Kipeänä

Ilona luimistelee.

Kaikenlainen flow on ihan kadoksissa, enkä todellakaan keksi mitään kuolematonta, jonka voisi kirjoittaa.

Kultaköynnös on kasvattanut oksan kynttilämaljan ympärille.

Kun vatsa on kipeä, se on jotenkin sellaista kipua että on vaikea jaksaa. Liikaa kahvia tai jotain...stressiä. Stressihän on yksinkertaisesti elämänhallinnan menettämisen tunnetta. Note to myself, pitää ottaa taas elämä haltuun :)

Saippuakuplapullot,  muistoksi jääneet pikkusiskon häistä.

Meidän on pitkään pitänyt päästä lomalle. Mutta aina ilmaantuu esteitä. Toivottavasti se pian toteutuu,  sillä olisimme varmasti kaikki loman tarpeessa. Niin paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa taas. Syksyllä tapahtunut menetys oli meille vaikea, tosin lapsille ei olla tästä edes mitään puhuttu. Turhaan niille sellaista taakkaa antaa kannettavaksi. Sitten onneksi tuli Ilona, joka on paikannut omalla tavallaan tapahtunutta, mutta eihän se korvaa lasta. Se on kai se perimmäinen syy, miksi aina aika ajoin putoan alakuloon. Asiasta on edelleen hyvin vaikea puhua itkemättä.

Ebenpuinen krokotiili, kirjeveitsi, pikkusiskon tuliaisia Tansaniasta.

Onneksi kaikki päivät ovat erilaisia ja aina sitä valoa jostain pilkahtelee. Jos vaan jaksaa katsoa. Ja tietysti sitä jaksaa!
Opiskelu on vienyt aikaani alkuviikosta myös, mutta nyt, keskellä yötä ehdin kirjoittaa teille.
Täällä meilläpäin on ollut niin sateista ja hämärää (ihan päivisinkin) viime aikoina, että on vaikeaa saada kunnollisia kuvia. Opettelua, erilaisissa olosuhteissa kuvaaminen siis.
Toivottavasti just sinä, joka luet tätä siellä jossain, pääset pian viettämään ihanaa lomaa! Juuri sinne, missä sulla on hyvä olla ja nautit vain täysillä kaikesta mitä siellä saat kokea ja nähdä.

Hyvää torstaita ja tervetuloa kaikki uudet lukijat!
Anne

Kirjoittamisen inhottavuudesta ja ihanuudesta

- Huh, katoin just jotai 3 tuntii brittivlogaajia!
- Ai siis täh? 

Ensimmäisen lausahduksen sanoi kohta 12 v. tyttäreni, arvaattekin että minä olin tuo ihmettelijä.

Blogimaailma on itselle vieläkin sen verran outo ja ihmeellinen, että joskus sitä miettii ihan tosissaan tätä omaa kirjoittamista. Että onko siinä mitään järkeä, onko motivaatiota, kenelle tätä oikein kirjoittaa ja sen sellasta. Pitäskö minunkin tehä videopostauksia?

Kun ei ole oikein mitään sellaista painavaa sanottavaa mistään, niinkun vaiks politiikasta. No politiikka nyt ainakaan ei oo ikinä mua kiinnostanut tipan vertaa! Itelle en sillä tavalla kirjoita, että kävisin jälkeenpäin mitenkään selailemassa, mitä on tullut kirjoitettua. En myöskään muista koskaan, että täällä omassaki blogissa vois olla joitain reseptejä, vaan aina googletan. Mutta kyllä, kirjoitan itteeni varten, sillä bloginpitäminen on mulle jonkinlainen henkireikä kaiken keskellä. Ja sitä tietysti pikkusen toivois vuorovaikutusta, eli niitä lukijoiden kommentteja. Kun ne vaan jotenkin ihan ihmeesti piristää ja saa hyvälle tuulelle. Se on sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kaikki me haluamme kuulua johonkin.

Photo from Twitter

Minussa on vähän sellasta vikaa, että jos en ole kirjoittanut mitään muutamaan päivään, tunnen siitä jotenkin huonoa omaatuntoa. Soimaan itteeni, että kun olen niin hirveen saamaton ja laiska ja päässäkin suttaa välistä pelkkää tyhjää. Jos joku muu sanois noin, oisin tietty heti kannustamassa sanojaa, tyyliin, että kirjoitat silloin kun hyvältä tuntuu jne.

Onko teillä samanlaisia ajatuksia ja tuntemuksia? 

On myös välillä vaikeaa vetää rajaa siihen ,mistä ja miten kirjoittaa. Kun kirjoittaa omana itsenään, joutuu aika paljon miettimään, mitä tänne julkisuuteen laittaa tulemaan. Joskus tekis mieli paljastaa kaikki, varsinkin, kun on vaikeaa ja onnetonta, sitä haluaisi jakaa sen.

Photo from iBelieve.com

 Tietysti myös ne ilot ja onnen hetket. 

photo from Twitter

Mutta onneksi sitä varten on ystävät, voi ystäväraukat! Mitä jouduttekaan kestämään. 

Photo from Twitter

Ihailen niitä, jotka pitävät blogia vain yhdestä aiheesta. Itselläni on tapana rönsytä joka puolelle, mutta tuleeko silloin mistään kunnollista? Mutta en vain ymmärrä , miten jaksasin kirjoitella vain yhdestä aihepiiristä, ja miten sitä asiaa riittäisikään aina siitä samasta? Onneksi on teitä, käsistänne käteviä leivonta, puutarha ja sisustus ym. -bloggaajia. Niin että minun ei tartte. Saan olla ihan just niin rönsyilevä kuin tuntuu.

Illalla kirjoitan sitten vielä runoja , pöytälaatikkoon.
Mukavia luku- ja kirjoitushetkiä teillekin !

Hyvää viikonloppua!
Anne