Ikea Zaragosassa

Zaragosan kaupunki on hyvin vanha ja se onkin roomalaisten perustama jo 24 v. ennen ajanlaskun alkua.

Roomalaisten jälkeen tulivat arabit, sen jälkeen kristityt. Kaikki he ovat kai jättäneet jälkensä Zaragosan kaupungin arkkitehtuuriin. Hienoja katedraaleja ja maurilainen palatsi ainakin ovat joitain niistä. Tässä

Palacio de la Aljafería en Zaragoza

kuvan sain netistä.

Me pistäydyimme Ikeassa tuolla Zaragosassa, ja tässä ihan vain muutama kuva sieltä. Kävimme aamupalalla siellä, hauskaa että noinkin kansainvälinen yritys eikä henkilökunta puhu englantia. Onneksi itse jo jotenkin auttavasti opin espanjaa ja ihan hyvin tulimme toimeen. Vaikka yleensä siinä kävi niin, että kun toinen alkaa selostaa vuolaasti omalla murteellaan, minä en ymmärrä ihan oikeasti sanaakaan:D

Mutta tosiaan pannukakut ja karamellikastikkeet saatiin menestyksekkäästi tilattua ja hyvää oli. Itsellä alkoi kyllä tökkiä jo parin suupalan jälkeen, en ole koskaan kyennyt aamusta syömään makeaa, ei vain mene alas.

Esikoinen halusi välttämättä kiertää tavaratalon läpi, 

minä en niinkään ollut innostunut. 

Mutta ihan mukavahan se oli, tosin ei sieltä aivan hetkessä päässyt pois, 

sen verran valtavankokoinen kun oli.

Tuo peili oli kaunis, vai olikohan se sittenkin taulu?

Olen viimeaikoina alkanut tykätä mustavalkoisuudesta jostain syystä....nuo perhostaulut oli aika kivannäkösiä.

Ihanan kesäinen mansikkavuode!

Nuo valaisimetkin olivat hauskoja.

Tällä kertaa ostimme vain tyynyt jokaiselle lapselle

 omaan huoneeseen ja piirustustarvikkeita.

Kuopus valitsi tietty tämmöisen tosi värikkään pitkulatyynyn. 4 euroa.

Ihan hauska vai mitä?

Aina kun kuvaan kotona jotain,

 on Ilona heti kärppänä ilmestymässä kuvaan:D

tässäkin oli sellainen tilanne, 

että siihen se hyppäsi sängyn päälle arvaamatta ja tämä kuva tuli ihan vahingossa. 

Polku josta pääsee suolle, vielä on vähän lunta.

Tällä hetkellä on vaikeaa, kaikki asiat tuntuvat jotenkin haaleilta ja vaaleilta,
sillä koirani oli minulle niin rakas.
 Onneksi on kevät ja valoa on enemmän kuin riittävästi,
 en tiedä miten oisin jaksanut kahlata tämän
surullisen ajanjakson läpi jos olisi pimeä marraskuu.

Yleensä korppeja on kolme, näen ne melkein jokaisella lenkilläni, nyt oli vain yksi.

Tällä lenkkipolulla käyn nyt Ilonan kanssa. Muistan kuinka Basson kanssa uskalsi lähteä vaikka säkkipimeään metsään keskellä yötä. Kotona oli aina ovet lukitsematta, sillä Basso oli lahjomaton kodinvartija, sen kanssa ei tosiaan tarvinnut pelätä mitään. Kerran se ei halunnut edetä pimeässä metsässä. Pysähtyi ja tuuppi kuonolla reiteeni kaiken aikaa. Kauempana sitten ryskäsi hirvi. Ei sillä että poika olisi pelännyt, mutta ei halunnut minua päästää etemmäs.

Ilonaa en tohdi pitää vapaana kuin silloin, kun ei varmasti näy muita koiria. Liian helppo suupala suurille koirille, nääs.

Ilona neidin kanssa kaikki on vähän toisenlaista. Nyt on vielä hiukan lunta ja välillä pitää kantaa sylissä, sillä se ei yksinkertaisesti osaa kävellä tuolla jäisellä lumella. Huomaa kyllä että on etelästä kotoisin:)

Tämän kuvan otin Fuengirolassa päivää ennen kotiinlähtöä. Kyyhkysiä siellä oli todella paljon, tai siis puluja. Mutta kyllä siellä maaseudullakin näki oikeita kyyhkyjä, vähän erinäköisiähän ne olivat kuin nämä kaupungin serkut.

Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu, ja tiedostan kyllä kaiken aikaa, että miten hyvin LOPPUJEN LOPUKSI asiat ovat meijän perheessä. Olen myös välillä hetken onnellinen, mutta nyt vaan tuntuu, ettei minulla ole jotenkin oikeutta siihen. Lisänä sopassa on vielä tuo minun syksyisen aivotärähdyksen aiheuttama huonomuistisuus, mikä ihan oikeasti joissain kohtaa vaikeuttaa arkielämää. 

Huolenani on , että pystynkö enää ikinä työelämään?

Toivon, ja uskon, vaikka välillä uskoni on kovalla koetuksella.

Kuulen kyllä lintujen laulun.
 Aurinko liekehtii puiden välissä, ja tiedän, metsässä on aarre.
Valo ei pääse minuun, vain haalea pilkahdus.