lauantai 30. huhtikuuta 2016

Koiranpentujen ja emon kuulumisia

Viikko on mennyt mahtavan nopeasti täällä meillä!
Ilona on nyt hiukan kipeänä ja on se valvonutkin kaikki yöt sen takia....Olipa hassu kokemus olla viikon jokaisena päivänä töissä kun ei ollut ehtinyt nukkua kuin pari tuntia putkeen ja muuten varttitunnin pätkissä. Kyllä mun piti perjantaina töissä sanoa, että jos mulla on sukkahousut väärinpäin jalassa tai muuten vaan kuulostan sekavalta niin johtuu ihan vain unenpuutteesta.

Eläinlääkäriin soitin perjantaiaamuna ja katsottiin parhaaksi nyt tarkastaa tilanne. Oikeaan osui arvaukseni, että jotain olis kohtuun jäänyt. Istukka siellä nyt on ja odotetaan, että luonto hoitaisi sen eli se hajoaisi Ilonan elimistöön aiheuttamatta sen suurempia tulehduksia. Eilen nesteytettiin ja tulehdusarvot näytti vähän olevan koholla, mutta nyt seurataan tilannetta. Pääasiahan on, että Ilona jaksaa nyt imettää pentuja. Tällä hetkellä näyttää oikein hyvältä, Ilona on syönyt ja käynyt jopa ulkona vähän aikaa nauttimassa niin paljon rakastamastaan auringosta pentujen nukkuessa. Pennut punnitaan joka päivä ja hyvin tulee painoa. Tänään tyttöpentu 276 g ja poika 237g! Odotettu paino aikuisena näillä meidän pennuilla on noin 3-4 kg.

Kuvia otettiin tänään pentujen ollessa vajaan viikon ikäisiä, kuvaajana toimivat minun kaksi vanhinta tytärtä. Ilona on haukkana pentujen iholla kaiken aikaa, valmiina nappaamaan niskavillasta kiinni ja kantamaan pesään.

Kuopus oli vähän kitkeränä että miksi se antaa sinun kattoa niitä, ja minun ei? Ilona oli tokaissut häntä kun oli käynyt pentua silittämään. Selitin, että minä oon vähän kuin Ilonan äiti, niin siksi ja että kyllä sinä ehdit pentuja hoitaa kun ne tuosta vähän kasvavat, avaavat silmät ja lähtevät juoksuun!

Pennut tulevat kyllä kasvattamaan meidän lapsia varmasti hyvin paljon. Oppivat toivon mukaan uusia elämäntaitoja, sen verran on jo tullut tässä esiin mustasukkaisuuden ja kateuden tunteita ja niitä olemme sitten porukalla käyneet läpi.













Hei mitäs sinun vapunaattoon kuuluu?

Toivotan kaikille ihanille lukijoilleni tosi mahtavaa vappua!


8 kommenttia:

  1. Voi miten pieniä ja suloisia palleroita, vaan on se tuo vauva-aika rankkaa 😄. Oikein mukavaa vapun jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne on:)
      Onhan se vähän rankkaa, moni sanoi että on se alku tosi helppoa kun ne vaan on emon ruokinnassa, mut meillä menikin nyt näin että emo itte tuli vähän kipeeksi.
      Kiitos Anu, mukavaa toukokuun alkua sinulle <3

      Poista
  2. Hauskaa Vappua! Ihanat pallerot ja reipas äiti-koira. Uskon, että puuhaa riittää. Voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninni!
      Paljon on puuhaa, tosin en yhtään valita kun oon nähnyt esim. 13 pennun landseer pentueen, helppoahan tää on kuin heinänteko:D
      Ihanaa alkanutta toukokuuta <3

      Poista
  3. Voi että nuo ovat suloisia:) Ilonalle hyvää vointia toivottelen,ja sinulle kaunista toukokuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat Jael:)
      Kiitos sitä tässä nyt tarvitaan, onneksi ainakaan huonompaan suuntaan ei ole Ilona vointi menossa.
      Kaunista toukokuuta sinulle sinne kauas <3

      Poista
  4. Kyl on söppöys valloillaan! Mahtavoo pentu aikoo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on :)
      Kiitos sinulle Toto R <3 ja mukavaa kevään alkua!

      Poista

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!