lauantai 14. toukokuuta 2016

Misellivettä Yves Rocherilta!

Misellivedestä on varmasti kirjoitettu ihan kyllästymiseen asti monissa blogeissa, vai onko? Näin ainakin ensin ajattelin. Mutta kun minä en ole kirjottanut, niin kannan korteni kekoon nyt. Itse asiassa  juuri sen vuoksi, koska kokeilin vasta ihan hiljattain  elämäni toista misellivesimerkkiä (eka oli Garnierin) ja nyt jäin siihen niin koukkuun, että pakko on oksentaa tänne tämä mun innostus heti:D

Kokeilin siis muutama viikko sitten  ekaa kertaa Yvesin misellivettä, olin ihan että vau, mää en kestä, tästä en luovu enää koskaan!

Katsoin vähän kommentteja myös Yves Rocherin tuotesivulla. Kaikkien olisi muuten hyvä muistaa silmämeikkiä putsatessa, että ei tarvitse hangata, aine viedään vanulla silmän päälle ja annetaan vaikuttaa hetki, sitten onkin jo ihan helppoa hellävaraisesti pyyhkäistä meikit pois. Mulla ainakin lähti silmämeikit ( en ole kokeillut vedenkestävään ripsariin) ja muu meikki noin kolmella vanulapulla. Täähän on mahtava kesällä vaikka festareille yms. jos ei ole vettä käytössä. Ihmettelen vieläkin tosi paljon sitä, että tämä ei kirvele yhtään vaikka osuu silmiin!

Kohkaan tästä sen vuoksi, että en tiedä mitään paljon inhottavampaa kuin se, että meikit ei lähde kunnolla pois. Käytän usein vahamaisia meikkipohjia, koska mun iho ei todella aina ole ihan parhaimmillaan, saan helposti kaikenmaailman reaktioita. Joten punoituksia ja mustia silmänalusia kuulkaa tässä naamassa riittää. Helpointa on aamun kiireessä vetää vahamainen paljon pigmenttiä sisältävä meikkivoide kertarysäyksenä, kuin alkaa tekemään monimutkaisempaa peittelyoperaatiota, hahaa:D

Ihastuin siis kertakaikkiaan heti miselliveden helppouteen ja siihen että iho jää tosi kosteutetun tuntuiseksi. Nyt kun olen ehtinyt jo yhden pullollisen verran käyttämään ( Esikoinen on kyllä ahkerasti auttanut, hänhän ihastui siihen myös), niin olen huomannut, että päivän aikana kasvoihini aiemmin aina ilmestyneet kesivät laikut ovat selvästi vähentyneet. Kuiva iho kiittää!



Eilen illalla oli pakko alkaa etsimään netistä tietoa tästä misellivedestä. Selvisi, että se on laiskan naisen nopea pika-apu ja ranskalaiset sen keksivät, mutta halusin tietää, mitä se oikein on. Kiinnosti, onko se synteettistä vai kenties luonnon oma salainen ase ihollani suorastaan oloneuvoksen virkaa tekeviä meikkikerroksia vastaan? Ainakin semisynteettisiä ainesosia misellivesistä löytyy, kuten Sodium coceth sulfate. Valitettavasti en todellakaan löytänyt asiasta riittävästi tietoa, olen pettynyt.

Tässä Yves Rocherin puhdistusvedessä on Rooman kamomillankukkavettä aika paljon ( jos osaan oikein tulkita INCI- luetteloa pullon takaa.)  INCI-luettelo eli ainesosaluettelo on siis se, mistä näet tuotteen ainesosat suuruusjärjestyksessä. Tässä tuotteessa kamomillankukkavesi on heti veden ja butyleeniglukolin jälkeen. Lisäksi se sisältää mm. vihreän teen uutetta, valkoisen teen uutetta ja Madagaskarin teen uutetta ( jälkimmäisestä en ole ikinä kuullutkaan) .



Misellit ovat tensidejä. Tensidien toimiminen perustuu niiden molekyylirakenteeseen, rasvahakuiseen eli vettä hylkivään ja vesihakuiseen eli rasvaa hylkivään häntään. Aloinkin heti miettiä, että haluankohan jättää iholleni yöksi tensidejä ja tulin siihen tulokseen että en todellakaan halua. Sen vuoksi huuhtaisen miselliveden nopsaan haalealla vedellä kasvoilta. Saattaa olla että se on turhaa, mutta en löytänyt asiasta tarpeeksi tietoa, joten se onkin erittäin tervetullutta asiaa paremmin tuntevien taholta. Odotan innolla kommenttejanne!

Toki monessa blogissakin sanotaan, että misellivettä ei kuulu huuhdella pois, mutta....

Misellivesi on puhdistustuote, mutta samalla kasvovesi eli hoitava tuote. Iho on sen jäljiltä pehmeä, eikä ollenkaan kiristävä. Sen vuoksi myös seerumit ja voiteet miselliveden jälkeen vaikuttavat iholla paremmin, ne pääsevät imeytymään tehokkaammin, kuin silloin jos ihon on kiristävän kuiva. Vertaa multaan, joka on kuivunut rutikuivaksi ja mitä tapahtuu, kun kaadat siihen vettä? Vesihän jää lillumaan ja killumaan siihen pinnalle, toisin kuin kosteassa mullassa, mihin vesi suorastaan uppoaa.

Suosittelen lämpimästi tätä Yves Rocherin misellivettä!

-postaus sisältää mainoslinkkejä-






7 kommenttia:

  1. Pidän misellivesistä, joten tämä vinkki täytyy muistaa. Sain LivBoxin mukana Nivean miselliveden, ja tykkäsin kyllä siitäkin. Se, itse asiassa oli parempi kuin parfymoitu Diego Dalla Palma. En ole huuhdellut kasvojani miselliveden jälkeen, mutta kevyt vesihuuhtelu kuulostaa ihan hyvältä ajatukselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nivean misellivettä en ole tosiaan kokeillut, pidetäänpä mielessä:)
      Niin, en tosiaan tiedä onko se huuhtelu tarpeen, mutta näin oon nyt tehnyt.

      Poista
  2. Onneksi on vielä Yvesin verkkokauppa, kun kaikki liikkeet on suljettu, paitsi tuo Helsingin Forumin. Surullista, Yvesiltä on monta suosikkia. Kiitos Anne vinkistä ja kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, sitä en tiennytkään! Harmillista.
      Ole hyvä Tiia, kivaa sunnuntai- iltaa sinulle <3

      Poista
  3. Misellivedellä saa tosiaankin meikit ihanan helposti pois.Minulla on Garnierin sellaista,iso pullo,joka oli tarjouksessa. Voihan harmi että Rocherin kaikki liikkeet suljettu Forumia lukuunottamatta.Täällä tiedän vain yhden Yves Rocher-liikkeen,suuressa kauppakeskuksessa ,mutta sinne on matkaa niin ei tule sen tähden lähdettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S.Minäkin huuhdon kasvot vielä vedellä misellin jälkeen...

      Poista
    2. Näin on Jael! Juuri se mua niissä viehättää, ihanan helppoa.
      Niin se on harmi.
      En ole sis ainoa joka huuhtelee:D

      Poista

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!