Hei, hei, mitä kuuluu?

Moi kaikki! Nettiyhteyttä ei ole ollut saatavilla vähään aikaan.Tässä vielä alla kuvia Saksasta...latasin koneelle valmiiksi siellä kun ei ollut muuta kuin odottelua. Te ette ehkä voi uskoa, mutta meillä oli aivan kauhea epäonni matkassa! Vaikka itse ajattelen lakkaamatta, että oikeasti se oli onni. Kun auto ei hajonnut pimeän aikaan eikä jonnekin susirajan taakse.

Niin, totta. Meidän auto hajosi uudestaan. Vaikka siihen tehtiin kallis remontti Hampurissa, eikä se edes ollut kovin vanha auto. Mutta ehkä syynä oli kuitenkin perässä ollut raskas kärry, sekä ajamamme vuoristotiet, kun ajattelimme kiertää tietullit.

Tässä taas Hampurin teollisuusaluetta Holiday Innin ikkunasta kuvattuna. Tuolla Saksassa oli meidän siellä ollessa tosi kolea tuuli ja satoi kissoja ja koiria :)

Nyt ollaan oltu perillä kohteessa kolme päivää ja totuteltu arkeen täällä unelmiemme maassa, Panamassa. Ei vainenkaan, Espanjan kamaralla ollaan. En voinut vaan olla laittamatta tuota lausahdusta yhdestä ihan mielettömän ihanasta lastenkirjasta, jota meillä on lapsille luettu ahkerasti- siinä Pikku Karhu ja Pikku Tiikeri lähtevät etsimään unelmiensa maata, Panamaa. Se on tosi hupaisa satukirja, voin kyllä suositella ja kertoa siitä joskus enemmänkin.

Netti toimii täällä erittäin huonosti, mutta huomasin teidän viestit, kiitos teille kaikille ihanille! On ollut ikävä teitä blogiystäviä täällä reissun päällä ollessa.
Kun meidän auto meni uudestaan rikki n. 350 km ennen kohdetta, meillä oli silti vielä hyvä onni mukana, sillä melkein heti paikallinen policia trafico tuli kysymään miten voivat auttaa ja heti kaikki selvisi. Niin meillä oli irronnut kai laturin hihna, ei siis ollut mennyt poikki. ( Ko. hihna vaihdettiin Oulussa lähtiessä merkkikorjaamolla...hmmmmm) Akku oli hyvä, ja diesel veti...ei olisi pitänyt kuunnella näitä neuvoja, joita kysyimme Suomesta, kai. Kun paikallisissa huoltamoissa ei osattu sanaakaan englantia, eikä korjaamoita ollut lähistöllä. Ajettiin eteenpäin hiljokseen ja toivottiin että löydetään korjaamo tai huoltamo, ja niin se auton kone pamahti sitten viimein, alkoi huutamaan ihan kauhealla metelillä eikä sammunut avaimesta, vaihteella sammui sitten pamahtaen!
Säikähdin, ja komensin lapset ulos autosta. Kun savua tuli niin paljon! Onneksi siinä ei mitään vaaraa ollut kuitenkaan.  Kuitenkin kokoajan lapsia rauhoittelin, kunhan olin saanut ne autosta ulos ja moottoritien kaiteen taakse pientareelle.
 Auto hinattiin moottoritieltä korjaamolle ja me taksilla sinne. Taksimies sanoi vievänsä meidät perille, koirat ja kaikki! Tosin rahalla saa ja hevosella pääsee. Ei ollut halpaa, mutta kun on liikkeellä pienten lasten ja eläinten kanssa, ei ole paljoa vaihtoehtoja. Täällä on vain se ongelma turistin kannalta ainakin näissä pienissä kylissä, että englantia eivät juuri ymmärrä. Onneksi me jonkin verran osaamme espanjaa, ja poliisikin osasi muutaman sanan englantia!

Taisi tulla vähän sekavaa tekstiä taas, oon oikeesti aika väsynyt matkasta vieläkin, valvomistahan siinä oli, lapset nukkuivat aika hyvin onneksi. Täällä päivät on kävelty ( itse kyllä aivan mielellään, kuntohan siinä kasvaa ja asunnossa on niin hiivatin kylmä) pitkiä matkoja kun se auto tosiaan jäi korjattavaksi. Ylämäkeä, alamäkeä. Kaupassa, kahvilassa, rannalla, koiria lenkitetty. Huomiseen!
Anne

Lauantain höpinöitä

Lauantai on ollut sateinen ja harmaa. Ulkona on niin märkää ettei juuri huvita lähtä lenkille. Hahaa, hyvä tekosyy laiskotella ja syyä suklaata!

Cittarissa oli tarjouksessa Fazerin Winter edition, omena- krokantti tumma suklaa....

Virkkasin muuten eilen niin kauan, että oikea käsi vihottelee nyt. Mutta ajattelin jatkaa tänään vielä säärystimiä koska kohta on kesä eikä kai niitä tarvita! Tai toivottavasti ei tarvita, eihän tästä meidän kesästä voi koskaan olla varma!

Tosin ajattelin niistä yhteen jutskaan nimenomaisesti tarkoitettuja, niin ettei vuodenajalla niinkään ole väliä.

Nämä edellisessä postissani vilahtaneet nahkakengät on mun omat vanhat kenkäni. 

Niistä tulee aina mieleen yksi lapsuuteni lempisaduista, jossa tyttö sai punaiset kengät omenan kuoresta. Muistaakseni sen nimi on Omenannahkakengät. Se kirja on minulla tallessa mutta en nyt sitä löytänyt tähän. Onkohan jollekin muullekin tuttu? Siinä on onnellinen loppu.

Samasta kirjakerhosta on aikanaan tullut myös sellainen kirja kuin Mirri Manteli. Se on rakkain satukirjani ja luen sitä myös mielellään omille lapsille, nekin osaa sen varmaan ulkoa.

Näitä kahta koiruutta parempia ystäviä saa hakea. Onneksi niistäkin tuli ystävät toisilleen ihan helposti. Isompihan on ollut meillä kohta kahdeksan vuotta, pienempi vasta viime syksystä.

Tosin en missään tapauksessa suosittele kenellekään hankkimaan näin suuren kokoeron omaavia koiria. Meilläkään ei koskaan jätetä kahdestaan näitä, mikä koirien itsensä kannalta tietysti on sääli. Kun ne haluisivat selkeästi olla yhdessä. Mutta kun tämä suurempi alkaa leikkimään, se voi läpsäistä jättitassullansa toista ressukkaa päähän tai muuta sellasta.

Mutta arvatkaa vain, kumpi näistä meillä pitää komentoa toiselle? No niin, pikkurakkihan se. Se on kova ojentamaan rähisemällä isommalle, jos se vaikka erehtyy liian lähelle keittiönpöytää.

Ilona on jo vähän kyllästynyt kun olen viime aikoina kuvannut sitä niin paljon.

Viettäkää kiva viikonloppu,

minäkin tästä lähden muun perheen joukkoon tonne olkkarin sohvalle.