Koirista, elämästä ja kuolemasta, arjesta ja kodista

Ilona on voinut paksusti. Syömiset tosin ei vieläkään maistu, kolmen neljän tunnin välein olen kädestä syöttänyt sitä. Tietysti se syö, jos tarjotaan jotain muuta kuin sitä ruokaa mitä minä haluan sen nyt syövän. Välillä sitten voikin herkutella, ( kun on ensin saatu menemään penturuokaa kunnon annokset)  paistetut muikut on ihan parhaita sen mielestä.

Yleensä osaan olla aika rauhallinen erilaisissa muuttuvissa tilanteissa, mutta nyt vähän hirvittää että pystyykö sitä pitämään ittensä koossa kun hoo- hetki tulee ja entä jos sattuu jotain komplikaatioita ym? Meidän Basso- koiran viime keväänä sattunut äkillinen kuolema koirahoitolassa on jättänyt minuun syvän jäljen, kun luulen, että koira ajatteli, olimme hylänneet sen. Varmaan sen vuoksi helpommin pelkään nyt Ilonan kohdalla sattuvan jotain. Jouduin puhelimessa antamaan nukutuspäätöksen ja olemaan tarkoituksellisesti rauhallinen lasten takia. Kaksi eläinlääkäriä sanoi, ettei selviä hengissä kuin vähän aikaa ja silloinkin sen loppuelämä olisi hyvin tuskallinen, vaikka leikataan. Mitään ei ollut tehtävissä. Onko sitä vaan ehkä rakennettu niin, että hädän hetkellä pystyy pitämään ittensä jollain tavalla koossa, koska on pakko.

 Vaikka kaikki meille menneisyydessä sattuneet asiat tietysti voivat vaikuttaa osaltaan, meidän landseer Nallehan kuoli myös meille yllätyksenä. Tietysti ainahan kuolema on jollain tapaa äkillinen. Aamulla piti olla leikkaus. Muistan aina sen hetken, kun mies tuli aamulla herättämään ja sanoi että Nalle on kuollut. Kuollut ja minä vaan nukuin kuin porsas! Tämmöiset tapahtumat aiheuttaa aika paljon itsesyytöksiä. Tosin nyt tiedän paremmin, olisi pitänyt vain etsiä toinen eläinlääkäri ja käskeä heti leikkaamaan. Mutta voihan olla että siellä katsottiin, ettei selviä enää. Kun tiputettiin vain nestettä ja käskettiin tulla aamulla. Sillä oli märkäkohtu ja ilmeisesti menehtyi yön aikana sepsikseen. Sitä olen harmitellut, etten valvonut sen vierellä, kuinka tyhmä sitä voi olla? Mutta meille ei kerrottu että tilanne on sellainen, että pitäisi olla kauhian huolissaan ja toki olihan minulla siinä pieni vauva samaan aikaan hoidettavana sekä uusi pentu, Basso.

Paljon myös ollut mielessä erään läheisen ihmisen poismeno joitain vuosia sitten. Minulla ei ollut aina mitä parhaimmat välit tähän ihmiseen, mutta saimme sovittua välimme. Lopulta osoittautui, että minä olin viimeinen ihminen, kenelle hän puhui meistä läheisistä, ennen kuin menehtyi. Siinäkin tunsin epäonnistuneeni, sillä lupasin hoitaa hänen rakkaimpansa hänen luokseen sinä iltana, mutta en onnistunut siinä, aikaa oli niin vähän jäljellä. Yritin kyllä parhaani, ja olen kiitollinen, että se viimeinen kohtaaminen puhelimessa oli täynnä rakkautta.

Näitä olen nyt tässä ajatellut, ja ehkä on hyvä, että asioita, mitkä on vaikeita olleet aikanaan, tulee käytyä läpi viimeistään nyt. Kun toinen lähtee ja itse jää. Että miltä se tuntuu. Sillä eihän se suru lähde kuin suremalla. Tai nukkumalla. Tai työtä tekemällä. Mikä nyt kullekin on sopivaa.

Nyt katsotaan eteenpäin ja yritetään uskoa tulevaan, eikös? Onneksi apua on lähellä jos sitä tarvitaan, ja vaikka autoni on vieläkin korjauksen alla, niin ehkä se tulee kuntoon ennen kuin Ilona alkaa synnyttää. Ilona on nuori ja hyväkuntoinen, lisäksi koko ajan on joku sen kanssa. Kyllä kaiken pitäisi sujua ihan hienosti.

Ilona ottaa kaiken irti kevätauringon pienistä laikuista.

Ettei tulisi niin kauhian surullisväritteinen postaus, niin laitan tässä sitten samaan syssyyn pikkuisen muutakin. Jos joku ajattelee, että onpa mautonta, laittaa nyt samaan näin vakavan asian kanssa, niin ymmärrän kyllä, mutta tämä on minun elämääni. Vuoristorataa päivästä toiseen.

Taustalla Esikoisen ystävältään saama tuliaispöllö Espanjasta.

Meidän kodissa on aika paljon afrikkalaisia koristeita.

Tämä kulho on mun mielestä tosi kaunis, enkä raaskinut heittää sitä vielä pois, vaikka se halkesi ihan itsestään. Puu elää. Sain tämän vuosia sitten siskoltani, muistaakseni hän toi sen ekalta Tansanian reissultaan. Kulhon pohjaan on kaiverrettu sarvikuonoja, norsuja, kirahveja...äiti muuten kertoi, että viimeksi kun olivat siskon luona, kävivät retkellä jolloin nukkuivat teltoissa. Yöllä heräsivät kun jokin todella suuri eläin tömpsytteli leiriin. Norsuhan se oli. Onneksi se lähti pian poispäin, mutta saattaa olla ettei uni tullut enää silmään.

Nyt alkoi tuo puunväri vähäsen jo kyllästyttää ja halusin muutosta tuohon sohvapöydän koristeiden ilmeeseen.

Rouheassa tyylissä ei haittaa vaikka maalia meni vähän yli.

Niin sitten maalasin kulhon ja näitä hassuja sisustuspalloja siniseksi. Mitä mieltä ootte, menikö ihan metsään?

Simpukankuoria Namibiasta, niistä teen ehkä taulun.

Oikeasti lähes koko työn toteutti Kuopus, siksi käytettiin näitä värejä, mitkä ovat vesiliukoisia. Tuputettiin meikkisienellä väri pintaan. Pysyvyydestä puun pinnassa ei mitään tietoa, mutta nytpä se nähdään. Eihän näitä mitenkään pestä, mitä nyt pölyt pyyhitään kun muistetaan. Kangasvärejä siis, jotka kankaaseen kiinnitetään silittäen.

Tuliko tästä nyt sitten afrikkalaiskreikkalaista sisustamista, hihii...väri tuo mulle ainakin mieleen Välimeren. Tänään maalasin myös taulun, siitä ehkä huomenna kuvia!