torstai 21. tammikuuta 2016

It`s the little things

En ole kauhian innostunut sisustaja, enkä myöskään osaava sellainen. Yleensä meillä tavarat ovat vähän niinkö niillä sijoillaan, minne ne on ensiksi kannettu. Mutta aina silloin tällöin on tosi piristävää laittaa jotain pientä uutta kotiin. 

Tämä pullon sisälle laitettava ledilamppu on aika hauska. Tosin kuvatessa aina huomaa, miten vaikeaa onkaan kuvata lasiesineitä, niissä on aina jälkiä jotka häiritsevät kuvassa. No tämä talviaika on muutenkin vähän haasteellinen kuvausten kannalta, ainoa paikka missä ne onnistuisi loistavasti on ulkona ja sielläkin nyt viime päivät ollut - 30 astetta. Talvi ja kova pakkanen on oikeasti ihan jees, mulla ei ole mitään sitä vastaan että luonto ympärilläni näyttää jumalaisen kauniilta ja hangella kimaltaa kuin timantteja, mutta kun auto vain pysyisi kunnossa. Sitä jänskätän vähän joka päivä, että miten käy. Mutta toisaalta mun automerkki ei ole niiden joukossa, mitkä tilastojen mukaan eniten joutuvat hinaukseen pakkasella. Mutta "ympyrä ja nuoli, siitä alko huoli...." ei ole näin tällä kertaa. Velipoika laittoi auton niin hyvin kuntoon että se kestää. Ja siihen luotan.

Pena- koira sai epilepsiakohtauksen aamupissalla, vaikka olimme pihalla vain alle minuutin. Luulen että sen aiheutti kova pakkanen, koska kohtauksia ei ole ollut päivittäisen lääkityksen aloittamisen jälkeen. Koirista on enemmän kuvia Instan puolella.

Hopeinen vati löytyi tänään kirppikseltä. Eipä ollut kirpuillakaan ruuhkaa arvatenkin pakkasherran ansiosta. Harmi kun oli liian vähän aikaa kierrellä, Paljekirppiksellä kävin. 

Sain viimein myös kuvattua tänne meidän uuden olkkarin valaisimen, joka on Yki Nummen Lokki. Aina oon ihaillut kyseistä lamppua muiden kodeissa! Nyt vihdoin, joulupukki sen toi. Tai exäni se oikeastaan oli, mutta jouluna tapahtunutta niin voihan näin sanoa. Tosin en tiedä, onko se hyvällä paikalla tuossa...elämässä on oikeasti todella vähän aikaa miettiä näitä sisustusasioita. Ne on vähän niinkuin toisarvoisia, mutta eihän sitä ikinä tiedä, milloin tulee sellainen hetki, että niistä kiinnostuu, ja yleensä kun jostain kiinnostuu niin sittenhän se myös onnistuu.

Kyllä on vaaleaa. 

Koska mulla on ollut alkuvuosi vähän kiireinen, niin tämä vinkki tulee nyt valitettavan myöhässä...laitan kumminkin! Lasten joulukalenterin pohjat ovat aika hyviä laatikoihin, missä kaikenkarvaiset, sekalaiset pienet tärkeät asiat koittaa vallata paikat liian valtoimenaan:

Meille nämä lokerikot ainakin tuli todelliseen tarpeeseen. Tämä on Lego- kalenterista, missä oli tarpeeksi syvät lokerot, mahtuvat kaikki laturitkin sun muut.
Koirille on myös ostettu uudet villapaidat, Ilonalle sisällä pidettävä paita. Oonko joskus sanonut, etten kyllä ainakaan mitään vaatteita niille sitten osta! Näin olen kuulemma sanonut....en kyllä muista mutta asiat muuttuu. Meillähän on ollut nämä pienet vipeltäjät vasta aika vähän aikaa, ja nämä on mun elämäni ensimmäiset sylikoirat. Aiemmin koirat olivat suuria ja paksuturkkisia, joten siitä asenteetkin vähän muuttuneet. Minusta alkoi vain tuntua, että kun Ilona on niin paljon viltin alla, niin miksi sillä ei voisi alkaa pitämään sisällä villapaitaa, eipähän tarvi raukan palella.

Hauskaa torstai- iltaa ja muistakaa, torstai on toivoa täynnäääää!

6 kommenttia:

  1. Voi Pena-parkaa.Voin kuvitella että ei ole helppoa mennä pisulle kun on niin kylmää. Mitenköhän Bambi pärjäisi tuossa kylmyydessä....
    Mukavaa torstai-iltaa Anne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä 30 astetta on jo ihan liikaa sille. En usko että Bambikaan juuri nauttisi, eikös silläkin ole aika ohut turkki.
      Ihanaa tammikuun loppua Jael!

      Poista
  2. Kiva pullo ledlamppuineen. Ja kivan tarjottimenkin löysit kirpparilta. Täällä Turun kulmilla oli myös liikkeissä tänään hiljaista, pakkanen lienee pelästyttänyt ihmiset ja autojen akkuja varmaankin halutaan myös säästää.
    Minulla on myös Lokki-lamppu, se on ruokapöydän yläpuolella. Lokki on kaunis ja ajaton.
    Voi pikku-Penaa! Pakkanen voi olla aika armoton.
    Vaan hyvää loppuviikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula!
      Niin kyllähän se erittäin kova pakkanen vaikuttaa paljonkin. Onneksi se on nyt muisto vain, ainakin toistaiseksi.
      Oikein mukavaa alkanutta viikkoa <3

      Poista
  3. Kiva tuo led-valo..:) Lokki-valaisin on minullakin haaveissa.

    VastaaPoista

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!