tiistai 6. toukokuuta 2014

Onko kesä jo tuloillaan?

Lämmintä kevättä on saanut täällä pohjoisessa odottaa. Mutta niinhän se taitaa näillä leveysasteilla olla, että juhannuksesta se kesä vasta alkaa. Aurinkoista on kyllä riittänyt, mutta tuo viima, käy luihin ja ytimiin. Kauniin sateenkaaren kuvasin eräänä kevätiltana. Aivan kuin sen pää olisi meidän pihassa. 


Välillä on ihan hyvä vetää vähäsen henkeä ja nauttia elämästä. Ei murehtia kauheesti mistään. 
Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Eilen oli tavallista rankempi päivä, unessahan se sitten heijastui. Painajaismaista oli, kun koiralla lähti kaikki karvat ja sen iho oli todella pahassa kunnossa. Poikani ei nähnyt silmälaseillaan eteensä ja kaikki muukin oli aivan pielessä. Onneksi heräsin, ja huomasin että kaikki perusasiat on ihan kunnossa. Tiedättehän, joskus nuo unet tuntuvat hyvin todellisilta.
Tässä Uppo-Nallen kirjasta ottamassani katkelmassa tiivistyy tunne, joka valtaa minut välillä , kun yritän tehdä noita koulujuttuja. Lukeminenhan sinänsä on helppoa ja hyvin mielenkiintoista, mutta tehtävän teko on jo eri juttu, aloittaminen , ja siihen keskittyminen.

Mutta hei kyllä se kevät sieltä tulee ja kesä , kauan odotettuna tuntuukin sitten joltain!
Pääseeköhän pian käyttämään kesäsandaaleja?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!