maanantai 20. toukokuuta 2013

Kuulumisia viikonlopun jälkeen

Viikonloppu meni meillä aika koiramaisissa tunnelmissa. Sekä lauantaina että sunnuntaina otettii kontaktia päivystävään eläinlääkäriin. 

Mitä sinä teit viikonloppuna? 

Lauantaina annettiin kipu- ja rauhottavaa lääkettä , koska sen hengitys oli niin terävää ja nopeaa, ettei mittään rajaa. Punnituksessa selvisi että napatyrä on kunnossa, on vain hautunut ja siksi hiukan tulehtunut, sillä poika on laihtunut hyvin lyhyessä ajassa lähes 4 kiloa!  Joten sen vatsanahka roikkuu ja pääsee sitten hautumaan.
Verikokeissa löytyi anemia sekä hematokriittien raju lasku joka viittaisi haiman toimintahäiriöön, mutta se arvo laskee kyllä , jos elimistössä on muuallakin jotain vialla.

Sunnuntai aamuna taas heti herättyä kiireesti tuli lähtö. Onneksi matkaa vain n. 12 min , Basson sydän löi vain n. 35 -40 kertaa minuutissa ( sen normisyke on noin 90- 100 ) ja pomppasi voimakkaasti ikäänkuin rinnasta ulos, ei heti reagoinut kun herättelin. Kyllä säikäytti, mutta onneksi sain itte pysyteltyä rauhallisena ja vakuutettua lapset etteivät ne säikähtäneet. Vasta autossa matkalla multa pääsi itku. Onneksi äitikulta tuli kaveriksi sinne , kun manasin että Basson oma lääkäri ei ollu töissä.

Siitä syystä en oo jaksanu blogata oikein mittään , tulin vain kertomaan sen verran kuulumisia, että julkaisujonossa on mulla paljon kivoja juttuja , tulossa.

Koko viikonloppu oltiin pihalla aamusta iltaan , minä koirasta näköetäisyyellä kaiken aikaa ja sykettä ja hengitystä tarkkaillen. 



Ne niskan reiät, joita olikin sitten kaksi, johtuivat nahan alle paljon pistetyistä piikeistä.
Syytä ei päivystyksellisin keinoin oikein löyetty, paljon kipu- ja rauhoittavia lääkkeitä sekä virtsan verisyyteen uusi antibiootti, ( uroskoirilla virtsatulehdus on hyvin harvinainen) sai myös hormonipiikin eturauhasta ajatellen. Nyt näyttää että nuo sunnuntai aamulla annetut lääkkeet auttaisivat, koska päivällä alkoi syömään ja juomaankin. Naudan paistijauhelihaa ja maksaa , että anemia saahaan kuriin.

Sydämen syke nopeutui, mutta ei normalisoitunut kuitenkaan. Lepoa sitte vain, tuollainen sydänhän ei nyt ehkä kestä rasitusta.

Sunnuntaina sitä nesteytettiin myös, kun oli niin huonossa kunnosssa ettei juonut mitään.

Kilpirauhasen vajaatoimintaa tai Addisonin tautia ehdotteli lääkäri,

Listaan tähän Basson oireita ja kerron sitten kun jotain selviää:
  • Kivun ilmaiseminen puuskuttavalla , nopealla terävällä hengityksellä
  • herättää yöllä minut useasti ja läähättää kovaa
  • ei hyppää enää sohvalle nukkumaan
  • ei halua istua lainkaan 
  • makaa omituisissa asennoissa
  • juo jatkuvasti
  • pissaa tiheään
  • ruokahalu katoaa
  • suolen toiminta useita kertoja päivässä
  • laihtuminen
  • turkin huonoon kuntoon meneminen parissa päivässä
  • yleisvointi huono
  • ei enää halua juoda eikä syödä
  • sydämen syke hidastuu rajusti ,sydän sykkii erittäin näkyvästi 
Lisään nyt 7.6. tähän samaan postaukseen Basson kuulumisia tänään.....

Noille sen oireille ei löytynyt onneksi muuta syytä kuin eturauhasen tulehdus, sillä kaikki helpottui kun se sai siihen sopivan antibiootin sekä hormonipistoksen kiveksiä " lannistamaan" :-)

Itse luulen,  ja sitä mieltä oli myös Basson oma lääkäri Jaakko Väyrynen , että kun oli paljon kipuja ja vaivoja, pitkä antibioottikuuri yms. kipulääkkeitä,  niin kaikki ikäänkuin kasaantuivat ja se pahensi tilannetta.

Muutama päivä oikean lääkityksen löydyttyä koira alkoi taas kuuliaisena istua , sekä vähän vähemmän kuuliaisena hypätä yöllä olkkarin sohvalle koisimaan :-)  ja nyt se on taas aivan oma itsensä.

Yhtenä lauantaina lähimme töihin aamulla, tietäämättä että yläkerran ikkuna oli tyttärellä jäänyt auki. Niin sitten iltapäivällä koira nousi pihamaalta tervehtimään iloisena ja väsyneenä , jalat lähiojan ruosteisessa kurassa meitä, ja se oli sitten pitänyt siinä pihassamme vahtia koko päivän. Onneksi ei ollut sattunut mitään, ilmeisesti naapurien kertoman mukaan se oli vain portilla juossut ärisemässä ettei ohikulkevat koirat tule meijän tontille....no eihän se lähiössä käy oikein päinsä.

Mutta olen niin ihmeissäni ja ilosesti yllättynyt, miten MUKAVIA NAAPUREITA meillä on!!!!! Kaikki olivat vain huolissaan , ettei se jää auton alle, kukaan ei huutanut meille tai sättinyt. Eräs rouva oli jopa hakenut talutushihnan pihaltamme ja pyöräillyt Basson perässä herkkupalojen kanssa! Mutta eihän se anna vieraille kiinni. Sain tietää siitä kun tämä samainen naapurinrouva tuli illemmalla kysymään, että onhan teijän koira kunnossa ja kotona nyt , kun häntä niin huoletti.

No , onhan se sellanen vähän hassu ja lutunen pellekoira ja ei se hampaillaan kiinni käy, ellei oikea vaara uhkaa. Tervepäinen laumanvartija siis.

Mutta tutkailtuamme paikkoja ja ihmeteltyämme miten koira on ulkona kun ovet ovat kiinni.Ja ovenkahva oli poistettu sisäpuolelta, jotta se ei itse lähtisi itseään ulkoiluttaan, niin mitä ihmettä!

 Meille selvisi, että se oli hypännyt ikkunasta katolle , joka on siis ONNEKSI matalammalla kuin korkein osa katosta , ja sen kynnenjäljet oli katossa joista näki että oli liukunut alas ja koittanut pitää kynsillä kiinni, raukka.
 Se oli tippunut katolta alas, ja näin siis päässyt vapaaksi. Ihme ettei mitään vammoja ollut!!!!! Mutta tämä olkoon varoituksena muille, varautukaa aina hyvät ihmiset siihen , että koira voi hypätä avoimesta ikkunasta nähdessään ulkona jotain mielenkiintoista. Ehkä sinun lemmikilläsi ei ole niin hyvä onni matkassa.


3 kommenttia:

  1. voi itku! Voimia oikein kovasti ja jaksuhaleja sinne :)

    VastaaPoista
  2. Voi hyvän tähe, iha pumpusta otti tämä tarina, mitenkä nyt o asiat??!?

    VastaaPoista

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!