torstai 23. huhtikuuta 2015

Basso on poissa



Jos joku on miettinyt, mihin oikein katosin- 
niin putosin viime perjantai-aamuna sellaiseen mustaan kuiluun,
 pohjattomaan suruun ja lohduttomuuteen, 
jonka voi aiheuttaa vain parhaan ystävän äkillinen, 
täysin odottamaton poismeno.

Paras ystäväni on poissa.
Bassolle tuli koirahoitolassa vatsalaukunkiertymä. 
Minulta kysyttiin, haluanko että leikataan, 
pyysin leikkaamaan tietenkin ja äkkiä. Mutta oli jo liian myöhäistä....


Basso sai nukahtaa kesken leikkauksen ikiuneen.
 Lisäkärsimysten välttämiseksi. 
Onneksi se sai parhaan mahdollisen hoidon, paikassa, joka oli sille tuttu,
 ja tutut hoitajat. 

Miksi meille tapahtuu näin? 
Miksi näin kävi, vain päivää ennen kuin ehdimme kotiin? 

Vastauksia ei ole.
Kaikki oli ohi noin kahdessa kolmessa tunnissa. 
Poika ei joutunut kärsimään pitkään. 



Basso oli vasta 7 ja ½ vuotias.
 Suureksi roduksi toki jo aika iäkäs, 
mutta en osannut odottaa että luopuminen olisi lähellä.
 Itsesyytökset ovat kovat, ja jatkuvat varmasti pitkään. 
Stressi ja vieras ympäristö, laukaisevina tekijöinä. 
Basso ei halunnut lähteä meidän luota, 
meni autoon vasta kun minä menin ensin.
 
Basso oli myös kova hotkimaaan ruokansa,
 ja se hotki aina myös vettä paljon kerralla. 

Monelle koira on kuin oma lapsi. 
Niin se on minullakin aina ollut, vaikka on näitä ihmislapsiakin olemassa. 
Odotimme niin paljon Basson näkemistä kymmenen päivän erossa olon jälkeen. 
Puhuimme, miten Basso innostuu, kun se näkee meidät!
 Miten se saa pellekohtauksen, niin kuin aina!

Tässä kaikki, mitä jaksan nyt kertoa, muuten itken silmät päästäni.
 
Voi olla että blogi viettää hiljaiseloa nyt jonkin aikaa. 
Tai sitten ei. 
Voi olla myös, että tekeminen blogin parissa on tuikitarpeellista terapiaa- 
se jää nähtäväksi.



15 kommenttia:

  1. Otan osaa suruusi, se on aina yhtä vaikeaa tapahtuipa se sitten miten hyvin siihen asennoituneena tai äkillisesti. Jäljelle jää vain kauniit muistot ne ei koskaan katoa, surutyö vie aikansa ja ikävä tuntuu lohduttomalta, mutta päivä päivältä..... Jaksamisia ja voimia sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhannet kiitokset sanoistasi, tarvitsen nyt kaiken tuen mitä voi ihminen saada.
      Kotona on vaikeaa, ihan kaikki muistuttaa niin kipeästi rakkaasta hännänheiluttajasta.

      Poista
  2. Voi että, lämmin osanotto suruusi. Kuolema, olipa se sitten rakkaan ihmisen tai eläimen, koskettaa aina. Surutyö vie voimia ja aikaa, mutta helpottaa askeleittain. Paljon voimia sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos sinulle Kaaru.
      Joku sanoo, että sehän oli vain koira. Mutta kaikki kiinnymme eri tavoin, rakastamme ja ikävöimme. Itsekin silti ymmärrän, että onneksi se ei ollut ihmislapsi, mutta silti se käy niiiiin kipeää.
      Tämä kaikki tässä, surutyötähän se. Voimia saan kun joku välittää, sanoo pari ystävällistä sanaa.

      Poista
  3. Osanottoni <3 Tiedän tunteen, kun bokserini nukkui ikiuneen seitsemän vuotta sitten. Se surun ja tyhjyyden tunne. Mutta ne kauniit muistot antavat voimia ja se ajatus ettei ystävän tarvitse enää kärsiä kipuja. Lähetän luoksesi enkeleitä tuomaan voimia arkeesi!

