Eilen satoi lunta

Ihanaa pakkaslunta, niin kevyttä ja kaunista. Kuljin metsässä pitkästä aikaa, tällä kertaa kylläkin vain kännykkäkamera taskussani.

Uskotko, että negatiiviset ajatukset tarttuvat aivoihin ja muistiin kuin mikäkin tarranauha ja hyvät, positiiviset sanat, vaikkapa ystävän tai esimiehen kehut luisuvat kuin vesi sen kuuluisan hanhen selästä? Tämä ei ole nyt mikään minun itse keksimäni juttu, vaan minä olen lukenut. Valitettavasti en muista mistä, mutta tämä asia jäi mieleeni niin pysyvästi, että tutkin asiaa vähän lisää.

Asia on siis aivan tutkittu tutkijoiden toimesta ja minäkin alan uskoa siihen yhä enemmän ja enemmän. Tätä kutsutaan negatiiviseksi vinoumaksi. Arvatenkin sen tehtävä on ollut joskus muinaisuudessa pitää esi-isämme hengissä armottomassa taistelussa petoeläimiä vastaan. Mutta käsittääkseni emme enää tarvitse mihinkään tätä negatiivista vinoumaa? Vai tarvitaanko sitä siihen, että oppii kiertämään negatiiviset lannistajaihmiset kaukaa?

Mitä ajatuksia tämä herättää teissä?

 Onko siis lähes pakotettava itsensä ajattelemaan onnellisia ajatuksia, ettei pahat ajatukset saa liikaa valtaa. Tähän pätee ehkä myös se useilla tutkimuksilla todistettu kynä -poikittain-suussa- case. Jos ei hymyilytä jostain syystä maanantai-aamuna yhtään siellä toimiston tuolissa, niin kynänpätkä suupieliin pakottamaan suupielet ylöspäin. Mielellään iloista musiikkia myös soimaan jos mahdollista.

Hetken päästä rakkaat aivosi otaksuvat että koska hymyilet kuin Hangon keksi, sinun täytyy olla ihan sairaan onnellinen. Niin aivot alkavat erittää onnellisuusainetta. Ei tietystikään ole oikean ja silmistä asti lähtevän hymyn voittanutta, mutta tekohymykin siis vaikuttaa tunteeseen parantaen mielialaa.

Testasin tätä ihan huvikseni tämän postauksen kirjoittamisen ajan, jossa minulla meni aikaa suurinpiirtein arvioiden ( en huomannut katsoa kellosta aloitusaikaa) tunti.

 Aloittaessani olin aika masentunut ( olen tällä hetkellä sen verran maassa, että mieluiten nukkuisin vaikka ensi kesään -  elämä on jaksanut sakottaa ja vastoinkäymisiä on tulvahdellut ovista ja ikkunoista roppakaupalla sekä yksityis- että työelämässä) ja nyt kun tarkistan kirjoitusasua, mieli on vähän korkeammalla ihan selvästi.

Olen siis hymyillyt tekohymyä koko ajan tässä näpytellessäni ja se on parantanut oloani ja mielialaani. Radio pauhaa aika isolla taustalla. Ainakin joissakin tutkimuksissa oli käytetty kynän lisäksi iloista musiikkia.

Joskus saattaa tosiaan tuntua hiukan raskassoutuiselta. Aivan kuin elämä olisi polku, jossa toistuvasti kuljetaan kivistä tietä ylämäkeen umpihangessa ilman suksia netin elämänviisaustaulujen ohitse, samalla kun sataa vihaisia kissoja ja koiria. Tämäkin ajatus on sovellettu lukemastani, kiitos Twitter <3

 Mutta eihän sen tarvitse olla niin!

