keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Mi vastoin käy, mi vastoin käy....

Voi kääk mikä alkuviikko! Mua sitkeästi vaivannut, suorastaan riivannut väsymys pakotti kahdeksi viikoksi saikulle. Hirveän huono omatunto ja v**utus. Aioin ensiksi vain mennä takaisin kouluun ja repiä sen lapun, mutta onneksi sentään vielä järki voitti. On hyvä ymmärtää oma tilanteensa ja oma rajallisuutensa ihmisenä, äitinä, naisena, oppijana.


Ehkä se oli onni onnettomuudessa, että olin silloin maanantaina jo neljän aikoihin kotosalla, kun Pena- koira sai epilepsiakohtauksen. Sekin onnekas sattuma, että lasten isä sattui olemaan vielä pihassa, saatiin kouristeleva pikkuinen nopeasti ja turvallisesti lääkäriin. Itsekin oisin varmasti pystynyt ajamaan ja pitämään samalla koiraa sylissä, mutta ehkä oli hiukan helpompaa näin ja toinen kun on nopsempi kuski niin päästiin aika äkkiä perille. Eihän me tiedetty, mikä sillä oli, ja koko perhe säikähdettiin kyllä aika kunnolla. Lapset juoksivat talosta ulos ja osa itki ja huusi," mikä sillä äiti on", ihan hysteeristä porukkaa nämä. Onneksi sain ne rauhoitettua ennen lähtöä, soittelin siinä sitten väliaikatietoja monet kerrat.



Sydämessä kuului selkeä sivuääni, sellainen kaiku, mikä kuulemma yleensä kuuluu epileptisen kohtauksen jälkeen. Pena oli myös hirveän väsynyt koko loppuillan. Nämä hassut jalannostelut, mitä olin jo ehtinyt ihmetellä- koira siis nosti jalkansa ihan vaakasuoraksi kesken lenkin ja oli paikallaan kuin patsas jonkin aikaa - olivat olleet lieviä kohtauksia.


Nyt meillä on kohtauslääke siltä varalta, että tulee kohtaus, joka ei mene ohi viidessä minuutissa. Joudutaan miettimään koko elämä uusiksi. Koiraa ei ois hyvä jättää yksin, ja jos pitää, niin esim. häkkiin, jossa ei voi loukata itseään, eikä toista koiraa, eikä toinen koira sitä. Epilepsiakohtausta ennen ja jälkeen koira voi olla aggressiivinen ja myös perheen muut koirat saattavat käyttäytyä aggressiivisesti kouristelevaa koiraa kohtaan.

Mutta ei mennä asioitten edelle, voihan jopa olla, ettei kohtaukset enää uusi. Rauhallista elämää, mutta koiranelämää kuitenkin. Ei koiraa voi pumpulissa pitää, sanoi eläinlääkärikin.

Kiitos blogiystävät, että sain taas avautua teille! Jo helpotti.
 Mukavaa loppuviikkoa!


8 kommenttia:

  1. Tsemppiä sinne - kyllä nämä eläinperheenjäsenemme meitä välillä säikyttelevät oikein kunnolla - meillä tosin ei enää säikytä vaan surraan, sillä Viiru-kissamme saateltiin sateenkaarelle toissa maanantai-illalla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady <3
      Luinkin Instasta teitä kohdanneesta surusta.
      Osanottoni tätäkin kautta. Sanoja on vaikeaa löytää, voimia toivon sinulle kovasti, aika parantaa hitaasti mutta varmasti.

      Poista
  2. Voi pikku Penaa,toivottavasti kohtaus ei uudistu.Ja sinulle paranemisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael.
      Näin mekin toivomme kovasti.

      Poista
  3. Elämä on välillä aika raastavan syvää. Voi pientä reppanaa <3 Toivottavasti oli eka ja vika kohtaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä tässä on miettinyt että miks tämänkin piti tulla meijän kohdalle. Mutta ei voi mitään. Onneksi Penalla ei ole nyt ollut uutta kohtausta, mutta kennelyskä ilmeisesti tuli eläinlääkäristä hankittua.

      Poista
  4. Sinulle toivotan pikaista paranemista, itseään pitää kuunnella.
    Ja olipa tuo pikkuisen Penan kohtaus aikamoinen. Ja noita pieniä kohtauksia oli ollut aikaisemminkin, kuten teille selvisi. Toivottavasti kohtaukset eivät uusiudu pikkuisella. Vaan nyt on kuitenkin tietoisuus ja lääkkeet.
    Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula <3.
      Hyvää loppuviikkoa sinullekin.

      Poista

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!