lauantai 9. heinäkuuta 2016

Kesäkuvia


Poika toi ystävänsä kanssa minulle kukkia. Onhan sieviä? Ojan reunalta olivat kuulemma poimineet, en tiennytkään että siellä ojassa on kulleroiden vieressä noita keltaisia päivänkakkaran näköisiä, näyttää hiukan perennapenkissä kasvavilta...


 Mistähän ojasta lie on löytyneet, hihii. No jospa ne on levinneet jostain lähitalosta. Ihana ajatus, olin yllättynyt!

Nämä seuraavan kuvan hienot portaat löytyvät Oulun Tietomaasta. Tosin niihin oli pääsy kielletty. Sinne siis, ajatteli välittömästi ystäväni 2- vuotias V! Ihana vilkas pikkuveijari! 

Tietomaa on hieno paikka, mutta ehkä hiukan isommille, koululaisille kiinnostavampi. Tiedekeskus Tietomaa on Suomen ensimmäinen tiedekeskus ja se on toiminut Oulussa vuodesta 1988.

Aukiolo ja infoa :


 Onpahan nyt tullut käytyä, tylsänä sadepäivänä. Kerran kesässä on myös hyvä kastua ihan kunnolla, just näin meille kävi matkalla autolle. Tällä hetkellä siellä pyörii myös leffa Pienet jättiläiset. Tosi paljon erilaisia juttuja pienille tutkijanaluille.



Venesimulaattorissa V olisi viihtynyt varmaan pitempäänkin, 
ja ite olis pitänyt saada tietenkin ajella.



Lasihissistä ikkunan läpi kuvasin maisemia.






Joenrannassa käytiin ekaa kertaa tälle kesää jäätelöllä
 ja sinäkin päivänä oli tummia pilviä taivaalla. Ihanan lämmintä oli.





Lapissa pitää käydä kerran kesässä, eikö vain?
 Erämaan rauha on rikkumaton, mitä nyt muutama sataamiljoonaa 
itikkaa inisee korvan juuressa:D



Kaunista on.


Ihanaa viikonlopun jatkoa!

9 kommenttia:

  1. Suo on kaunis kun se kukkii. Kulleroa on meillä jokirannassa, mutta paljon on hävinnyt.
    Oletko liittynyt blogini jäseneksi ? Olisi kiva saada lisää blogituttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin Tuija. Muistan miten äiti joskus pyysi isää pysäyttämän auton kesken mummolamatkan, koska näki kulleroita ojanvarressa:)
      Liityin:) kiva blogi sinulla.
      Mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  2. Onpas kauniita kukkasia, kesäfiilis :) Ja noi kolme viimeistä kuvaa ovat niin kauniita!

    VastaaPoista
  3. Ihanat kukkaset,ja niin nätit kuvat niistä.Hienot näköalat olet saanut kuvattua:)Oulussa olen käynyt vain kerran,ja silloinkin tosi pikaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael 😊
      Kannattaa käydä jos vain joskus mahdollista ❤
      Kivaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  4. Ihania kukkia ja vielä ihanampaa, kun ne on oma lapsi poiminut!
    Meillä päin en ole kulleroon törmännyt ollenkaan - ja kullero tuo minulle aina mieleen lapsuuskesät serkkuni kanssa. Hänen kotikonnuillaan niitä kasvoi hurjat määrät ja niitä käytiin usein poimimassa.
    En ole tainnut koskaan käydä Oulussa - enkä Lapissa. Vielä riittää tutkimista tässä kotoisessa Suomessakin;)
    Kivaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on☺
      Tervetuloa vain Ouluun,nähtävää täällä riittää.
      Kiitos ja mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
    2. Niin on☺
      Tervetuloa vain Ouluun,nähtävää täällä riittää.
      Kiitos ja mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!