihin vuorokaudenaikaa tahansa. Mutta, onneksi periksiantamattomana luonteena huomasin, että kun teen hetken jotain muuta, pystyn taas jatkamaan. Lukeminen myös väsyttää ja nukunkin monesti ( hyvällä omallatunnolla) 10- 20 minsaa päikkäreitä nykyään. Oon oppinut sallimaan itselleni myös jotain hyvää, sillä kuka sen muuten tekisi? Hih :) Saan nukkua päiväunet hyvällä omallatunnolla, ja ostaa kukkia omaksi iloksenikin, jos siltä tuntuu. Sillä meillä on kuitenkin niin, että minä pyöritän arkea lähestulkoon yksikseni ja sitä on vaan pakko jaksaa.

Tulppaanit sain pysymään kauniina pitempään nyt, kun noudatin Stella Vanilja- blogissa kerrottua ohjetta laittaa aluksi maljakkoon avaamatta kimppua,  niin että varret jotenkin töpäköityy tai jotain:)

Odotan jännityksellä, palautuuko hyvä muistini yhtäkkiä ( Abra Kadabra) , vai tapahtuuko se vähitellen.  Katsoin vasta dokkarin naisesta, joka aivovamman seurauksena menetti haju- ja makuaistinsa, muistelen että ne palasivat takaisin ihan ykskaks .
Sitä vaihtoehtoa, että ei palaudu, en suostu enää miettimään. Sillä missio on niin kova, haluan valmistua ammattiin, jonka olen niin monia vuosia tuntenut kutsumukseksi. Ei kai se ilman hyvää muistia onnistu.

Toivon kaikille hauskaa ja helppoa loppuviikkoa!

Terveisin
Anne

Viikonloppu

Nukkekodin vessan uusi matto Bommix Bamboo - langasta. Huomasin vasta kirjoittaessa, että verho ikkunasta on lähtenyt käveleen.

Olisi kyllä muutenkin liimapyssylle hommia tässä, hanatkin ovat irti..harmittaa välillä, kun talo on niin rakkaudella tehty ja niin paljon kauniita,  uskomattomia yksityiskohtia täynnä, niin nämä kersat rikkoo kaiken enkä puhu välttämättä omista lapsistani :D
Mutta leikittäväksi tämä on aikoinaan hankittu, ja onneksi lähes kaiken on saanut aina korjattua.

Ilonan kuvasin puhtaan pyykin kasassa. Viikkailin niitä illalla, niin sinnehän se mennä sujahti lakanoihin, aina pitää olla emännän lähellä, mutta mieluiten jossain lämpimässä!

Minun päivärutiineihin kuuluu yleensä kilpikonnan ulkoiluttaminen. Tietysti talvella kun näillä leveysasteilla ollaan, nin se tapahtuu vain sisällä alakerran lattioilla. Yleensä laitan sen kävelemään, ja unohdan samantien että se on lattialla- muistan sen sitten kun se yrittää änkäytyä johonkin ahtaaseen koloon, sillä siitä kuuluu raapiva ääni. Koirat ovat kai vähän mustasukkaisia tästä lemmikistä, sillä kun otin kameran esille niin johan kumpikin säntäsi paikalle vahtimaan että eivät vaan jää mistää paitsi!

  Ilona- chihu alkaa riehumaan, ja Basso vain kävelee edessä, ettei varmasti yhtään kuvaa oteta muista kuin siitä... silläaikaa konna jatkaa matkaansa mistään häiriintymättä. Se on niin hauska otus, Ilona yrittää aina tehdä tuttavuutta sen kanssa, mutta sepäs vaan jatkaa matkaansa eikä välitä koiran pusutteluyrityksista tuon taivaallista.

Eikö oo hirveetä että laitan tämmösiä kuvia, missä näkyy, kuin koirankarvoissa meidän matto on? No se on vaan elämää! Illalla taas imuroidaan :)

Ulkona paistaa aurinko ja ilma ois ilmeisesti mitä ihanin, mutta minun viikonloppuni on kulunut siivotessa ja tenttiin lukiessa.

 Minua alkoi niin harmittamaan , kun en saa opintoja jatkumaan tuon muistin huonontumisen vuoksi. Voitteko kuvitella, että pääasiassa ne ovat viivästyneet koko tammikuun ajan, koska en ole vain muistanut, että mun piti opiskella! Nyt sitten ajattelin että saa riittää ja ilmoittauduin tenttiin joka on jo 19. päivä joten on pakko muistaa lukea.

