Basso on poissa

Jos joku on miettinyt, mihin oikein katosin- 

niin putosin viime perjantai-aamuna sellaiseen mustaan kuiluun,

 pohjattomaan suruun ja lohduttomuuteen, 

jonka voi aiheuttaa vain parhaan ystävän äkillinen, 

täysin odottamaton poismeno.

Paras ystäväni on poissa.

Bassolle tuli koirahoitolassa vatsalaukunkiertymä. 

Minulta kysyttiin, haluanko että leikataan, 

pyysin leikkaamaan tietenkin ja äkkiä. Mutta oli jo liian myöhäistä....

Basso sai nukahtaa kesken leikkauksen ikiuneen.

 Lisäkärsimysten välttämiseksi. 

Onneksi se sai parhaan mahdollisen hoidon, paikassa, joka oli sille tuttu,

 ja tutut hoitajat. 

Miksi meille tapahtuu näin? 

Miksi näin kävi, vain päivää ennen kuin ehdimme kotiin? 

Vastauksia ei ole.

Kaikki oli ohi noin kahdessa kolmessa tunnissa. 

Poika ei joutunut kärsimään pitkään. 

Basso oli vasta 7 ja ½ vuotias.

 Suureksi roduksi toki jo aika iäkäs, 

mutta en osannut odottaa että luopuminen olisi lähellä.

 Itsesyytökset ovat kovat, ja jatkuvat varmasti pitkään. 

Stressi ja vieras ympäristö, laukaisevina tekijöinä. 

Basso ei halunnut lähteä meidän luota, 

meni autoon vasta kun minä menin ensin.

 

Basso oli myös kova hotkimaaan ruokansa,

 ja se hotki aina myös vettä paljon kerralla. 

Monelle koira on kuin oma lapsi. 

Niin se on minullakin aina ollut, vaikka on näitä ihmislapsiakin olemassa. 

Odotimme niin paljon Basson näkemistä kymmenen päivän erossa olon jälkeen. 

Puhuimme, miten Basso innostuu, kun se näkee meidät!

 Miten se saa pellekohtauksen, niin kuin aina!

Tässä kaikki, mitä jaksan nyt kertoa, muuten itken silmät päästäni.

 

Voi olla että blogi viettää hiljaiseloa nyt jonkin aikaa. 

Tai sitten ei. 

Voi olla myös, että tekeminen blogin parissa on tuikitarpeellista terapiaa- 

se jää nähtäväksi.

Tuuli, tuule sinne missä muruseni on....

Tervetuloa uudet lukijat! Ja vanhat! Olette kaikki minulle tosi tärkeitä.

Meillä on täällä ollut viime päivät aika tuulista ja kylmää. Tosin ei mitään verrattavissa Suomen tuuliin, joista luin, että 25 m / s vai oliko enemmänkin? Monilla oli sähköt poikki.
Täällä on ollut vain sellaista 11 metriä sekunnissa noin suurinpiirtein. Aallot meressä yhtäkaikki olivat hyvin vaikuttavia!

Viime yönä ei tullut paljoa nukuttua, sillä naapureilla oli bileet. Ainakin kolmella eri naapurilla. Siinä sitä sitten kuunneltiin kolmesta eri suunnasta kuuluvaa telkkarin pauhua, kitaransoittoa ja oopperamusiikkia. Lisäksi tuli vielä ukkonen!
Onneksi se naapuri ei ole ollut kotona, joka polttaa sisällä. Kaikki savu tulee meidän asuntoon. Olemme monia hetkiä viettäneet parvekkeen ovi sepposen selällään, onneksi tuuli on sen verran kova että tuuletus on ollut erittäin tehokasta. Harmi vaan että vähän kylmää touhua. Ylensä annamme periksi ja lähdemme puistoon ja kaupoille.

Vanha tykki, jonka voi löytää rantakadulta.

Minulle tarjottiin työtä täältä. Provisiopalkkaista sellaista. En usko että se on minua varten enää tässä vaiheessa elämää. Pitää olla jotain varmempaa, lapsiakin kun on sentään neljä kappaletta!

