sunnuntai 22. helmikuuta 2015

100 asiaa minusta. Ei vaiskaan kun 40.

Minäkö keski-ikäinen- blogin ihanainen Tiia heitti tämmöisen haasteen, että kertoa 100 asiaa itestä.
Minä puolestani otin siis haasteen vastaan ja heitän sen eteenpäin just sulle joka haluat ottaa vastaan!


  1. Pienenä ilmoitin, et minusta tulee isona koirienhoitaja ja äiti.
  2.  Isona minusta tuli koirienhoitaja ja äiti.
  3. Minua on koulukiusattu viidennellä luokalla.
  4. Olen osallistunut kiusaamiseen kuudennella luokalla, kadun sitä todella paljon.
  5. Lintsasin tunneilta yläasteella ja poltin poikaporukassa tupakkaa.
  6. Olen vain 155 cm pitkä. 
  7. Jätin lukion kesken, koska matikka oli syvältä, enkä muutenkaan tuntenut kuuluvani joukkoon. 
  8. Olisin tahtonut Ypäjälle hevoskouluun, mutta minua ei päästetty kun olin niin villi.
  9. Olen matkustanut autolla Espanjaan 10 kk ja 2 v. ikäisten lasteni kanssa.
  10. Rakastan mitä tahansa, mikä kiiltää, edes vähän. Bling!
  11. Poljin 13- vuotiaana pyörällä hevostallille joka ikinen päivä 12 km ja illalla takaisin, myös talvipakkasilla.
  12.  Olen synnyttänyt osan lapsistani sinä päivänä kun olen itse päättänyt, esim Kuopus syntyi Isänpäivänä, koska halusin niin. Lääkäri halusi että menen osastolle yöksi, mutta minä karjasin, että tämähän syntyy tänään!
  13. Jos en olisi äiti, olisin viidakossa pelastamassa uhanalaisia eläimiä.
  14. Juon joka aamu. Nimittäin puoli desiä tyrnimehua raakana.  Opin tämän 19 vuotiaana työnantajaltani hevostallilla, taisin valittaa väsymystä!
  15. Olen pistänyt omille koirilleni ja hevosilleni antibioottipiikkejä tarvittaessa, minussa asuu siis pieni eläinlääkäri.
  16. Olin hyvin lähellä kuolemaa kahdesti saman viikon aikana v. 2005, ja näin jonkinlaisen valon.
  17. En pelkää kuolemaa, mutta haluan elää vielä pitkään koska on niin paljon tehtävää.
  18. Minulla ei ole tatuointeja, enkä halua niitä.
  19. Pienenä minulla oli valkoinen marsu nimeltä Luca, joka eli 8 vuotiaaksi!
  20. Näen joka yö niin paljon ja niin seikkaperäisiä unia, että niistä olisi voinut kirjoittaa varmaan monta sataa kirjaa.
  21. Minulla on kotona salasuklaata. Harmi vaan, että joku aina löytää ne!
  22. Ilona- chihuahua on elämäni ensimmäinen sylikoira. Sitä ennen minulla on ollut vain suuria koiria.
  23. Minulle tulee etiäisiä. Todistettavasti jo lapsena tiesin joitain asioita etukäteen.
  24. Rakastan korppeja ja onnekseni näen niitä usein. Viimeksi tänään, sillä ne lentävät päivittäin talomme yli läheiselle suoalueelle.
  25. Valvon joka ilta yksin muuta perhettä pitempään, koska rakastan yksinäisiä hetkiä ja hiljaisuutta.
  26. Kolme edellistä koiraani ovat kotona tuhkauurnissa, sillä en kyennyt käsittelemään kuolemien aiheuttamaa surua. Kaksi niistä menehtyi täysin yllättäen, yksi sairauden vuoksi nukutettuna. En voinut silloin ajatella hautaamista.
  27. Minun on hyvin vaikea antaa periksi asioissa, joista haluan selvitä.
  28. Rakastan tummapaahtoista kahvia, ennen kuin tummapaahdot tulivat marketteihin, ostin aina kauppojen halpismerkkejä, sillä ne toivat mieleen eteläeurooppalaisen kahvin.
  29. Juon yhtä paljon vihreää teetä kuin kahviakin. Siis paljon.
  30. Rakastan punaviiniä ja Fazerin sinistä. Yhdessä ja erikseen.
  31. Sydämeltäni olen asiakaspalvelija, entinen ammattini oli yrittäjä, sitä ennen myyntiedustaja. Toivon olevani tulevaisuudessa tutkija. 
  32.  Inhoan tekopyhyyttä. Itse olen suora, ja jos en pidä jostain, se näkyy naamastani, halusin tai en.
  33. Uskon Jumalaan. Mutta en siihen, että uskon nimissä voidaan tuomita muita tai heidän tekemiään valintoja.
  34. Kuuntelen musiikkia autossa yksin ollessa niin isolla, että kuuloni on ehkä huonontunut.
  35. Olen käynyt pienenä sairaalakoulua, kun minulle tuli reuma.
  36. En pysty lukemaan romaaneista kuin yhden kirjailijan tuotantoa kerrallaan. Kun löydän hyvän, jumiudun siihen ja hankin kaikki.
  37.  Yläasteella opettaja ennusti kädestäni että kuolen nuorena. Muistan sen aina ja yritän olla uskomatta siihen.
  38. Katsoin pienenä isäni kanssa aina lauantaisin Avara luonto- ohjelman, ja nyt koitan aina mainostaa omille mukuloille sitä- yleensä saan katsoa sen ihan yksin:-) 
  39. Jos olisin eläin, niin olisin varmaan lohikäärme, mutta olisin kiltti niille, ketkä ovat minulle kilttejä.
  40. Nukun piikkimatolla. Aina niin kauan, kunnes herään kraatterit selässä.
Tämän verran näitä tuli mieleen, mitään en editoinut jälkikäteen. Tosi kummia juttuja minusta, kirjoitettu pilke silmäkulmassa.
Pistäkää paremmaksi:-) 