Itselläni toimii parhaiten musiikki ja metsä. Metsässä mieli eheytyy, kunhan sinne vain jaksaa raahautua, vaikka sitten viimeisillä voimillaan. Jos et pääse metsän keskelle, ehkä ikkunasta näkyy maisema? Jos ei näy muuta kuin naapuritalon seinä, niinkuin meillä, mikä ei pitemmän päälle ole millään tavalla inspiroiva näky, niin katso kuvia. Tässä oli vain muutama vaatimaton, mutta mene Pinterestiin tai Instaan.

Musiikki on elämänvoima. Täytyy vain muistaa kuunnella ja kuulla. Sain jokin aika tyttären tekemän kuulokkeiden johdon säilytys-DIY- jutskan, siitä on kuva mun Instassa. Tosi pieni, yksinkertainen asia, vain sitä varten että saa johdon käärittyä siististi aloilleen, mutta niin paljon iloa antava!

Varmasti nämä jutut ovat useimmille ihan vanhastaan tuttua juttua. Mutta mielestäni ihmisen velvollisuus on jakaa asioita ja oivalluksia omasta elämästään toisille.

Jos vaikka yksikin saisi inspiraation, tulisin siitä onnelliseksi!

Kertoisitteko, mitä keinoja olette käyttäneet itsenne piristämiseen? 
Pirteää loppuviikkoa ystävät!

Peppermint candy cane

Unohdin näyttää teille yhden aivan ihanan joululahjan, jonka sain veljen vaimon tekemänä.

Eikö olekkin aivan ihana? En voinut olla laittamatta kuvaan mukaan tuota vaalean pinkin väristä joulutähden lehteä, se sopi jotenkin niin hyvin. Meillä on vasta nyt pikkuhiljaa keräilty joulua pois, pakko myöntää että joulukuusi on vielä sohvapöydällä! Tosin osissa, meillä on ollut parina viime vuonna valkoinen muovikuusi.

Itse tehty lahja on ihana vastaanottaa. Arvostan!

Kävin muuten eilen lääkärillä, sen marraskuussa tapahtuneen aivotärähdyksen vuoksi. Vähän jännitti. Että mikä on tuomio. En pystynyt muunmuassa mitenkään muistamaan, milloin se sattui, no lääkäri sitten kertoi päivämäärän että marraskuutahan se oli. Itse arvelin että syyskuussa.  Todettiin, että mulla on ihan selvästi alentunut tai huonontunut lähimuisti. Kun en muista juurikaan mitään vasta tapahtuneita asioita, en edes oikein osaa kertoa esimerkkejä siitä, mitä en muista, hih! Kun taas kauemman aikaa sitten tapahtuneet jutut muista kyllä ihan hyvin. Ehkä se on sittenkin dementiaa...:D

Onneksi kuulemma on hyvänlaatuista tämmöinen ja joillekin vain sitten jää näitä oireita,jotka yleensä palautuvat ajan kanssa, mutta kukaan ei voi sanoa miten kauan menee. Voi olla myös mahdollista, että asiaan on vaikuttanut aiempi aivotärähdys, jonka sain nuorena pudotessani hevosen selästä.

Rakas Petteri, Hoppy Hooligan. Upein heppa jonka tiiän....olin jotain 14 vee, musta welshin cob taisi silloin olla alle nelivuotias ja se pillastui maastossa. Siitä jäi aukko mun muistiin, jonka sanottiin palautuvan myöhemmin, mutta niin ei koskaan käynyt.

Lääkäri oli onneksi todella mukava ja halusi vielä konsultoida ylilääkäriä. Tuntui että odotin pienen ikuisuuden. Katsoivat, että mun täytyy seuraavaksi mennä pään magneettikuvaan ja neuropsykologin testeihin vielä. Mutta olen niin onnellinen, että sillä käynnillä vahvistui oma ajatukseni siitä, että on pakko vain koittaa opiskella ( luen psykologiaa JYU: n avoimessa) vaikka tuntuu ettei muista mitään lukemastaan, sillä näin se muisti voi kuntoutua.

Hei käykää osallistumassa arvontaan tästä:  klik*  toivoisin edelleen blogilleni uutta nimeä!
Kiitos !
Anne