Seuraavana yönä näin unta, että minua pyydettiin lehteen valokuvaajaksi! Voi jukra, siihen suostuisin kyllä heti! Motivaatio ratkaisee tässäkin asiassa.

Tunnelmia bussikadulta.

Asuntoja löytyy hyvin vuokrattavaksi, jos joku on innostunut tänne muuttamaan. Lamaa ei juurikaan huomaa täällä Fuengirolassa. Jonkin verran on liiketiloja tyhjillään, ja yhden rivitalon olen huomannut Los Pacosin "suomalaiskylässä", joka on jäänyt kesken?

 Meijän Toiseksi Vanhin sanoi, että yhden asunnon sisäseinään on spreijattu Christina Aguilera :) Tarkkoja ovat nuo lapsukaiset huomaamaan asioita. Aika surullista. Mutta paljon lohduttomamman oloista oli tulomatkamme varrella monissa pienissä, suloisissa maaseudun kylissä. Pelkkää tyhjää täynnä. Siellä se lama todella näyttää kasvonsa, paikat, joissa ennen oli iloista elämää ja oli kylän hedelmäkaupat, leipomot, kahvilat, huoltsikat, ravintolat, ja kaikki muu. Tyhjillään, rikotut ikkuna-aukot mustina ammottavine kitoineen kuin muistuttaen jostain joka tuli ja vei kaiken.

Hauskannäköinen puu kukassa.

Ihan tavallista elämää ja arkea me täällä koitamma tallustaa.

 Kotiin on jo ikävä, varsinkin nyt, kun mies vei jo Basson kotiin koirahoitolaan samalla kertaa kun hinasi rikkimenneen auton Liettuaan korjaamolle. Me emme siihen kyytiin mahtuneet näin isolla porukalla, joten jäimme vielä tänne. Olen yrittänyt olla hammasta purren hiljaa koirasta ettei lapsilla tulisi paha mieli. Mutta täällä nyt sen sanon: hyvin vaikeaa on olla ilman rakasta karvaturria, se on minulle melkein kuin yksi lapsi omalla tavallaan! Vielä kun sitten kuulin, että se oli auton kyydissä ollut niin masentunut, että oli vain riiputtanut päätään kaiken aikaa. Onhan sen kanssa tullut elettyä jo seitsemän vuotta ja siinä ajassa ehtii kyllä tottua toisen läsnäoloon niin tehokkaasti, ettei oikein osaa olla masentumatta kun se on äkkiä poissa.

Basso nautti auringosta parvekkeella.

 Mutta voi onneksi, onneksi se on vain väliaikaista! Uskon, että Bassoa hoidetaan hyvin tuolla hoitolassa, ja siellä se saa olla omassa tarhassa, jossa voi itse valita, onko ulkona vai sisällä. Mahtavaa, sillä Bassohan haluaa olla tietysti ulkona!Valitsin hoitolan myös silläkin perusteella, että siellä työntekijät ovat naisia, sillä onhan tämä meijän vanhaherra naisen koira. Tyypillisen laumanvartijamaisen, hiukan jäärän luonteen omaavana se tarvitsee pehmeän ja ymmärtävän hoitajan.

Ihanaa torstaita kaikille!

Lauantain höpinöitä

Lauantai on ollut sateinen ja harmaa. Ulkona on niin märkää ettei juuri huvita lähtä lenkille. Hahaa, hyvä tekosyy laiskotella ja syyä suklaata!

Cittarissa oli tarjouksessa Fazerin Winter edition, omena- krokantti tumma suklaa....

Virkkasin muuten eilen niin kauan, että oikea käsi vihottelee nyt. Mutta ajattelin jatkaa tänään vielä säärystimiä koska kohta on kesä eikä kai niitä tarvita! Tai toivottavasti ei tarvita, eihän tästä meidän kesästä voi koskaan olla varma!

Tosin ajattelin niistä yhteen jutskaan nimenomaisesti tarkoitettuja, niin ettei vuodenajalla niinkään ole väliä.

Nämä edellisessä postissani vilahtaneet nahkakengät on mun omat vanhat kenkäni. 