4 kommenttia:

  1. Ihana sinä! Täällä toinen heppatyttö, jota ei laskettu Ypäjälle kouluun, en ollut kuulemma tarpeeksi luotettava ;-P
    Minäkin otin Tiian haasteen vastaan, käyhän kurkkaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanko totta! En ollut siis ainoa, vaikka tietysti silloin siltä tuntui:-)
      Käyn blogissasi:-)
      Mukavaa alkuviikkoa Tuitiina!

      Poista
  2. Oi miten mahtavaa ja miten hienoja vastauksia. Erilaisia ja todella rehellisiä, olet rohkea. Ja kuules etiäisiä nähdään täälläkin ja tämä on fakta. Uskon niihin, jos ihminen vain osaa kuunnella ja pysähtyä.

    Mielenkiintoinen tuo, että näit jonkinlaisen valon, tuo toivoa, sillä en vaan millään usko kuoleman jälkeiseen elämään muuten kuin geeneissä ja luonnossa vaikkapa haudasta punkevana kukkana. Silti uskon jonkinlaiseen Jumalaan, tai johonkin sillä maailma on liian ihmeellinen ollakseen sattumaa.

    Vastauksesi oli niin mahtavia ja persoonallisia, että tähän nyt on vaan aivan pakko todeta, ai että tykkään susta. <3

    Aurinkoista keskiviikkoa Anne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia!
      Rehellinen ja vähän liiankin avoin, sehän minä olen.
      Etiäisiä ja ennakko tuntemuksia , olen samaa mieltä kanssasi että niitä voi tulla kaikille, jotka malttaa kuunnella.

      Se valo saattoi olla myös kattovalaisimet, jotka näin kun mua juoksutettiin paareilla kohti leikkaussalia :)

      Ihanaa loppuviikkoa!

      Poista

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!