Kristan tallilla Mijasissa

Pääsimme tutustumaan Kristan ja hänen miehensä Lorenin omistamaan hevostalliin Mijasissa erään ystäväni ansiosta. Kiitos P! Tämä oli meille enemmän kuin tervetullutta vaihtelua.
Tästä hevostelijat pääsette tallin sivuille täsmätietoa etsimään.
Talli on hevossiittola, jossa järjestetään yksilöllistä opetusta ja on mahdollista saada yksityistunteja.
Ihan ensimmäisenä saapuessa meitä oli vastassa nämä upeat laiskanletkeät vahdit. Kaksi espanjamastiffia, toki niillä oli kuuma, mutta uskoisinpa, että ovat muutenkin erittäin rauhallisia. Vaikuttavia valtavan kokonsa puolesta! Tämä rotuhan on myös hyvin itsevarma, joten se ei koe tarvetta turhaan räyhäämiseen. Laumanvartijoihin (alunperin lammaslauman ja karjan vartiointiin kehitetty rotu, jonka tehtävänä on suojella laumaa susilta ) lukeutuva rotu,  kuten meidän koiramme Bassokin. Minä olin heti ihan myyty noiden suhteen, aivan mahtavia koiria! Lapset saivat rapsutella niitä ihan sydämensä kyllyydestä, mutta toki ehdin varoittaa jo pihaan tullessa Toiseksi vanhinta, ettei mene ripustautumaan koiran kaulaan kuitenkaan...tällä kun on vähän paha tapa tehdä niin, saattaa halata todella lujaa- koirahan voi sellaisen tulkita väärin helposti.

Voi kunpa pääsisi taas sellaiseen asuinpaikkaan, missä omakin koiramme saisi elää rauhallista maalaiselämää, niinkuin sen kuuluisi!
Tallialue oli hauskasti toteutettu, Krista kertoi sen olevan miehensä kotipaikka, jonne on rakennettu lisää aina sitä mukaa kun on ollut tarvetta. Jokainen nurkka olikin jo lähes käytetty:)

Minun silmääni ainakin niin kovin kaunista, vai mitä ajattelet ? Valkoiseksi kalkittua kiveä ja sinisiä ovia, punaisia pelakuita ikkunoilla...unelmien tallipiha! Tästä tulikin jo heti mieleeni, että nuoruuteni lempitalli oli myös kalkittu valkoiseksi, se oli tosi kaunis! Terkkuja vain M., S., S., ja H. jos luette...

Tässä tallialuetta toiselta puolelta kuvattuna.
Pesupaikalla oli vuorossa nyt tällainen komea ratsu.

Pitihän sitä päästä taputtelemaan itelläkin heppaloita. Melkein itkut tirautin liikutuksesta! On se vaan niin verissä tai jotenkin sisäänrakennettu minuun tuo rakkaus hevosiin, sitä tuoksua mikä hevosessa on, en unohda koskaan, ja sitä aina ikävöin. Ensimmäisen kerran minut istutettiin suomenhevosen selkään noin kolmevuotiaana ja siitähän se sitten lähti.

Tämä kaveri oli tosi mukava,

Varsinkin kun se halusi antaa mulle pusun!

 Ratsastamaan ei tällä kertaa tultu, vaan vain katsomaan ystävän pojan ratsastusta. Jotta ei elämä olisi liian tylsää, niin vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puuttunut tästäkään päivästä. Kuulkaa kun sanon teille, sieluni silmissä ehti vilistää vaikka minkälaiset kauhukuvat, tietysti kun olen hevosten kanssa paljon nähnyt kaikenlaista. Sillä juuri kun kävelimme tämän suurehkon ystävämme

aitauksen ohitse, jota lapsetkin hetki sitten kävivät rapsuttelemassa ja paijaamassa...niin hän päättikin, että liittyy justiin sillä siunaaman hetkellä ohitse talutetun ystävänsä seuraan! Hirnahdus vain, ja epäonninen hyppy! En käsitä, miten kaikki oikein tapahtui, mutta hypättyään hevosparan jalat tarttuivat metallisen portin pienoihin kiinni, ja se kaatui kyljelleen jalat kiini portissa ensin hetken horjuttuaan ilmassa portin edessä!Siinä se teutaroi maassa hädissään.

 Hätyytin lapset juoksujalkaa autolle, vaikka mieleni oisi tehnyt aivan viipymättä rynnätä avuksi tuolle raukalle. Kuopus siinä taisi jo alkaa aloittamaan pienehköä kirkumista...vakuuttelin varmaan kymmeneen kertaan hössöttävällä äänellä, ettei ole mitään hätää, hepalle kävi vaan vähän heikosti. Ajatuksena oli, että jos se pääsee omin avuin irti, se ryntää talliinsa ja lapset olivat sen tiellä. Jätin ystäväni hoteisiin kakarat ja juoksin katsomaan josko apua tarvitaan. Eihän siinä minua tarvittu, vaikka olin innoissani kun joku hitsin partiolainen ....Kolme naista saivat hyvin toisen ressukan pois pinteestä, tosin oli siinä jännät paikat, koska oli kokoajan vaarana, että hevonen alkaa luistamaan rinnettä alas. Siinä se makasi ikäänkuin lamaantuneena, ja lopulta viimeinenkin jumissa ollut jalka saatiin irti ja voitiin alkaa hoputtamaan eläintä ylös kyljeltään. Siinä näytti vähän omistajallakin tekevän tiukkaa hermojen kanssa, ( tuo oli oikeasti todella pelottava tilanne, sillä paikka missä hevonen makasi oli vielä ylämäki ja toisella puolen viettävä, jyrkkä rinne alaspäin)  mutta voi onneksi, kaikki kävi hyvin ja uskomatonta, se nousi ylös ilman mitään näkyvää vammaa! Bravo!

Aivan ihana asia täällä oli, että hevoset saivat olla laumana yhteiskarsinoissa. Arvostan! Tietysti Suomessakin on sama juttu ulkoilun suhteen, ellei ole yksityishevosia. Mutta harvemmin varmaan on karsinoita jossa voivat olla samassa. Todella mahtava paikka ja suosittelen kyllä lämpimästi kaikille! Ystäväni 10 v. poika käy täällä yksityistunneilla ja on kuulemma ollut tosi hienoa!

Tallilla on myös kissoja ja noiden espanjanmastiffien lisäksi kaksi muutakin koiraa.

Tietysti myös kukko ja kanoja! Viimeisen päälle mahtava maalaisidylli. Osaavat opettajat, hienot hevoset, lapsille poneja,

 mitä muuta voisi enää toivoa? Ei mitään.

Hyvää yötä.
Anne