Tekis mieli melkeen kertoa miten elämä voikin olla p***aa mutta koska ei ole ollut tapanani avata elämääni liikaa, ihan vain raottaa, niin en nyt kerro enempää. Sanonpa nyt vain, että ei ole tämä ihmisen elo aina helppoa. Enkä puhu ny mistään " ai v*ttu mulla meni kynsi poikki" asioista. Toki sitä voisi itse valita monia juttuja toisinkin , tiedän.
Onneksi ehdin eilen käymään uimassa! Mieluitenhan minä suurinpiirtein asuisin vedessä, jos voisin.
Vedin aika vauhdilla kilometrin, ja olin ihan läkähyksissä! Kun tuo kunto ei mikään järin hyvä:-)
Yhdyn kyllä täysin SatuKoon postaukseen urheilun tärkeydestä. Se auttaa jaksamaan päivästä toiseen niin niin paljon paremmin! Taas tuntui siltä, että nyt en enää jaksa, mutta sitten kun vetää vaan sinnillä, tulee se tila, että ahaa hei minähän jaksankin ja se mahtava olo!
Avokado on jo jonkin aikaa ollut lempparini, ja korianteria käytän myös paljon. Sekä kuivattua maustetta, että tässä ohjeessa tarkoitettuja, vihreitä versoja ( ennen kukintaa), löytyy salaattihyllystä. Tän reseptin kuukkeloin alunperin sitä varten, kun halusin löytää jotain uutta mitä laittaa korianterista, sellainen puntti kun oli taas tarttunut kauppakassiin.
Avokadohan tiedetään hyvin terveelliseksi välipalaksi monien juttujen takia.
Korianterillakin väitetään olevan huomattavia terveysvaikutuksia.Sitä pidetään muuten yhtenä maailman vanhimmista maustekasveista!
Raskasmetalleja sen pitäisi ainakin tutkimusten mukaan poistaa, ja siinä on myös paljon C- vitamiinia sekä antioksidantteja. Mutta koska se on yrtti niin en kyllä suosittelisi syömään jatkuvasti suuria määriä. Yrttien kanssa kannattaa olla varovainen ja pitää se oma järki päässä.
En malttanut tapani mukaan kuitenkaan ihan pysyä ohjeessa, joten tässäpä on oma versioni:
Onneksi ehdin eilen käymään uimassa! Mieluitenhan minä suurinpiirtein asuisin vedessä, jos voisin.
Uimahallissa aina mukana aito 1950- luvun meikkipussi, ostettu kirppikseltä ihanalta vanhalta naiselta, muistaakseni maksoi 0, 50 e. |
Yhdyn kyllä täysin SatuKoon postaukseen urheilun tärkeydestä. Se auttaa jaksamaan päivästä toiseen niin niin paljon paremmin! Taas tuntui siltä, että nyt en enää jaksa, mutta sitten kun vetää vaan sinnillä, tulee se tila, että ahaa hei minähän jaksankin ja se mahtava olo!
Tulee vaan aina jotenkin repästyä liian nopeeta, jalat meni ihan kyllä hapoille. Kai se johtuu lapsena harrastetusta kilpauinnista, tosin ei kai sitä kannata edes mainita kun ei meriittejä ole:-)
Taisi olla hevostalli, mikä vei kiinnostuksen aikoinaan pois kilpaurheilusta.
Löysin netistä tuon nyt jo melko kuuluisan Äidinsörsseli- ohjeen ja arvasin heti, että tykkään siitä!
Avokado on jo jonkin aikaa ollut lempparini, ja korianteria käytän myös paljon. Sekä kuivattua maustetta, että tässä ohjeessa tarkoitettuja, vihreitä versoja ( ennen kukintaa), löytyy salaattihyllystä. Tän reseptin kuukkeloin alunperin sitä varten, kun halusin löytää jotain uutta mitä laittaa korianterista, sellainen puntti kun oli taas tarttunut kauppakassiin.
Avokadohan tiedetään hyvin terveelliseksi välipalaksi monien juttujen takia.
Korianterillakin väitetään olevan huomattavia terveysvaikutuksia.Sitä pidetään muuten yhtenä maailman vanhimmista maustekasveista!
Raskasmetalleja sen pitäisi ainakin tutkimusten mukaan poistaa, ja siinä on myös paljon C- vitamiinia sekä antioksidantteja. Mutta koska se on yrtti niin en kyllä suosittelisi syömään jatkuvasti suuria määriä. Yrttien kanssa kannattaa olla varovainen ja pitää se oma järki päässä.
En malttanut tapani mukaan kuitenkaan ihan pysyä ohjeessa, joten tässäpä on oma versioni:
Ainekset
1 avokado
100 g raejuustoa
nippu korianteria
½ sitruunan mehu
Himalajan vuorisuolaa murskattuna, seassa kuivattua basilikaa ( itsetehty sekoitus )
mustapippuria
chiliä
Valmistusohje
- Paloittele avokado ja sekoita raejuusto joukkoon. Revi yrtit käsin tai silppua veitsellä joukkoon.
- Purista sitruunan mehu päälle ja mausta.
- Nauti!
Suosittelen lämpimästi kaikille kiireisille, nälkäisille kokeilepa tätä nnin ihastut!
Vanha Arabian lautanen. |
Opiskelu on ollut viime päivien ajan tuskaa. On todella vaikeaa hyväksyä itsessään tämmöinen vähän niinkuin disability. Onneksi kohta- psykologian- tohtorinna- pikkusiskoni lohdutti, että lukemani opintojakso on monien mielestä hyvin vaikea yleensäkin.
Lapsen nimipäivän kunniaksi Esikoinen leipoi suklaamuffareita. |
Ihanat silikonivuoat Kodin1: stä |
Tulppaanit sain pysymään kauniina pitempään nyt, kun noudatin Stella Vanilja- blogissa kerrottua ohjetta laittaa aluksi maljakkoon avaamatta kimppua, niin että varret jotenkin töpäköityy tai jotain:) |
Odotan jännityksellä, palautuuko hyvä muistini yhtäkkiä ( Abra Kadabra) , vai tapahtuuko se vähitellen. Katsoin vasta dokkarin naisesta, joka aivovamman seurauksena menetti haju-
ja makuaistinsa, muistelen että ne palasivat takaisin ihan ykskaks .
Sitä vaihtoehtoa, että ei palaudu, en suostu enää miettimään. Sillä missio on niin kova, haluan valmistua ammattiin, jonka olen niin monia vuosia tuntenut kutsumukseksi. Ei kai se ilman hyvää muistia onnistu.
Toivon kaikille hauskaa ja helppoa loppuviikkoa!
Terveisin
Anne

Oi avokadomössöä! Nykyään laitan avokadoa joka paikkaan, on tapetilla ruokavaliossa. Toivottavasti muistisi palautuu <3 <3 Ihanaa ystävänpäivää! <3
VastaaPoistaJoo meilläkin sitä käytetään paljon, tosin ei kelpaa muille kun mulle ja Kuopukselle :)
VastaaPoistaIhanaa ystävänpäivää Tiia!