perjantai 13. maaliskuuta 2015

Perjantai 13.

Voihan perjantai kolmastoista päivä...kahvikupillinen lensi kädestäni pyykinpesukoneen ja mikron päälle ja levisi siitä jokapuolelle. Siinä oli vähäsen luutuamista! Basson kanssa on myös ollut vähän masentavaa käydä kävelyllä, sillä se on käyttäytynyt aggressiivisen oloisesti vastaantulevia koiria kohtaan. Ehkä se on hiukan stressaantunut uudesta ympäristöstä, en tiedä. Ajattelin mennä tänään ostamaan sille kuonopannan, että saan helpommin pidettyä sen aisoissa, sillä ei tosiaan ole mukavaa, jos joku pelästyy sitä. Isokokoinen kun on, sitä moni pelkää jo ihan muutenkin ja se on mielestäni vähän surullista.  Bassohan on normaalia suurempi maremmano, tosin rotumääritelmässä kyllä sallitaankin suuret kokovaihtelut.
Joitain asioita täällä Espanjassa todellakin on, mitä en ihan ymmärrä. Kuten nyt vaikka se, että hanasta tulee tarvittaessa täysin kiehuvaa vettä. Myös silloin kun ei tarvittaisi. Poltin taas käteni tiskatessa:)
Täällä arki on melkein samanlaista kuin kotona, ei voi sanoa että itse olisi kovin paljoa lomalla, sillä meillä ei ole asunnossa tiskikonetta. Mutta se on hyvä vaan, pysyypähän jalat maassa täällä auringon alla :)
Helmililja ( ?)
 Korjaamolta kerrottiin auton korjauksen hinnaksi 9000 e. Uskomatonta! Hinataan ilman muuta auto muualle, ei kai nyt hullukaan suostu maksamaan tuollasta hintaa!
Rypyt otsallani senkun syvenevät, mutta onneksi sentään aurinkoa riittää, sillä se on ihan suoraan verrannollinen mielialaan ainakin minulla. Tosin täällä jään kaipaamaan pilviä taivaalla. Pelkkä sininen taivas ilman pilviä...on jotenkin niin tyhjä. Tylsä.
Vaikuttaako sinulla sään vaihtelu mielialaan, ja jos, niin millä tavalla?
Sininen ovi jossainpäin Ranskaa, vauhdista auton ikkunasta kuvattuna...
Nyt pitää lopettaa, sillä kuvien lataaminen kestää valovuosia tällä meijän yhteydellä. Anteksi kun en ole vastannut kommentteihinne, en saa nyt niitä auki lainkaan:(

Toivon kaikille hyvää viikonloppua ja mukavaa perjantaita! Huolimatta 13. päivästä ;)

2 kommenttia:

  1. Täällä ollaan myös <3 Ihania matkakuvia olet ottanut, teillä oli ihana reissu alkuhankaluuksista kun pääsitte. Ihanaa alkanutta viikkoa, tulisipa kevät. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa viikkoa sinullekin!
      Täällä on parina päivänä paistanut aurinko, kevät alkaa tulla kai pikkuhiljaa. Sadetta on saatu enää iltaisin.

      Poista

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!