lauantai 24. lokakuuta 2015

DIY kosteusvoide, yhteistyössä Ruohonjuuri

Jos koulussa pitäis joku aine nimetä lemppariksi, niin rakastan ihan oikeesti raaka-aineoppia ja kosmetiikan kemiaa! Niiden inspiroimana aloinkin heti innostua kosmetiikan tekemisestä kotona.

Kerroinkin jo aiemmassa postauksessani hiukan ihanista kosmetiikan raaka-aineista, mitä sain Ruohonjuuresta.

Tämä erittäin kosteuttava voide on tosi helppotekoinen ja mukava lahja vaikka jouluna itsetehtyä arvostavalle. Tuoksua voi säätää mielensä mukaan.  Appelsiinin kuoresta saatava eteerinen öljy sopi mielestäni tuoksunsa puolesta hyvin tähän vuodenaikaan, jos tuntuu että tarvitset vähän piristystä ja mielialan kohotusta. Voide levittyy ja imeytyy hyvin.


Tarvitset lasipurkin, haarukan ja sähkövatkaimen. Kaikki käytettävät välineet ja tietysti omat kädet pitää olla puhtaita, eikä esimerkiksi sekoitusastiassa saa olla edes vettä huuhtelun jäljiltä. Voiteelle tarkoitettu purkki ja sen kansi täytyy keittää kunnolla kiehuvassa vedessä että niihin ei jää mitään pöpöjä, jotka voisivat pilaannuttaa voiteen.

Ainesosat:

200g shea- eli karitevoita
4  ( isoa ) rkl aprikoosinkiviöljyä
n. 30 tippaa appelsiinin eteeristä öljyä

Lämmitä sheavoita varoen vesihauteessa, älä liikaa. Mutta jos sinulle kuitenkin käy niin, että voi ehtii sulaa öljyksi, niin laita se hetkeksi jääkaappiin.

Sekoita pehmenneeseen sheavoihin aprikoosinkiviöljy ja appelsiinin eteerinen öljy haarukalla.

Vatkaa sähkövatkaimella voide kuohkeaksi.

Laita valmis voide puhtaisiin, steriloituihin purkkeihin.



 Tässä ylemmässä kuvassa sheavoi on pehmitetty vesihauteessa ja alempana siihen on jo sekoitettu aprikoosinkiviöljy ja appelsiinin eteerinen öljy, ja seos on vatkattu kuohkeaksi.  Voide on valmis!


 Mielestäni voide oli tosi helppoa valmistaa, ja lisäksi vielä kivaa!
Sheavoin luvataan säilyvän jopa kaksikin vuotta viileässä auringolta suojassa. Mutta eiköhän tuo tule käytettyä jo paljon sitä ennen.


 Shea- eli karitevoita sekä erilaisia eteerisiä öljyjä voit ostaa  Ruohonjuuren myymälöistä tai verkkokaupasta

Sheavoita voi tietysti käyttää iholle ihan sellaisenaankin. Todella mahtavaa voidetta sain tehtyä näin helposti ja nopeasti! Pelastaa talvikuivan ihon totaalisesti.

Ohjeita erilaisten voiteiden tekemiseen löydät netistä ja kirjastosta!


-postaus on tehty yhteistyössä Ruohonjuuren kanssa-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!