    Satumetsän laidalla oli portti…
    Se oli pieni portti, pienin kaikista.
    Niin vihreä se portti oli
    ja täynnä pieniä kirsikankukkia.
    Siitä mahtui kulkemaan läpi
    vain harvassa ja yksitellen.
    Se oli taivaan portti pois Satumetsästä.
    Ja sen portin läpi kulkivat
    kerran kaikki koirat,
    niin rauhallisena mieleltään,
    kevyesti askeltaen.
    Portin takana oli ikuinen meri
    ja suuremmat metsät.
    Se oli uusi kaunis maailma,
    satujen koirataivas.
    Kerran iltana rauhaisana,
    portin luokse kulki koira.
    Ei vanha iältänsä,
    mutta uupunut voimiltansa.
    Rauhallisena se kulki,
    kulki ikuisuuden portille
    niin pienelle portille,
    josta läpi kuljettiin vain yksin.
    Pieni koira istui,
    katsoi portista kauas.
    Näki valon ja ihastui siihen,
    niin kauniilta valo näytti.
    Olisi valon ottanut kiinni,
    mutta se paistoi portin toisella puolella.
    Niin askeleen rohkean otti lähemmäs.
    Niin kuin tähdeksi olisi syntynyt,
    pieni koira,
    se muuttui kevyeksi aivan,
    niin onnelliseksi se itsensä tunsi.
    Valo kaunis teki sen taas
    nuoreksi ja rohkeaksi.
    Se istui katsomaan,
    odottamaan seuraavaa kulkijaa.
    Niin on koirani mennyt siitä portista…
    Kauniimmalla puolen ne vapaana juoksentelevat.
    Miksi suren,
    miksi itken niin paljon?
    Koirani on rauhallinen ja tyyni.
    Sen on hyvä olla.
    Copyright ©
    by Niina Toivonen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhannesti kiitoksia SatuKoo, kauniista sanoista ja koskettavasta runosta.
      Juuri näin yritän ajatella, että Basson aika oli mennä ja nyt se on onnellinen. Uskon että se on yhtäaikaa vapaa ja täällä meidän kanssamme. Nyt täytyy vain itkeä niin paljon kuin itkettää, että suru ei tee mustaa möykkyä sisälle. Autoit itkemään, kiitos siitä.

      Poista
  4. Voi Anne,olen niin pahoillani Basson menetyksen johdosta. Koirat ovat niin rakkaita perheenjäseniä ja jättävät ison kolon sydämeen.Tsemppihalit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael<3
      Basso on nyt kolmas koira, jonka menetän täysin yllättäen, kukaan näistä kolmesta ei saanut elää vanhaksi.

      Tuskallista, niin tuskallista, mutta asian jatkuva käsitteleminen vaikka näin blogiystävienkin kanssa auttaa selviämään:)

      Ihanaa lauantaita sinulle Jael!

      Poista
  5. Oi, otan osaa <3 Rakkaasta lemmikistä luopuminen ei ole helppoa, olipa se sitten äkillinen tai jo odotettavissa, aina yhtä raskasta! Jaksamis halit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuitiina<3
      Jaksamishaleja tarvitaan nyt.

      Poista
  6. Voi ei nyt näin tämän. Teitä kohdannut suuri ja epäoikeudenmukainen suru. Kovasti lämpimiä ajatuksia ja voimahalauksia <3

    VastaaPoista
  7. Voi ei nyt näin tämän. Teitä kohdannut suuri ja epäoikeudenmukainen suru. Kovasti lämpimiä ajatuksia ja voimahalauksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia<3

      Niin kovin epäoikeudenmukaiselta se tuntuu. Kun ei saanut hyvästejä jättää. Minkätakia, sitä en saa koskaan tietää.

      Poista
  8. Voi, miten surullisia uutisia... Otan osaa rakkaan lemmikin menetyksen vuoksi! Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essi<3
      Voimia täällä nyt tarvitaankin, sillä vastoinkäymiset tuntuvat vain seuraavan toistaan.
      Kiva kun poikkesit!

      Poista

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!