maanantai 13. huhtikuuta 2015

Espanjalaiset köyhät ritarit, Torrijas

Opin täällä, että yksi tyypillisin espanjalaisen pääsiäisen ajan herkku on köyhät ritarit! Kyllä, luitte ihan oikein. Köyhiä ritareita tehtiin lapsuudenkodissani usein, ja siitä on jäänyt lämmin muisto.

Marketista täällä Espanjassa löytää ihan oikeasti köyhien ritareiden valmistukseen tarkoitettua leipää, nimeltään pan especial torrijas! Minä tästä juurikaan piittaamatta, sääkerinä suurperheen äitinä tein jälkiruokaritarit valmiiksi kotona olleesta, hiukan kuivahtaneesta patongista ja ciabatan tapaisesta leivästä. Kotona olen yleensä vastaavat herkut tehnyt pullaviipaleista.
Oikeasti maito olisi pitänyt keittää, mutta minä tein ihan kuin kotonakin eli maito ja muna sekaisin, siihen kastoin leivät. Sitten paistoin herkut aika runsaalla määrällä oikein hyvää oliiviöljyä  Oliiviöljy ei näissä maistunut mitenkään hassummalta meidän mielestä.
 Mutta voi olla että olemme niin tottuneita sen makuun, sillä olen aina käyttänyt oliiviöljyä paljon ruoanlaitossa.
Tosi hyviä oli!
 Heron mansikkahilloa on tullut täällä ostettua, on vain n. euron purkki. Se on kyllä hyvää hilloa. Saman valmistajan appelsiinimarmeladi on myös ollut suosikkimme. Saattaapa olla että sitä tuon kotiinkin mukanani. Voi että kun saisikin kaikkea ihanaa hamstrattua sukulaisille ja ystäville vietäväksi! Oliiveja, viinejä, sitten täällä on tosi nättejä purnukoita kaikkia muitakin säilykkeitä, jopa porkkanaraastetta. Tai sieniä, niin kauniita jo itsessään,  sievissä lasipurkeissa!

Torrijas (ohjeen otin täältä )

Lämmitä maito kattilassa, lisää joukkoon sokeria, kanelitanko ja sitruunankuorta.

Riko kananmunat ja sekoita tasaiseksi lautasella.

 

Anna maidon hiukan jäähtyä ja kastele leipäviipaleet maidossa ja sen
jälkeen kananmunassa.

 

Lämmitä öljy kuumaksi ja paista kostutetut leipäviipaleet siinä kauniin
kullanruskeiksi.

 

Nosta leipäpalat talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen öljy imeytyy
siihen.

 

Pyöräytä valmiit leipäpalat kanelisokeri-seoksessa

2 kommenttia:

  1. Näitä pitää kokeilla joku päivä mutta vegaanisina. Pitkään ollut mielessä!

    VastaaPoista

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!