keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Messuja tulossa

Habitaremessut ovat taas 18. -22. 9.

ja yhtään näitä hienoja ja tarpeellisia messuja väheksymättä , totean omasta puolestani, että minua kiehtoisi paljon enemmän mennä käymään kolmessa muussa samaan aikaan järjestettävässä tapahtumassa jotka ovat:



ja   



Salonki on antiikin, vintagen, ja taiteen tapahtuma,  ja Arthelsinki taas on nykytaiteen messut.
kuva ArtHelsinki sivuilta

Molemmissa voi shoppailla ja saada ostokset heti mukaansa kotiin vietäväksi. 

kuva Salonki tapahtuman sivuilta
Voit viedä tuonne Salonkiin myös vaikkapa perintökorusi asiantuntijan arvioitavaksi.

ValoLight tapahtuma on suunnattu valaistusalan ammattilaisille ja kuten kaikki tiedätte, on valaistus erittäin tärkeä osa sisustusta. 

kuva Habitaren sivuilta
Tapahtumassa on myös Valoteknillisen Seuran Valoklinikka. Valaistukseen liittyvissä pulmissa siis sinne! Valoklinikka on siis tarkoitettu aivan tavalliselle kodinsisustajalle. Varaa aika tästä:
kuva Habitaren sivuilta

www.valosto.com/valoklinikka

Yhdellä lipulla pääsee vierailemaan kaikissa kolmessa tapahtumassa.

Habitaressa haluaisin aivan ehdottomasti käydä katsomassa Made in Finland - alueen.

kuva Habitaren sivuilta
 Sekä torstain ammattilaispäivässä workshopin ( alk. klo 10) Muotoillaan yhdessä maailman paras Lastensairaala 2017.

 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!