keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Väliaika, kahvia ja pullaa

Kirjoitin joku päivä sitten Twitteriin ja Instaan mustasta linturaukasta, joka on liittynyt pihapiirimme asukiksi. Sitä kävi sääli, ihan yksinäinen kun oli ja pakkanen aika kova. Tunnistin sen mustarastaaksi yhden ihanan twiipsin avustuksella. Eikä sillä onneksi ollut hätää, jotkut vain kai ovat erakkoja ja niin tämäkin. Eilen aamulla sain kuulla sen laulavan kauniilla, kauniilla äänellä! Nyt kelien lauhduttua se näyttää jo ihan mustarastaalta myös, sillä se oli pakkasella pörhistänyt höyhenensä niin, että näytti aika hassulta. Kesyltä tuntui myös, ihan lähelle antoi tulla.

Rasitan teitä taas iänikuisilla koirakuvillani, koska kirjoitan tabletilla eikä tässä ollut muita kuvia nyt.

Olen saanut yllättyä iloisesti ja kaks kertaa viikon sisään, sillä voitin kahdessa blogiarvonnassa! Oottelen postia innoissani täällä, näytän sitten mitä sain:-)

Lunta tulee kaiken aikaa niin paljon, että kyllä se jo riittää. Arvonta päättyy tänään, vielä ehtii mukaan, sillä arvon illalla voittajan. Selvennykseksi vielä, että voittaja arvotaan, uusi nimi blogilleni ei. Valitsen parhaan. Tai jos en osaa valita, sitten arvotaan:-)
Kiitos kaikille ihanille, jotka olette osallistuneet ehdottamalla uutta nimeä.




5 kommenttia:

  1. Et rasita lainkaan, ihania koirulinkuvia jaksaa aina katsella ja tämä kuva on aivan mahdottoman söpö. Voi sitä mustarastasta tuli ihan sääli täälläkin kun näin instassa toisen kuvan. Mutta josko löytäisi itselleen puolison. <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tiia:-)
    Sinä jaksat aina olla niin kiva!
    Itse kun jaksan katsoo toisten koira tai kissakuvia miten paljon tahansa, mutta joskus kuulee, ettei muut ole aina ihan samoilla aallonpituuksilla:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä siitä linnusta.
      Se on tosi söpö, joku siinä on sellaista surumielistä, jospa se löytäisi todella puolison itselleen.
      Mun lempilintuni on muuten korppi. Niitä täällä näkee kun menee vähän matkaa suolle päin.

      Poista
  3. Aivan ihana kuva, niin rentouttava! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos!
    Nuo on aika rentoja kavereita, varsinkin tuo isompi:-)

    VastaaPoista

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!