perjantai 8. toukokuuta 2015

Ajatuksia

Kabulissa on nainen hakattu kuoliaaksi. Tornado on runnellut kaupunkia Saksassa. Yks kirjailija on elänyt vuoden ilman suihkua. Miten hyvin omat asiat onkaan kun oikein alkaa ajatella.

 Anteeksi vaan, nyt tulee asiaa, mikä on vakavaa. Tai ainakin vähän vakavaa ja vähän tekstiä.  Sillä sain tänään diagnoosin! Ei aivovammaa, mutta arkiajattelun ilmaisu ja kielellinen muistisuoriutuminen jää odotettua heikommaksi. Ei aiheuta toimenpiteitä. Voi korjautua ennalleen.

Läheiset sanovat, etteivät huomaa mitään, mutta kun itse huomaan! Vaikkapa toisten blogien kommentointi on tuon onnettomuuden jälkeen ollut minulle hankalaa. Ajatuksia ei ole helppo pukea sanoiksi. Haluaisin sanoa niin paljon, mutta en vain enää osaa.
Joten nämä mun höpinät voinee siis jättää omaan arvoonsa:)

Ei sillä että oisi tapana kauheasti valittaa, (muuten kuin täällä blogissa ja no...tietysti lähimmät joutuu usein kärsimään mutta se on vastavuoroista) mutta liian usein tulee ajateltua, että asiat omassa elämässä ovat huonosti ja paremmin pitäisi olla. Mitä me tästä opimme? Pidä aina kypärää kun olet tekemisissä poninkokoisen koiran kanssa? Ei, mutta oikeasti pää on niin arvokas asia, että se kannattaa suojata aina kun on tarpeellista.
Pitäisi vain päättää, että omat asiat on ihan hyvin. Tyytyä siihen, että en ole ehkä enää koskaan samanlainen.

 Kuka tarvitsee näitä voimatauluja? Just tänään dissasin Twitterissä että mun feedissä on vain pelkkiä voimatauluja peräjälkeen niin paljon että suorastaan läkähdyn ja lisää tulee solkenaan. Mutta onhan ne kivoja ja tarvitaanhan me niitä. Riippuu vain, että millä tuulella sitä on, sillä tuulellahan minäkin käyn, olenhan nainen. Verensokeri voi olla joskus vähän alhaalla, tai oikeastaan aika useinkin.


En ole itse kovin paljon näitä voimasanoja tai muita viljellyt, mutta joskus sellainen tuntuu sopivan. Niin kuin eilen tuossa Anna Perhon ohjelmassa, jossa käsiteltiin naisten keksimiä voimalauseita. Kaarina Hazard totesi Jenni Kokanderin voimalausetta muokatessaan että "Ihmisen ei tarvitse. " Miten vapauttavaa! Nauroin kyllä ihan kippurassa. En edes enää muista miten se alkuperäinen meni, minä ja minun huono muistini- mutta facesta se varmastikin löytyy sieltä Jennin sivulta.

Jokainen, joka on käynyt läpi eron, tietää millaista se on. Miten siinä täysin unohdetaan, että tuo toinen oli se, jota rakastin kerran. On hyvin raskasta kuunnella tyhjänpäiväisiä syytöksiä ja valheita, joilla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Mutta eihän niitä tarvitse kuulla. Ihmisen ei tarvitse.  

Se, mitä koitan tässä sanoa on:

Pitää mennä eteenpäin ja luottaa siihen että elämä ja jalat kantaa ja pää pysyy pilvissä!

P.S. Seuraavaksi tulossa tosi hyvän mangorahkajuustokakun ohje, joten pysykää linjoilla.


8 kommenttia:

  1. Voi olen pahoillani Anne,oli varmaankin pettymys kuulla tuo diagnoosi mutta hyvä kuitenkin että tilanne voi korjautua ja toivottavasti korjautuukin.Onko sinulla jotain kuntoutusta? Mangojuustokakku kuulostaa ihanalta:) Minäkin tein tänään juustokakun:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon että korjautuu, ainakin teen paljon aivotyötä sen eteen:)
      Ei mitään kuntoutusta tiedossa, pitäisi kai olla paljoooon pahemmat oireet.
      Juustokakut on kyllä hyviä:)

      Poista
  2. No varmasti lohdutti diagnoosi. Anna itsellesi armoa, kyllä se vielä siitä. Ei tässä kukaan niin ihmeellisiä raapusta toisten blogeishin, joten ei siitä kannata paineita ottaa. Kiva kun kommentoidaan ja arvostetaan toisten juttuja ja pidetään jotenkin bloggaajat yhtä. Mutta täytyy hymähtää, että ihanasti lopetit tuon jutun. Ensin oli vakavaa ja lopussa p.s. seuraavaksi tulossa rahkakakun ohje:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuo oli vain sellainen yksi esimerkki siitä, etten tunne enää olevani (tai vain tällä hetkellä toivottavasti) kielellisesti sujuva:)
      Ajattelin ettei se P.S. sovi nyt tuohon mukaan, mutta laitoin kuiten kin, ettei mene liian vakavaksi:D

      Poista
  3. Niinhän se on, että välillä elämä muistuttelee, että kaikki ei ole pysyvää. Ja että pitää yrittää nauttia siitä, mitä on ja elettävä täysillä tätä päivää. Ja eihän se aina onnistu - ihmisen ei täydy - ei aina tarvitse yrittää.
    Mainitsit tuossa, että "itse huomaat" - mutta ei tästä sinun tekstistäsi muut ainakaan huomaa!
    Ainakin asenne sinulla on kohdillaan - ja sillä pärjää pitkälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa jos te muut ette huomaa, ehkä olen liian kriittinen itteeni kohtaan.
      Niin , eihän kenenkään elämässä ole kaikki pysyvää, se on kyllä totta.
      Kiitos tsemppauksesta!

      Poista
  4. Diagnoosista tuli varmaan tyhjä olo, oikeastaan ei kunnon diagnoosia, miten tästä nyt eteenpäin... Miten kuntouttaa mieltä, aivoja, jos ei saa siihen apuja vai voitko silti saada?

    Vaikeinta on varmasti tottua muutokseen, siihen etteivät aivot toimi kuten ennen. Epämääräinen diagnoosi voi palautua ennalleen, antaa toivoa, mutta ei tuo mitään konkreettista. Voi Anne ja usko vaan, olet niin sielukas ja kirjoitat aina kauniisti ja sielukkaasti eli en huomaa muuta kuin aivan ihanan syvällisen ja sydämellisen ihmisen. Mutta ymmärrän tuskasi.

    Voimia ja halauksia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kieltämättä masensi. Aluksi ihan täysin, mutta kun en ole "pitkävihaista" sorttia, niin aika nopsaan tokenin.

      Onneksi on psykologipikkusisko, keltä voi kysyä. Harmittaa vain, kun tietää, kuinka moni jää yksin näiden vastaavien asioiden kanssa, ei minullekaan sanottu siinä kirjeessä, että hei, muistisi voi uusiutua. Itse on pitänyt tieto etsiä ja juuri sisareltani olen saanut oppia, että jopa hyvin pahoista aivovammoista voi toipua niin, että kykenee jopa opiskella ammattiin, opettajaksikin!

      Pahinta on ehkä väsyminen ja hetken opiskelun jälkeen, aina pakko nukkua hetken aikaa. Kaikki muukin rasittaa ja näkyy unentarpeena.

      Kiitos tuhannesti Tiia niin monista kauniista sanoistasi<3

      Poista

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!