torstai 1. lokakuuta 2015

Tuulahduksia kesästä- ai niin nythän on jo lokakuu!

Pakko sanoa taas niin kliseisesti että kylläpä aika rientää. Pieniä kesänmerkkejä pihalta sentään vielä löytyy. Krassit jatkavat kaikessa rauhassa eloa ja oloa. Tänään on ollut sellainen oikein kunnollinen, tuulinen syyspäivä, puiden lehdet vain kieppuu ja riekkuu ilmassa. Miksiköhän mulle tulee aina tämmösistä päivistä mieleen Nalle Puhin Nasu?

Ilona- koira ei enää tarkene ilman takkia lenkkeillä, kun lämpötila laskee vielä muutaman asteen. Pitänee lähteä piakkoin koirantakki ostoksille.


Kuopus on innolla askarrellut Halloween koristeita, ja hän sai myös ystävältään lahjaksi nämä hienot, itse askarrellut huopakoristeet!


Minulla on kokeita kokeiden perään, vielä yhteenkään en ole kunnolla ehtinyt lukea, mutta onneksi olen niistä selvinnyt aika hyvin. Koulupäivän jälkeen pää tuntuu niin väsyneeltä, että vertaisin sitä jonkinlaiseen humalatilaan, jos siitä paremmin ymmärrätte, mitä tarkoitan. Kun tietoa tulee kerralla paljon, niin aivot eivät jaksa enää toimia kunnolla tai jotain sinnepäin. Nyt kun tuosta aivotärräyksestä on kohta vuosi, alan jo miettiä, palautuuko muistini enää koskaan ennalleen. Mutta mitä siitä, jos ei, Esikoinen taas eilen muistutti niin hienosti minua sanomalla, että "sulle ois voinu käyä paljon pahemminkin". Niin.


 Tässä on muuten ihan ensimmäiset kynnet, jotka olen ikinä elämässäni koristellut! Oli ihan oikeasti kivaa, kun sai taas yrittää opetella jotain uutta ja asiakaskin (opiskelukaverini) oli mukava!



Innostuin tilaamaan tyttärelle joitain jänniä kynsikoristeita netistä, saatte sitten nähdä.

Toivotaan ettei huomenna tule ihan kamala myrsky!
Hyvää loppuviikkoa!
Anne



2 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat.Teillä on ollut kaunis syksy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael <3
      Parasta aikaa on meneillään suuri syksyinen myrsky. Tuuli on kova. Toivotaan ettei tule hirveästi tuhoja.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!