Niistä tulee aina mieleen yksi lapsuuteni lempisaduista, jossa tyttö sai punaiset kengät omenan kuoresta. Muistaakseni sen nimi on Omenannahkakengät. Se kirja on minulla tallessa mutta en nyt sitä löytänyt tähän. Onkohan jollekin muullekin tuttu? Siinä on onnellinen loppu.

Samasta kirjakerhosta on aikanaan tullut myös sellainen kirja kuin Mirri Manteli. Se on rakkain satukirjani ja luen sitä myös mielellään omille lapsille, nekin osaa sen varmaan ulkoa.

Näitä kahta koiruutta parempia ystäviä saa hakea. Onneksi niistäkin tuli ystävät toisilleen ihan helposti. Isompihan on ollut meillä kohta kahdeksan vuotta, pienempi vasta viime syksystä.

Tosin en missään tapauksessa suosittele kenellekään hankkimaan näin suuren kokoeron omaavia koiria. Meilläkään ei koskaan jätetä kahdestaan näitä, mikä koirien itsensä kannalta tietysti on sääli. Kun ne haluisivat selkeästi olla yhdessä. Mutta kun tämä suurempi alkaa leikkimään, se voi läpsäistä jättitassullansa toista ressukkaa päähän tai muuta sellasta.

Mutta arvatkaa vain, kumpi näistä meillä pitää komentoa toiselle? No niin, pikkurakkihan se. Se on kova ojentamaan rähisemällä isommalle, jos se vaikka erehtyy liian lähelle keittiönpöytää.

Ilona on jo vähän kyllästynyt kun olen viime aikoina kuvannut sitä niin paljon.

Viettäkää kiva viikonloppu,

minäkin tästä lähden muun perheen joukkoon tonne olkkarin sohvalle.

Kortteja DIY ja koiria hau

Ulkona aivan ihana ilma, pakkasta, lunta, aurinkoa. Kuvat räpsin kuulkaa ihan vain ikkunan läpi, oonko ihan järkyttävän laiska ja mukavuuenhalunen! En vaan yhtään jaksanut enää uudestaan lähtä ulos kun en tietenkään muistanut ottaa kameraa mukaan, en tyttöä eskariin viiessä enkä lenkille lähtiessäkään.

 Täydellistä. Tyyni ja rauhallinen, kuulas ja raikas. Tässä tykkään talvesta, enkä oo varmasti ainoa.

 
 Teimme tytön 6- vuotissynttäreille kutsukortteja. Tytär sai oikeastaan tehdä itse, neuvoin vain vähän. Värit ja tarrat, kaikki hän myös valitsi itse, tosin kimalteen ois halunnut tummansinisenä, mutta se ei ehkä nyt ihan ois sopinut tuohon mintunvihreään kartonkiin, joten sain suostuteltua vaihtamaan. Tämä meijän kuopus kun on sellainen helposti tulistuva luonne, eikä häntä saa yhtään neuvoa tai muuta, koska KYLLÄ HÄN OSAA. Skorpionilapsi. Onkohan kellekään tuttua? Aivan ihana tyyppi niin hyvässä kuin pahassakin.

Hienoja niistä tuli. Lapsi oli pukenut päälleen tuossa kohtaa StarWars -asun, joka on sellainen musta kokohaalari. Ilona on vielä joko sen verran nuori tai sitten tuo luonne vain on sellainen, että kun joku on pukeutunut vähän eri tavoin kuin yleensä, pelästyy ja haukkuu. Nolostuu sitten, kun huomaa että se olikin tuttu ihminen. Sen vahtiherkkyyden huomaa siinä kyllä, että koko illan se vähän kierteli epäluuloisen näköisenä rooliasussa hyppelehtivää lasta. Ihan kuin ei olisi oikein vieläkään ollut varma. Hassu otus.

Basso kun on aina ollut ihan erilainen, se on sellainen viilipytty.

 
 Koskaan ei ole muistaakseni haukkunut mitään pukuja lapsilla, tuntee varmaan tuoksusta ja askelista tai muusta. Toisaalta se on hyvin itsevarma luonne, joten se oikeastaan pelkää mitään. Sillä pelostahan tuo Ilona räksyttää. Onneksi se on niin oppivainen, että siitä saadaan vielä varmasti ihan mahtava koira.