perjantai 30. elokuuta 2013

Syystomaatit, tervetuloa meille

Ihanan naapurin innostamana lähdin eräänä aamuna käymään puutarhalla, kuultuani että amppelitomaatit ovat nyt puoleen hintaan. Ne näyttivät minun silmääni niin hienoilta, että pakkohan niitä oli lähteä sitten meillekin noutamaan.
 Mutta siellä naapurin kodissa kaikki muukin näyttää niin paljon hienommalta, ja kun en sitten löytänytkään sopivaa ruukkua amppelille , aloin jo epäillä koko ostosta.

 Mutta hei , onneksi jo itse kasvi on niin komea, ettei se paljon koristeita kaipaa.






Samalla reissulla tarttui mukaani myös pari uutta yrttiä ja niille ruukut. Kumma puutarha innostus iski äkkiä , olisi voinut olla enemmän hyötyä tästä pari kuukautta sitten! Mutta nuo yrtit voi siirtää aina sisällekin.


Persilja ja oregano, eivät  oikein tykänneet siirrosta, mutta kyllä ne siitä vielä virkistyvät! Nämä kivat keramiikka ruukut löysin Citymarketin alesta.

Tältä näyttää meidän ulko- ovi tällä hetkellä. Tuo iänikuinen itsetekemäni ovikranssi lähtee kohta, siitä on tippunut jo niin paljon kukkia pois ja se on ollut paikallaan jo kokonaisen vuoden!

 Kaunis Tervetuloa kylttikin hakee vielä paikkaansa. Sain sen vasta pari päivää sitten lahjaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!