tiistai 31. maaliskuuta 2015

Vieraalla maalla....

Kun me saavuimme perille tänne Fuengirolaan erinäisten koettelemusten kautta, oli täällä pari kolme päivää aika lämmintä auringossa, ehkä noin 30 astetta nipinnapin, (nyt onkin ollut auringossa n. 48 astetta) toki tuuli oli hyvin kylmä. Sittenhän täällä satoikin lähes taukoamatta kaksi viikkoa! Joka tapauksessa en voinut taas kuin ihailla näitä espanjattaria täällä. Siellä istuttiin leikkipuistoissa lasten kanssa tyylikkäissä talvisaappaissa ja paksut neuleet päällä ja monilla oli ihan toppatakit karvareunuksineen niskassaan. Eikä kellään näyttänyt olevan yhtään kuuma. Yhtään ainuttakaan hikipisaraa en nähnyt kenenkään otsalla:)
Kun se heidän vaatekaappi ei ollut vielä vaihtunut, niin sellaisissa vaatteissa ilmeisesti piti olla, vaikka oisi kuinka kuuma ollut. Onhan heidän elimistönsä varmaan eri tavoin sopeutunut kuumuuteen, mutta silti!

näin mustia pilviä kerääntyi taivaalle useana päivänä, ennen kuin sää lämpeni

Toinen asia missä hiukan huomaa kulttuurieron, on pienten lasten kuri. Täällä vähän paheksuen katsotaan, kun meidän lapsoset pistää känkkäränkäksi, että eikö ne saa kuria noille. Nämähän antaa oikopäätä korvatillikan ja ihan avokämmentä tulee usein jos ei lapsi ole ojennuksessa. Se on kyllä ihan hirveää katsottavaa näin äitinä, etenkin kun kyse on ihan taaperosta, joka ei vielä ymmärrä. Voisin tässä yhteydessä kyseenalaistaa vähän sitä, että näinköhän kasvaa kunnollisia ihmisiä, kun tunnettu asia on, että suuri osa väestöstä ei paljoa kunnioita sääntöjä...esim. roskat kipataan surutta vähän minne tykätään.
 Mutta kai se on niin, että maassa maan tavalla? Enkä tosiaan nyt halua sanoa, että kaikki täällä ovat sellaisia, mutta osa kuitenkin.
meri näkyy meidän asunnolta, tosin ei mikään huikea näköala kun ollaan ekassa kerroksessa
Lammaspaimen kuljettaa eläimensä meidän vierestä iltaisin aitaukseensa, joka sijaitsee ihan lähellä. Paimenella on kolme koiraa, joista yksi näyttäisi olevan pyreneittenkoira. Lampaat hoitavat maisemaa, mutta jotkut täällä sanovat, että koirat olisivat olleet aggressiiviisia muille koirille. Meillä ei onneksi ole sellaista sattunut. Tosin meidän Basso saattaa olla olemukseltaan sellainen, ettei toiset koirat halua sille uhitella.

valkeat pilkut rinteessä ovat lampaita
Onneksi tiedossa oli edellisen reissun ansiosta, että asunnot täällä voivat olla erittäin kosteita ja kylmiä. Tulipahan villasukat ja tossut mukaan, eikä ollenkaan turhaan! Niille oli käyttöä alussa, nyt ei enää. Lapset ovat täällä olon aikana tehneet läksyjä mitä ovat Suomesta Wilman kautta saaneet. Nyt kun meillä reissu näyttää venähtävän ihan jo taloudellisista syistäkin, kysyin Colegio Finlandesista varalta koulupaikkoja lapsille. Kaksi kuukautta on minimi aika olla oppilaana Suomalaisessa koulussa, ja näköjään koulumaksu ( koulu on maksullinen) on myös korkein näin loppuvuodesta, kun siihen ei enää tule valtionavustusta. Kokeita voi käydä suorittamassa ja se on 20 euroa per koe. Esimerkiksi neljännellä luokalla on tänä vuonna täällä 12 oppilasta. Eikö olekin ihanan vähän?

Lämpimät sisätossut on olleet ahkerassa käytössä

Lampaat käyskentelevät kerrostalojen välissäkin
Ilona murisee ikkunan kautta lampaille.Maanantaina kävimme Mijasissa hevostallilla ja leikkipuistossa, jossa oli vesikilpikonnia. Siitä taas, kun ehdin, ja netti pelaa. Täällä ei ole niin sanottua, että netti toimisi aivan sitem kuin olemme kotona tottuneet. Niinkuin ei mikään muukaan. Manana, huomenna, tai joskus :D
Anne

3 kommenttia:

  1. Täälläkin näkee ihmisiä aika talvisissa vaatteissa vaikka ilmat niin lämmenneet.Minun elimistöni ei millään totu liian lämpimään,ja nautinkin täällä eniten ihanista Välimeren talvista.Kevät täällä on.ihan.miellyttävä,vaikka onkin lämpimämpää,mutta nyt just on hieman.yli 20 astetta,mikä on.ok Tuollaista ruumiillista kuritusta ei.täällä sallita;siitä on laki,mutta varmaan.sellaista kuitenkin tapahtuu ja vaikka täällä informoidaan.paljon roskaamisen haitoista,ja.kodin viereisessä puistossa on.kieltokylttejä niin jotkut vaan täysin jättää ne huomioimatta:-(..

    VastaaPoista
  2. Kirjoitin tuon kännykällä ja sillä kirjoittaessa pisteet menee miten sattuu....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin tahtoo tulla kännykällä kirjoittaessa blogikommentteja vaikka minkälaisia ihme merkkejä:)
      Minulla on sama, on aika tuskaa kun tulee kunnon helteet. 20 astetta on juuri sopiva!

      Meidän lapset ihmettelivät aluksi kovastikin, kun roskaa on niin kaikki tienpientareet täynnä, ja tietysti sitä koiran jätöstä myös, mikä on kyllä tosi ärsyttävää. Onneksi tuolla kaupungilla on siistimpää.

      Poista

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!