 Torstaina kävin magneettikuvassa ( tulokset saan myöhemmin) ja olin niin väsynyt että nukahtelin siinä, vaikka jokainen, joka on ikinä ollut pään magneetissa, tietää, että se meteli on aivan hirveä. Kun kuvataan, kuuluu kauhea kolina, klonksutus ja raapivia ääniä sun muuta. Olin niin väsyksissä koska päivä oli ollut hiukan erilainen kuin yleensä, sillä kävin ystävän kanssa kylpylässä ja kauneushoitolassa sekä suolahuoneella! Tästä päivästä onkin tulossa seuraava kirjoitukseni.
Joka tapauksessa en muistanut heti miten hiivatissa sitä parkkimittaria käytetään! Ja sitten kun piti viedä se lappu autoon, piti vähän aikaa miettiä minkälaisella autolla oikein tulinkaan? Toki autoni vaihtuu usein kun mies myy autoja, mutta silti. Muisti ikäänkuin väsyy, kun aivoja on rasitettu enemmän. Tai ehkä se johtuu kaikista eri ärsykkeistä, sillä esimerkiksi kotona lukiessa tenttiin en huomaa sellaista sekavuutta loppupäivässä ollenkaan.

 Noniin varmaan teitä hulluna kiinnostaa nää mun analyysit.
Mutta jos jotain kiinnostaa :D niin täältä ja täältä sekä täältä voi lukea lisää minun tapauksestani

Seuraavana on tulossa tosiaan postaus suolahuonehoidoista, sekä Biodroga hedelmähappohoidosta, joissa molemmissa kävin torstaina. Voitte uskoa että oli ihanaa! Nautin ihan täysin siemauksin.
 Ihanaa sunnuntaita kaikille !
Anne

Peppermint candy cane

Unohdin näyttää teille yhden aivan ihanan joululahjan, jonka sain veljen vaimon tekemänä.

Eikö olekkin aivan ihana? En voinut olla laittamatta kuvaan mukaan tuota vaalean pinkin väristä joulutähden lehteä, se sopi jotenkin niin hyvin. Meillä on vasta nyt pikkuhiljaa keräilty joulua pois, pakko myöntää että joulukuusi on vielä sohvapöydällä! Tosin osissa, meillä on ollut parina viime vuonna valkoinen muovikuusi.

Itse tehty lahja on ihana vastaanottaa. Arvostan!

Kävin muuten eilen lääkärillä, sen marraskuussa tapahtuneen aivotärähdyksen vuoksi. Vähän jännitti. Että mikä on tuomio. En pystynyt muunmuassa mitenkään muistamaan, milloin se sattui, no lääkäri sitten kertoi päivämäärän että marraskuutahan se oli. Itse arvelin että syyskuussa.  Todettiin, että mulla on ihan selvästi alentunut tai huonontunut lähimuisti. Kun en muista juurikaan mitään vasta tapahtuneita asioita, en edes oikein osaa kertoa esimerkkejä siitä, mitä en muista, hih! Kun taas kauemman aikaa sitten tapahtuneet jutut muista kyllä ihan hyvin. Ehkä se on sittenkin dementiaa...:D

Onneksi kuulemma on hyvänlaatuista tämmöinen ja joillekin vain sitten jää näitä oireita,jotka yleensä palautuvat ajan kanssa, mutta kukaan ei voi sanoa miten kauan menee. Voi olla myös mahdollista, että asiaan on vaikuttanut aiempi aivotärähdys, jonka sain nuorena pudotessani hevosen selästä.

Rakas Petteri, Hoppy Hooligan. Upein heppa jonka tiiän....olin jotain 14 vee, musta welshin cob taisi silloin olla alle nelivuotias ja se pillastui maastossa. Siitä jäi aukko mun muistiin, jonka sanottiin palautuvan myöhemmin, mutta niin ei koskaan käynyt.

Lääkäri oli onneksi todella mukava ja halusi vielä konsultoida ylilääkäriä. Tuntui että odotin pienen ikuisuuden. Katsoivat, että mun täytyy seuraavaksi mennä pään magneettikuvaan ja neuropsykologin testeihin vielä. Mutta olen niin onnellinen, että sillä käynnillä vahvistui oma ajatukseni siitä, että on pakko vain koittaa opiskella ( luen psykologiaa JYU: n avoimessa) vaikka tuntuu ettei muista mitään lukemastaan, sillä näin se muisti voi kuntoutua.

Hei käykää osallistumassa arvontaan tästä:  klik*  toivoisin edelleen blogilleni uutta nimeä!
Kiitos !
Anne