Muumillista tiistaita...vai onko nyt tiistai?

Ihanaa kun lapsilla on loma! Kenellä teistä on loma nyt meneillään?
Itselle taitaa olla parempi laittaa herätys aamuiksi, koska oikeesti liian pitkään nukkuminen väsyttää mua vain enemmän ja enemmän.

Luopumista on ollut koko kevätkesä täällä päin. Ilonan kanssa lenkillä ollessa minulla on tunne, että Basso koira hölkyttelee vierellämme. Näen sen ikäänkuin sieluni silmillä. Päällimmäisin tunne on ollut viime aikoina jonkinlainen itkunsekainen raivo, en olisi halunnut antaa sitä vielä! Miestä en osaa ikävöidä, hän on haukkunut minut, huoritellut ja nimitellyt, niin pahasti, että suljen tunteet jonnekin mielen taakse. Viimeksi itkua tuhersin viikonloppuna, kun pikkusiskon läksiäisiä vietettiin. Seuraavan kerran nähdään elokuussa hänen hääjuhlassa. Hän lähti tänään vanhempiemme saattamana toiselle mantereelle, kissat mukanaan. Kissoille piti olla koneeseen ihan valtavat kantokopat! Kummallekin omat, samaan ei saanut laittaa. Toivottavasti kissat kestävät pitkän lennon hyvin. Eikä leijona syö niitä perillä.

Läksiäisistä ylijäänyttä kakkua popsin suruuni! Ihana SatuKoon blogiarvonnasta voitettu Muumimuki on niin aurinkoinen ja kesäinen, että kyllä siitä kaffetta hörppiessä tulee ihan pakostikin jo parempi olo! Tuhannet kiitokset SatuKoo. Kiitokset myös ihanasta voimia antavasta blogistasi.

Nämä on niitä pieniä onnenmurusia mitä kerään. Elämä on juuri nyt vaikeaa. Olen masentunut ja surullinen, että asiat menivät siihen pisteeseen, ettei yhdessä voitu enää jatkaa. Kun mustasukkaisuus ottaa ihmisessä vallan, on se asia, minkä kanssa ei voi elää. Inhottavinta on, etten koskaan antanut mitään syytä olla mustasukkainen. Harmittavaa.

Kiitos SatuKoo ihanasta mukista!

Usein mietin, kannattaako täällä avautua kovinkaan paljon omista murheistaan. Paljon olen kirjoittanut, deletoinut, kirjoittanut, deletoinut. Mutta voiko blogi olla jatkuvasti vain iloinen, pirteä, onnellinen? En minä tiedä. Tosin tämä omani on viime aikoina ollut pelkkää surkuttelua täynnä. Sen takia haluankin vielä sanoa, että eteenpäin koitan silti mennä, tunti tunnilta, päivä päivältä. Olen hakenut kouluun!

Jääköön vielä salaisuudeksi mihin, kerron sitten jos tulen valituksi. Toivon niin sydämestäni, että pääsen sinne! Saisin minun ja lasten elämän kuntoon. Uuden ammattitutkinnon myötä saisin varmasti työtä, jopa niin usein haikailemastamme Espanjan maasta.