Poika täyttää juuri tänään 8 vuotta, mutta juhlat pidettiin jo viikko sitten, että olis vähän selkeämpi ero joulun juhliin.
Ensiksi pari kuvaa Tyrnävältä, jossa kävin viikolla näyttämässä taloamme uudelle vuokralaiselle.
Kaunista, eikö? Kuvat otin päivällä noin kahdentoista aikaan, kun aurinko näyttäytyi hetken aikaa.
Itse asiaan. Kakku näytti ihan kamalalta. Mutta maistui taivaalliselta! Harmitti ihan vähän, etten tajunnut tehdä kahta pohjaa, sillä korkeampi kakku olisi näyttänyt paljon paremmalta. Angry Birds kakkukuva tietysti piti olla, ja vihaisen linnun punaista sokerimassaa reunoilla.
Tavallinen täytekakkupohja,
jonka ohjeen löydät täältä klik*
kakkuun tein ihanan
suklaakermatäytteen:
225 g suklaata, puolet Fazerin sinistä ja puolet Fazerin Strawberry in vanilla & milk chocolate
38 g voita kuutioituna
2,5 dl kermaa
Paloittele suklaat astiaan. Kiehauta kerma kattilassa ja kaada suklaiden päälle. Anna seistä hetken aikaa. Sekoita tasaiseksi ja lisää voi. Sekoita sen aikaa, että voi sulaa ja vatkaa sitten suklaakermaseosta vatkaimella niin kauan, että seos jäähtyy ja paksuuntuu ikäänkuin vaahdoksi. Lopeta vatkaaminen kun seos on helposti levitettävää vaahtoa. Varo ettet vatkaa liian kauan!
Levitä täytettä kostutetuille kakkupohjille. Kostutin vedellä tällä kertaa, sillä arvelin että tulee muuten ihan ällömakeaa. Tuli justiin sopivan makoisaa!
Kakusta tuli ruman näköistä leikattaessa, koska tuo sokerimassa ei pysynyt hyvin paikoillaan. Mutta hyvin kelpasi viimeistä palaa myöten!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!