Näytetään tekstit, joissa on tunniste neurologia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neurologia. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. tammikuuta 2015

Pääasioita

edit* käy osallistumassa Novita Joki- lanka+ pöllö- arvontaan tästä:
Ehdota blogilleni nimeä

Eilen sain ittestäni sen verran irti, että raahauduin puoliväkisin kampaajalle. Oon ollut tosi pitkään ihan maassa sattuneista, erinäisistä tapahtumista johtuen, ja alkoi tuntua että jotain piristystä tarvitaan. Siinä vaiheessa kun joka paikkaan pitää lähteä pipo päässä vaan siksi että otsatukka on ylikasvanut eikä sitä jaksa millään ilveelläkään vääntää ihmisen näköiseksi, olihan se varmaan jo aikakin.


Meillä alkaa olla pitkäaikainen haave kohta toteutumassa, ja sen vuoksi soittelinkin neuron polille, että otan vastaan peruutusaikoja mielelläni, että saan alta pois nuo kaksi käyntiä ( tätä kirjoittaessa muistan, että onhan mulla vielä se reumalääkärin määräämä hermoratatutkimuskin...taidan perua sen, sillä se kuulemma sattuu...ja ei siellä kumminkaan mitään selviä)
jotka oisivat olleet vasta helmikuussa. Sanoivat, että peruutuksia tulee todella harvoin ...menipä päivä tai kaksi ja soittivat, että minulle on huomenaamulla peruutusaika tarjolla. Siispä olin tänä aamuna pari tuntia neuropsykologin testeissä ja haastattelussa. niistä tulee sitten myöhemmin tulokset, mutta sen verran se nainen kertoi, että selvästi oli testejä tehdessäni havaittavissa kuormittuvuutta ja muistin väsymistä, ja että minulle tulee sitten lääkärille aika ja kun menen ihan kohta siihen pään magneettiin saa hän siitä tärkeää lisäinformaatiota. Esimerkkinä voisin sanoa teille, että kun piti minuutissa luetella s- kirjaimella alkavii sanoja, en pystynyt mitenkään saamaan mitään päähäni. Ihan sen minuutin loppuessa sitten keksin yhden, ping!
Siili.
Aivan järkyttävän noloa. Mutta näillä mennään, enkä ole yhtään masentunut tai allapäin tän takia, taikka pettynyt itseeni.

Muisti pätkii joka hetki erittäin paljon, mutta yllättävän paljon sitä silti myös muistaakin. Kaikenlaista stressiähän sitä aina pukkaa olemaan. Yksi lapsista on rissannut ja rassannut iltaa ja aamua, ihan mahdotonta hommaa, joka alkaa jo tarttua kahteen nuorimmaiseenkin.
 
 Ilona - chihulle tuli juoksut ja se on nyt vaikuttanut vaisulta jopa niin että kuumeenkin mittasin eilen illalla. Se oli onneksi 38,7. eli koiran normaalilämpö. Meillä kun on karvaita kokemuksia narttujen kohtutulehduksista, niin olen ihan varpeillani tämän asian suhteen.


Basso taas on aiheuttanut murhetta tuon allergiansa tai mikä ikinä onkaan takia. Karvat lähtee ja iho haisee pahalta. Siis oikeasti tosi pahalta. Pesen sen noin kerta viikko Malasebilla. Rasvaan sitten jollain tosi rasvaisella, esim. Tummelilla koiran ihoa, sillä se on ollut niin kuiva että rapisee. Nyt on toinen iso säkki menossa eläinlääkäriltä hankittua hypoallergeenista Royal Caninia.

Mitään muuta vaikutusta en ole huomannut kuin, että koira on nyt vähän lihonut ja ruoka siis varmasti imeytyy paremmin. Paljon olllaan mietitty, onko tässä asunnossa jotain,

sillä Ilonahan raapii myös itseään ihan kokoajan, ja sekin syö nyt siis tuota samaa allergiamuonaa. Meillä ihmisillä kutittaa silmiä ja minullahan on todettu astma täällä asumisen aikana. Nyt on yhdellä lapsista astmalääke menossa pitkittyneen yskän takia. Tosin koulussa on sisäilmongelma. Mutta kun ollaan tässä kodissakin vuokralla...ehkä vaan sitten muutetaan pois.

Muutenkin ois halu päästä johonkin, missä rakas vahtikoira saisi olla pihalla ja vahtia, eli suorittaa omaa syvintä olemustaan, ehkä se sitten paranisi, sillä kyllä kai koirakin on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus, siinä missä ihminen?
 Sillä kun koirat ja lapset ovat onnellisia, on äippäkin onnellinen eikös?


Rakkain terkuin
Anne

lauantai 10. tammikuuta 2015

Peppermint candy cane

Unohdin näyttää teille yhden aivan ihanan joululahjan, jonka sain veljen vaimon tekemänä.

Eikö olekkin aivan ihana? En voinut olla laittamatta kuvaan mukaan tuota vaalean pinkin väristä joulutähden lehteä, se sopi jotenkin niin hyvin. Meillä on vasta nyt pikkuhiljaa keräilty joulua pois, pakko myöntää että joulukuusi on vielä sohvapöydällä! Tosin osissa, meillä on ollut parina viime vuonna valkoinen muovikuusi.

Itse tehty lahja on ihana vastaanottaa. Arvostan!

Kävin muuten eilen lääkärillä, sen marraskuussa tapahtuneen aivotärähdyksen vuoksi. Vähän jännitti. Että mikä on tuomio. En pystynyt muunmuassa mitenkään muistamaan, milloin se sattui, no lääkäri sitten kertoi päivämäärän että marraskuutahan se oli. Itse arvelin että syyskuussa.  Todettiin, että mulla on ihan selvästi alentunut tai huonontunut lähimuisti. Kun en muista juurikaan mitään vasta tapahtuneita asioita, en edes oikein osaa kertoa esimerkkejä siitä, mitä en muista, hih! Kun taas kauemman aikaa sitten tapahtuneet jutut muista kyllä ihan hyvin. Ehkä se on sittenkin dementiaa...:D

Onneksi kuulemma on hyvänlaatuista tämmöinen ja joillekin vain sitten jää näitä oireita,jotka yleensä palautuvat ajan kanssa, mutta kukaan ei voi sanoa miten kauan menee. Voi olla myös mahdollista, että asiaan on vaikuttanut aiempi aivotärähdys, jonka sain nuorena pudotessani hevosen selästä.

Rakas Petteri, Hoppy Hooligan. Upein heppa jonka tiiän....olin jotain 14 vee, musta welshin cob taisi silloin olla alle nelivuotias ja se pillastui maastossa. Siitä jäi aukko mun muistiin, jonka sanottiin palautuvan myöhemmin, mutta niin ei koskaan käynyt.

Lääkäri oli onneksi todella mukava ja halusi vielä konsultoida ylilääkäriä. Tuntui että odotin pienen ikuisuuden. Katsoivat, että mun täytyy seuraavaksi mennä pään magneettikuvaan ja neuropsykologin testeihin vielä. Mutta olen niin onnellinen, että sillä käynnillä vahvistui oma ajatukseni siitä, että on pakko vain koittaa opiskella ( luen psykologiaa JYU: n avoimessa) vaikka tuntuu ettei muista mitään lukemastaan, sillä näin se muisti voi kuntoutua.

Hei käykää osallistumassa arvontaan tästä:  klik*  toivoisin edelleen blogilleni uutta nimeä!
Kiitos !
Anne