Sunnuntain kuvapläjäys

Välillä vähän iloisempi postaus täältä, 

etten ihan kaikkia lukijoita karkota ainaisella valituksellani.
Hetkittäin sitä miettii,
 että kenelle oikein kirjoittaa, kuka siitä hyötyy, olisiko parempi lopettaa?
Mutta on kai niitä kalliimpiakin terapiamuotoja kuin tää:)

Tiedän kyllä, että maailmassa on paljon paljon pahempaa hätää

 ja kamaluutta- mutta silti tämä minun oma pikkusuruni, 

se on minun elämässäni läsnä kaiken aikaa,

 eikä se mene hetkeen pois.Ihanat, jotka jaksatte mua!

 Silti arki jatkuu täälläkin, katkeamattomana virtana.

Neljän lapsen kanssa ei ole vaihtoehtoja, onneksi! 

Lapsia saan kiittää paljosta.

Tykkään kun on paljon tekemistä.

DIY korkkarit.

Jos ei ole niin keksin tikusta asiaa.
Niinkuin näiden kenkien tuunaus,
 kerran käytin näitä autolla ajaessa
 ja korkoihin tuli jostain syystä kauhiat naarmut.
Kuitenkin melkein satasen kengät,
ei kai niitä voinut  poiskaan heittää!
 Hassut helminauhat kietaisin korkojen ympäri liimapyssyllä.
En edes tiiä tulenko ikinä käyttämään näitä,
 on meinaan tuo korko melkoinen
 ja viihyn paljon paremmin muutenkin tennareissa.
 Mutta olipahan taas jotain tekemistä!

Kukkapenkki kuvassa vielä laittamatta.

Eilen koitin muka vähän rapsutella pihalla,

 laitoin ihan uudet kukkapenkitkin!

 Nyt ei ole enää kukaan kaivamassa multia jalkakäytävälle.

 Siinä hommassa Basso oli aika hyvä, heti kun selkäni käänsin...

mutta en minä siitä koskaan osannut olla sille kauhian vihanen,

 kuitenkin koiran luontainen vietti on kaivaa:)

Ilona löytää sisälläkin aina aurinkoisen makuupaikan.

Olen varmasti maininnut ennenkin,

 että olen ihastunut valokuvaamiseen. 

Välillä on turhauttavaa, kun kuvista ei saa mieleisiään. 

Että ei se kuva siitä kauniista auringonlaskusta 

olekaan kameran linssin läpi sama kuin omien verkkokalvojen!

 Mutta eihän kamera näe samalla tavoin kuin ihminen, 

kaikkia väriskaaloja ja kirkkauksia! 

Se on vain hyväksyttävä.

 Ilona on kiitollinen kuvattava kylläkin. 

Haaveena on, että pääsisi kuvaamaan jonnekin muualle täältä. 

Kaunista luontoa ja sen sellaista, tai ihan mitä tahansa kaunista.

 Kunhan oisi rauha kuvata niin paljon kuin tuntuu hyvältä.

 Kuvankäsittely on minulla aivan lapsenkengissä. 

Vaatii kärsivällisyyttä opetella sitä itsekseen, ja kärsivällisyyttä...

no, sitä minulla ei ole! Mutta pikkuhiljaa sekin karttuu...

Tässä kuvassa olevan tinavadin laitoin Huuto.nettiin 

- tuo taannoinen blogikirppikseni ei oikein tuottanut tulosta:)

Katunäkymä jostain päin Eurooppaa keväällä.

Välillä iltaisin kun laittaa silmät kiinni, 

näitä taloja, katuja, kujia,  ja puita ja puiden lehtiä 

vain vilisee silmissä niinkuin helminauhana.

 Kaikki se tuntuu epätodelta.

 Loppumatkasta kamera jäi syliin, 

en osannut enää ottaa yhtään kuvaa sen uutisen, 

 Basson elämän loppumisen takia. 

Taidan olla vielä vähän sokissa koko akka.

Kiven sain yhteistyökumppanilta yrittäjäaikoina.

Voi iloisempi postaus! No ei tainnut onnata nyt millään.
Mutta:
Unelmia ei pidä unohtaa. 

Vaikka kuinka olisi väsynyt, 

ja tulisi tunne, ettei enää jaksa edes haaveilla mistään.

 Unelmat kuitenkin ovat niitä juttuja, 

mitkä kantavat ihmistä vaikeittein aikojen yli.

Viimeisenä päivänämme Espanjassa meidän kodin lähelle tulivat papukaijat.

Minun unelmani tänään on elää ilman surua ja ahdistusta. 

Mikä sinun unelmasi on?

Iltahämärää Valencian seudulla, 

josta jäi lähtemättömästi mieleeni tuoksu, mikä? 

Appelsiininkukka, manteli, jasmiini?
 Jokin mikä kukkii huhtikuun puolivälissä
ja tuoksuu ihan mielettömän huumaavalle.

En tiedä mikä se tuoksu oli, mutta sen muistan ikuisesti.
Luulen että se oli appelsiininkukka.

Ihanaa sunnuntaista iltaa Sinulle!