Ensinnäkin kondensoitua maitoa ei myydä täällä yhtään missään, sen tulin huomaamaan. Varmasti jossain, mutta ei missään niistä marketeista, missä sitä googlen mukaan piti olla. Voi olla aika läkähdyttävää laukata kieli vyön alla ( yllätys yllätys oli vähäsen kiire kuten yleensäkin) kaupasta toiseen lakritsinkiilto silmissään. Nostan hattua Kuopukselle, joka tyynen rauhallisesti olisi siirtynyt vielä seitsemänteen kauppaan. Se siirtyminen ainakin täälläpäin Suomea tarkoittaa kilometrien edestakaisajelua. En tiedä siitä sitten, taitaa se tarkoittaa sitä ihan missäpäin Suomea tahansa, varsinkin pääkaupunkiseudulla. Oon kuullut että siellä pitää ajaa ensin 30 kilsaa Espooseen ja sitten taas takasin 30 kilsaa Vantaalle, jos haluaa etsiä kaupoista jotain. Mutta kun on lottovoitto syntyä Suomeen. Minä luovutin, en oikeesti kestä noita jättimarketteja. Hiki valuu otsalla kun niihin sukeltaa, ihan liikaa kaikkea. Ja liian kaukana toisistaan. Lopulta rakkaat äiti ja iskä toivat ko.tuotetta minulle tukusta. Enää ei puuttunutkaan kuin musta elintarvikeväri. Ei ollut. No ei se mitään rouva apteekintäti, otettiin punaista ja sinistä ihan varmuuden vuoksi että saataisiin aikaan varsinainen sekasotku ja värien hallittu kaaos. Haluaisinko syödä sinistä lakritsia vai ehkä violettia, en koska minä halusin mustaa. Mustaa, kauniin kiiltävän mustaa.
Voi elämä kun ei saatukkaan lakritsia tehtyä suit sait vaan. Niin ja muutenkin kaikki aina vastustaa, ulkona sataa ja on niin pimeää. Lapsen hammasraudat painaa kieleen kahden millin railon ettei se voi enää syödä ollenkaan kun kieltä niin särkee. Seuraavana päivänä toisen kerran hammaslääkäripäivystykseen, sillä nythän ne pikkiriikkiset renkaat puristaa niin juuttaasti takahampaita että itku pääsee. Eikä siitä tule loppua. Raudat veks, lomalle, aikalisä. Johan ne oisi voinut heti ekalla kerralla ottaa ajattelen ja hymyilen komealle hammaslääkärinplantulle. Esikolla on joku rakkaustarina päättynyt ja se on ehkä yhden askeleen päässä kuolemisesta, siis omasta mielestään. Toiseksi vanhin pelkää että kohta on sota, miksi nuo lentokoneet koko ajan lentää niin ettei saa edes yöllä yhtään nukkua. Äitistä ei tykätä kun äiti puhuu liikaa ja puhuu- puhuu- puhuu-toisten päälle ja joku vielä luulee että se on olevinaan. Auto on ärsyttävä ja pyörärengas rikki. Sanoinkin tässä yhtenä päivänä veljenvaimolle että teen kohtapuoliin tuosta minun mersusta kynttilänjalan jouluksi tähän meijän pihalle. Oli se vaan niin vikaostos. Mutta sitä saa mitä tilaa, oli niin hätä ja kiire saada joku kosla alle.
Kyllä minä haistoin palaneen käryä aika kauas siitä porukasta mikä sitä möi, mutta en silti ois uskonut että siinä on lähestulkoon kaikki rikki. Onneksi sentään vielä kulkee ( niinä päivinä kun käynnistyy) vaikka saattaa olla että lähiaikoina pääsen poimimaan pakoputken jostain kadunvarresta. Hyvin paljon helpompaa olisi kulkea linja-auton ihanaisen huolista vapaassa kevyessä kyydissä. Mutta onhan se nyt ihan liian vaivalloista kun olen aikamoisen laiska naisenpuolikas, ei jaksa raahata kauppakasseja muutoin kun omalla automöbiilillä. Varsinkin kun Lidlistä niitä kasseja saa aina niin halavatun paljon niin älyttömän pienellä rahasummalla.
Lakritsa ainekset on sitten vihdoin kaikki yhes koos. Ei siihen sitten mennytkään kun kaksi viikkoa. Oikeestaan ei enää huvita tehdä koko saakutin lakritsaa. Sanotaankohan sitä edes lakritsiksi vai lakritsaksi? Mutta teenhän minä sitä silti, lapset haluaa ja odottaa vesi kielellä. Lasten takia mitä tahansa.
Oikeasti meillä menee tosi hyvin. Minä paranen, kykenen taas kirjoittamaan! Ei enää yhtä lausetta, eikä kahta, siellä täällä, vaan paljon enemmän. Pää ei enää "lyö tyhjää", kun pitäisi kertoa jotain kirjoittamalla. Kukaan muu kuin saman kokenut ei varmaan voi ihan todella tietää, miltä se tuntuu, kun sinulta häviää yhtäkkiä taito ilmaista itseäsi. ( Miten se vaikuttaa sinussa ihan kaikkeen, sillä sinä et enää olekaan sinä. )
Olen niin iloinen!
