sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kevätaurinko on huippujuttu



Talven vaalea valo antaa tilaa unelmille!
 
Ihanaa kun aurinko pilkistää aina useammin ja kauemmin taivaalta. Eilenkin ihmeteltiin porukalla, että kuinka voi olla ulkona valoisaa, vaikka Pikkukakkonen alkaa.


Olen intoutunut kasvattamisesta näinä päivinä.



Tuli hankittua kasvivaloja useampia, varastoon, maakilpikonnan takia. Kun se tarvitsee tuota D3 vitamiinia , jota täällä pohjolan pimeydessä ei ole auringon puolesta talvisin tarjolla. Entisenä blondina en huomannut , että sen vitamiinipurnukan kyljessä on ainakin kissankokoisin kirjaimin:
"Including D3", joten uv-valot jäi vähän niin kuin käyttämättä. Kun sitä D3 :a ei saa tulla liikaa. Tarkkaa on, myönnettäköön- saa nähdä mikä tuosta meidän konnasta tulee. 

Toivon kuitenkin että voisin todeta, että parasta yritetään mutta priimaa pukkaa tulemahan vai mitesoli.


Laitoin kasvamaan erilaisia myrttejä, konnalle syötettäväksi ja ajattelin kyllä pistää salaattiin tai ruokaan joitain aina silloin tällöin. Avokadosta en tosin odota hedelmää tai marjaa, sillä marjakasvihan se on. Kokeilen sitä koska on kuulemma kaunis kasvi ja sen lehtiä voisi antaa konnalle.

Meillä on nyt hiihtoloma alkanut ja on ihanaa , kun voi vaan olla. Jos malttaa! 
Keittiöön virkkasin uuden tiskirätin, samasta bambulangasta , kuin aiemmin kerroin täällä 
Yllätyin kyllä iloisesti tämän hienoista ominaisuuksista! Se oikeesti pesee pöydän helposti ja hyvin.



Harmaa sopii kivasti meidän keittiönkaappeihin.

Aurinkoista sunnuntaita!
Anne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!