lauantai 14. marraskuuta 2015

Kadonnutta järjestystä etsimässä ja muita haaveita

Ajattelin taas ihan innoissani jakaa teille tämän, sillä itsellä on ainakin juuri tällä hetkellä semmoinen elämäntilanne, että kalentereita ja muistivihkoja ja erilaisia neonvärisiä lippusia ja lappusia on joka pöydänkulmalla kun on niin paljon muistettavaa. 

Vanha talvikuva Ilonan ekalta talvelta meillä.
Ongelmallista siinä on se, että miten niitä kaikkia muistaa sitten katsoa just oikealla hetkellä. Välillä koittaa kerätä yhdelle A4 : lle muistilistaa, mutta sitten hirveesti tulee käytettyä näitä yhtiä värilippusia. Käytän siinä myös hyvin pitkälti lapsityövoimaa, varsinkin kun Kuopus on niin innoissaan kirjoittamisesta nyt sen opittuaan. On niin helppo huudella aina kun joku asia tulee mieleen, että kirjotappa äitille muistiin tämä ja tämä. Ja toinenhan onnessaan kynä savuten raapustaa.

Vielä ei ole lumi pysynyt maassa.
Rakkaan pikkusiskoni ansiosta löysin tämän ihanan pirteän ja värikkkään nettisivun, josta meillä heti tulostettiin aika monta erilaista järjestyksen pidossa

Elämän parhaat asiat eivät ole tavaroita- magneetti taitaa olla myös siskolta saatu.
auttavaa hauskaa apuria. Tuolta löytyy ilmaisia lomakkeita tulostettaviksi vaikkapas jääkaapin oveen. Lapset halusivat lahjalistat Joulupukille.

http://www.iheartorganizing.com/

Yks mistä tykkäsin erityisesti, oli nuo kiitollisuuskortit. Joku saattaa toki aatella, että mitä höpöhöpöä, mutta kun itsellä on ollut elämä pitempään vähän sellasta raskassoutuista, niin ehkä noista on paljonkin apua minulle. Alitajuntaanhan se vaikuttaa, jos iltaisin viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa miettii edes yhden asian, josta on tänään kiitollinen. Kirjoittaa sen siihen korttiin ja sillä sipuli. Elämä on laiffii.

Mitä mieltä olet, tarvitsetko itse tämänkaltaisia arjen apureita aikatauluissa pysymiseen?

 Entä mitä ajattelet tästä kiitollisuuskortti ja  -päiväkirja asiasta? Oletko pitänyt kiitollisuuspäiväkirjaa?

2 kommenttia:

  1. Kyllä tarvitsen tai muuten unohtaa kaikki ja korttitalo luhistuu. Ihana tuo kuva missä niin paljon lunta. <3 Kiitollisuuskortit ja myös itsensä kehuminen varmasti vaikuttavat alitajuntaan ja uskon niiden voimaan.

    Ihanaa viikonloppua Anne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää kyllä niin helpottaa arjen hallinnassa😊.
      Kiitos, minäkin tykkään tuosta kuvasta aika paljon. Kunpa saataisiin pian lunta!
      Alitajunnassa tapahtuu ihmeitä.
      Kiitos samoin ihanaa viikonloppua ❤ Tiia!

      Poista

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!