maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen



Espanjan pääsiäinen poikkeaa aika paljon suomalaisesta. Onhan tämä katolinen maa ja se näkyy kaikkialla. Ymmärsin, että koululaisilla on koko viikon vapaata koulusta.
Toinen toistaan upeampia pyhiä veistoksia säilytetään kirkoissa ja näin pääsiäisenä veljeskunnat hakevat ne omiin tiloihinsa, joissa ne puetaan juhlavaatteisiin pääsiäiskulkueita varten.
Malagassa on kuulemani mukaan aina paljon näyttävämmät kulkueet kuin täällä Fuengirolassa,  ja pyhien veistosten kantajatkin ovat oikein pukeutuneet erittäin mahtavasti, paljon kultaa näkyy joka puolella. Telkkarista ja lehdistä olemme nähneet upeita pukuja ja kulkueita.
Pääsimme näkemään ihan livenä Pitkänä perjantaina yhden hiukan vaatimattomamman kulkueen, jossa kannettiin puista ristiä. Tässä kulkue saapuu juuri takaisin kirkkoon, joka oli kaunis Los Bolichesissa sijaitseva kirkko Templo del Carmen.
Tässä seurakuntalaisia, enimmäkseen varttuneempaa väkeä, mutta kyllä jokunen nuorikin oli joukossa.

Kuvat ovat vähän yläpuolisia, koska tämän kirkon edustalla Plaza del Carmenilla on kahvilan ulkoterassi, enkä halunnut kuvaan päivänvarjoja:)
Kyllä oli mukava päivä istua penkillä ihan siinä aitiopaikalla. Ostimme pikkuisesta putiikista evääksi mansikoita, banaaneja ja magdalenoja- onhan se aina kaksinverroin hauskempaa kun saa samalla herkutella. Minä tietysti räppäkäpälä pudotin kassalla yhden magdalenan suoraan avoimeen oliiviämpäriin...niin tavallista koheltamista minulle! Onneksi myyjätätinainen ei ollut niin äkäistä sorttia kuin myöhemmin näkemämme pikkuriikkinen mummo, joka luutusi jalkakäytävää, ja minäkin jo osaan pyydellä anteeksi espanjaksi hyvin vuolaasti niin siitä selvittiin. Muitta mutkitta leivonnainen pyyhittiin vain pyyhkeellä puhtaaksi ja leveän hymyn kera sekin sujahti kassiin. Olihan siinä sentään muovit päällä. Minä vain jäin miettimään, että mitähän kaikkea sinne oliivien joukkoon onkaan tipahtanut....?
Näyteikkunaostoksillakin käytiin. Tässä pikkuputiikissa oli näitä oikean vauvan näköisiä nukkeja! Mitäs tykkäätte? Minusta nuo olivat ehkä jo hiukkasen kammottavia kaikessa aitoudessaan, mutta ei kuitenkaan elävyydessään...hienosti ja taidokkaasti tehtyjä tosin. Toivottavasti nyt ei kukaan loukkaannu, tiedän että joillekin nukkejenteko on tärkeä harrastus ja arvostan sitä niinkuin muitakin käden taitoja.
Täällä näkyi olevan ihan kaikki kahvilat ja ravintolat sekä kaupat auki. Vain virastot ja muut sellaiset olivat suljettu.
Rannalle ei tällä kertaa menty, vaikka siellä näyttikin olevan paljon väkeä. Ilma on ollut sen verran kylmä, ettei uimaan huvittanut kenelläkään mennä.
Auringon ympärillä oli sinä päivänä sateenkaarirengas. Ihmeteltiinkin jo aiemmin, että mitä toiset kauempana kuvaavat ahkerasti taivaalle. Meille tämä ei näyttäytynyt vielä silloin, koska olimme sellaisessa paikassa että edessä oli paljon puita ja rakennuksia.
Ilona on jaksanut ihmeen hyvin kävellä meidän mukana. Toki sitä on välillä kannettu sylissä, ettei pääsisi tulemaan mitään rasitusvammoja. Siinä mielessä minikoira on erittäin kätevä, että sille voi antaa vettä pullosta kaadettuna omasta kädestä, eikä tarvita mitään kuppeja mukaan.

Aurinko alkaa laskeutumaan täällä suurinpiirtein puoli yhdeksän maissa. En ole vielä oikein oppinut ottamaan kuvia auringonlaskusta....Huomenna olisi tarkoitus lähteä Centro Finlandian Herkkumarkkinoita katsastamaan.

Hyvää pääsiäistä!


4 kommenttia:

  1. Mukavalta matkakohteelta näyttää. Olen kuullut myös ystävättäreltä noista pääsiäsikulkueista, että ne ovat todella vaikuttavia. Joskus pitää vielä lähteä pääsiäisenä kauemmas reissuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä on oikein kiva paikka olla ainakin lasten kanssa. Emme valita:)
      Silti koti-ikävä itsellä vaivaa, eikö olekin vähän hullua!
      Mukavaa iltaa sinulle:)

      Poista
  2. Oi että ihania kuvia ja tunnelmia <3 Auringonlasku sitä on ikävä. Hyviä unia Anne ihanuus <3

    VastaaPoista

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!