maanantai 29. joulukuuta 2014

Ehdota nimeä blogille!

Ilona the chihuahua on erityisen mieltynyt kaikkiin leluihin, joissa on ääni. Tässä Furby avaimenperä vuorossa.
 Tässä maassa tuntuu olevan jotenkin vaikeaa saada yritystoiminta lopetettua, vaikka ilmoituksen olen tietysti kaikkiin tarvittaviin instansseihin tehnyt aikanaan. Puhelinmyyjät soittelevat silti lähes päivittäin ja kertovat että yritystunnukseni on aktiivinen....käsittämätöntä.Yritykseni Facebook- sivua en saa poistettua. Itse olen Facesta poistunut jo aikaa sitten, kuvittelin yritykseni sivun poistuvan samalla, koska se tehtiin omani kautta. Mutta kas kummaa, siellä se on ja kuulemma antaa kuvan , että yritykseni toimii edelleen...ainakin näin väittävät erilaisten yritysrekisterien myyntihenkilöt, hihii.
Koristelin joulun alla tulitikkuaskeja punaisella pallopaperilla ja huovutetuilla kuvioilla.
Ajatuksena on ollut jo pitkään vaihtaa blogini nimi, sillä se tuntuu vähän harhaanjohtavalta. Nykyinen nimi kun on juontunut entisen yritykseni nimestä, ja kun sitä ei enää ole ollut pitkään aikaan olemassa, on ihan aiheellista muuttaa blogin nimi joksikin muuksi.

Julistan täten kilpailun: ehdota blogille nimeä, arvon yhden kivan yllätyspalkinnon kaikkien ehdottajien kesken. Ei tikkuaskeja ! Jotain ihan  muuta  :D

Edit: Mulla jäi hiukan puolitiehen tuo nimiehdotus postaus. Eli tässä olisi sitten palkinto:
Novitan Joki- lankaa kolme kerää ja lisäksi hieno turkoosin värinen koristepöllö, joka on käsittääkseni jotain rautaa tms.
Kuva löytyy mun Instasta, klikkaa oikeassa yläkulmassa olevaa kuvaketta. Siellä taitaa olla myös samaisesta langasta virkkaamani säärystimet. (Tämä ei ole  yhteistyöpostaus, olen tosi huono kerjäämään mitään palkintoja arvontoja varten eikä niitä juuri tulla tyrkyttämään näin pienelle bloggarille)


 ja aikaa ehdottaa uutta nimeä blogilleni on tammikuun 28. päivään saakka.

Helminainen odottaa ikuisesti valmistumistaan meidän olohuoneessa....
Olen todella, todella, erittäin iloinen ja kiitollinen avustanne! Odotan kommentteja!!!!

10 kommenttia:

  1. Hih luin kuvauksesi ja tykästyin ja jäin. Kutsun omaa blogia aina sillisalaatiksi ja hih sinä omaasi sekametelisopaksi. Ehdotan nyt ihan uutena lukijana Sekametelisoppa koska se vaan kuulostaa niin kivalta ja siihen voi sisällyttää aivan kaiken. Ihana hauveli. <3

    Löysin tänne kun satuit juuri tykkäämään kuvastani instassa. Hassu on virtuaalinen maailma. <3

    Iloista uuttavuotta. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun löysit tänne! Virtuaalimaailma on tosiaan usein hauskasti arvaamaton :D
    Tervetuloa lukijaksi ja iloista vuodenvaihdetta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja vielä, kiitos arvontaan osallistumisesta ja nimiehdotuksesta :)

      Poista
  3. Unelma onnesta olisi hyvä nimi sinun blogille ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Sanja! Se kuulostaa kivalta nimeltä :)

    VastaaPoista
  5. Elämän helmiä olisi minun ehdotukseni :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Jenni! Kivan kuuloinen nimi!

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa aika mahtavalta Seija, kiitos!
    Sitähä tämä välillä on, iloa muruina:)

    VastaaPoista
  8. Diy itte tein- nimisen tapaisia blogeja näyttää olevan vaikka kuin paljon, joten ehdotan:
    Diy by Annie :)

    VastaaPoista

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!