sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kosteusvoidetta! Blogiyhteistyössä Ruohonjuuri

edit* ohje voiteen tekoon löytyy täältä klik*

Kesän mentyä alkaa iho taas vaatimaan enemmän ja enemmän kosteutusta. Kylmä ilma ja tuuli uhkaavat kasvojen ihoa ja usein käsiä, sillä varsinkin näin alkutalvesta monella tuppaa unohtumaan ne hanskat. Silloin käsien iho ulkona viimassa ja kylmässä on altis kauhealle korppukuivumiselle.

Koulussa tykkään ihan eniten kosmetiikan kemiasta ja raaka-aineopista, anatomian jälkeen. Ensiksi mainitun takia innostuinkin nyt tekemään itse kosteusvoidetta.


Ruohonjuuri Oulussa ystävällisesti lahjoitti minulle sitä varten ihania tuotteita.

 Sheavoita ja eteerisiä öljyjä! Olen ihan innoissani,  pääsisinpä äkkiä testailemaan. Ihana tämä Frantsilan Karitevoi purkki, tykkään ihan hulluna pienistä metallirasioista ja keräilen niitä. Avasinkin jo tämän, sillä pitihän minun sitten saada vielä isompikin palanen sheavoita, että riittää! Ruohonjuuresta saa sheavoita siis myös ihan raakapaloina, paino200g.. Itselle testailin jo kasvojen ihottumaan, ja ihmeen hyvin näyttää alkavan paranemaan.

 Samoin käsille hyvä, minulla on ehtinyt jo tulla (jokatalvinen riesani kotimaassa ollessa) ihan pieniä pykimiä sormenpäihin, johtuen juuri tuosta sään kylmenemisestä ja ehkä kuitenkin eniten omasta syystä: isossa lapsi- ja lemmikkieläin perheessä kun touhuaa, niin käsiä tulee pestyä ihan liikaa saippualla, ( laskin huvikseni yhden illan aikana peseväni saippualla kädet yli 20 kertaa) ei tule käytettyä suojahansikkaita käsitellessä voimakkaita pesuaineita, eikä useinkaan kauppareissule tule laitettua käsineitä käteen suojaamaan tuulelta ja kylmältä. Lupaan kyllä nyt ittelleni, että ostan sen käsidesin, koska sen käyttö ei niin paljon tuhoa ihon omaa suojavaippaa. Nykyään nuo käsien desinfiointiaineet sisältävät paljon kosteuttavia ja hoitavia aineita.

Shea- eli karitevoita afrikkalaiset naiset ovat käyttäneet ihonhoidossa jo satoja vuosia. Karitevoi  on suojannut heidän ihonsa auringolta ja tuulelta. Se on täysin tuoksutonta ja hajutonta. Karitepuun pähkinöistä saadaan shearasvaa, joka sisältää paljon erilaisia mineraaleja ja vitamiineja.  Voide sopii hyvin esimerkiksi atooppisen ihon hoitoon. Itselläni iho on kuiva sekä ulkoisesti että sisäisesti, joten sen takia päädyin tähän tuotteeseen, en ole aiemmin tätä myöskään kokeillut. Voiteen luvataan kosteuttavan, uudistavan, sekä korjaavan vaurioita. Pääraaka-aineena aion siis käyttää karite-  eli sheavoita. Lisäksi ajattelin sekoittaa mukaan aprikoosinkiviöljyä ja appelsiinin eteeristä öljyä tuoksuksi. Appelsiinilla on virkistävä ja mielialaa kohottava vaikutus, ja sitähän tässä nyt näin lokakuussa tarvitaan, kun pimeä aika on taas edessä.


Laventelin eteerinen öljy on myös tutustumisen arvoinen tuote. Se rauhoittaa mieltä. Laventelin tuoksusta tykkään. Laventeli rauhoittaa myös unettoman, ja tiedänkin erään, joka saa joululahjaksi käsivoidetta tujauksella laventelia!



Tea Tree eli teepuun öljy on tehokas akneihon hoitaja. Luin myös, että teatreeöljy on sellainen monitaituri, sopii myöskin atoopikolle. Lähinnä kai perustuu kuitenkin infektioita parantavaan tehoonsa. Itse en ole ikinä tykännyt tuosta lääkeenomaisesta tuoksusta, mutta yllätys, yksi tyttäristä ihastui siihen. Tekaisinkin heti hänelle pienen erän hoitavaa öljyä "kamaliin näppylöihin"  joita ei kyllä minun silmillä erota, mutta otsassa niitä kuulemma on ihan hirveesti! Hihii, no onhan se jo esiteini.
Poikaa ei nämä naisten "höpötykset " jaksa kiinnostaa :)

Jatkoa seuraa ensi viikolla.

Tämä postaus on toteutettu yhteistyönä Ruohonjuuri Oy: n kanssa.

6 kommenttia:

  1. Frantsilalla on ihania tuotteita ja paketitkin niin nättejä. <3 Ihanaa alkanutta viikkoa Anne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain? Tuo karitevoi purnukka on just hyvä, sellainen pikkulaukkuunkin sopiva.
      Kiitos samoin sinullekin Tiia!

      Poista
  2. Ihanat tuotteet.Minä olen jo useita vuosia tehnyt itse voiteita mutta sellaisia salvamaisia.Ystävät ovat tykänneet ja aina pyytävät että teen lisää;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö? En tiennytkään tuota sinusta, oletko blogeissasi koskaan julkaissut ohjeita?
      Varmasti ystäväsi ovat mielissään, itsetehty voide on niin laadukasta, ja tietää mitä siihen on laitettu.
      Vieläpä rakkaudella ystäville tehty.

      Poista
    2. En ole tainnut laittaa,mutta mulla on voiteissa aina joku 8-10 erilaista luomuöljyä,luomumehiläisvahaa jotan sain tuttavan miniän mehiläistarhasta,eteeristä öljyä tuoksuna ja sitten vielä E-vitamiinia,joka toimii myös säilöntäaineena.

      Poista

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!