perjantai 12. helmikuuta 2016

Kiivileivokset ja höpötyksiä riippuvuussuhteista

Perheenjäsenen merkkipäivän kunniaksi leivoin pitkästä aikaa jotain herkkua. Talvi on lannistanut minut niin, että joka päivä tekee mieli jotain makeaa. Yleensähän en syö mitään tämmöisiä, mutta viime aikoina...sokeri on just sellanen, että kun kerran otat, niin otat varmasti huomennakin! Siihen jää niin koukkuun.  Uskon, että kaikilla ihmisillä on jokin riippuvaisuus, toisilla se on jokin terveyttä tuottava asia, toisilla taas vähemmän. Lasken riippuvuudeksi myös ylenpalttisen kuntoilun. Tunnen myös entisen alkoholistin, joka juo jatkuvasti vissyä tai energiajuomia, eli siinäkin on vain riippuvuus vaihtunut, mutta onneksi näin!

 Oon itse tässä koittanut kehittää riippuvuutta veden juontiin, olen niin huono juomaan muuta kun kahvia. Koulussa sain herätyksen oikein kunnolla tähän nestetasapainon tärkeysjuttuun viime syksynä kun opin,  että mun iho on kuiva sekä sisältä että pinnalta, mutta voin tehdä asialle paljonkin: juoda vettä. Toki olen tiennyt sen aiemminkin, että vettä pitää juoda, sitähän nyt toitotetaan joka tuutista. Mutta anatomian ja ihonhoidon tunneilta jäi käteen ainakin se, miten paljon meidän kehomme tarvitsee vettä kaikkiin toimintoihinsa. Etenkin tärkeiden ravintoaineiden ja hapen sekä hiilidioksidin siirtoon kehossa, eihän ole paljon hyötyä syödä terveellisesti ja vielä napsia monivitamiinit päälle, jos eivät ne imeydy kunnolla?

Ihan hanavettä käytän yleensä, eli kun lähdevesipullo tyhjenee, täytän sitä hanasta. Mutta kaikeksi surkeudekseni olen tehnyt huomion, ettei aika vuorokaudessa riitä mulle, en ehdi yhtenäkään päivänä juoda tarpeeksi. Olen tähdännyt 2.5 litraan, mutta yleensä se jää siihen litraan puoleentoista. Mutta parempi näinkin kuin ei yhtään, mikä oli aiempi tilanne! Olen aika kova piiskaamaan itteeni monistakin asioista, ja pitäisi olla vähän armollisempi itselle. Olen tämän kuullut viime aikoina parinkin ystäväni suusta, älä ole niin ankara itsellesi. Joten, olkaapa hyvät, herkkua herkkupepuille!


Tässä kevättä lupaavassa leivoksessa on kuitenkin myös reilusti vitamiineja, kiivien päälle ei tule myöskään mitään kiillesokeria tms. vaan ne ovat ihan sellaisenaan tuoreina!

Jos haluat, niin mikä estää tekemästä hiukan makeamman version vaikka hyytelösokerilla.


Kiivileivokset ( 12 pientä tai 6 isoa )

3 dl vehnäjauhoja
1,5 dl tomusokeria
1 dl keksinmuruja ( kaurakeksi tai digestive)
siivilöi jauho ja tomusokeri kulhoon, murskaa keksit ( itse teen niin, että laitan keksit muovipussiin ja kaulin kaulimella)ja sekoita joukkoon.

Sekoita joukkoon:

1 munankeltuainen
115 g voita
1 rkl maitoa

Kääri taikina kelmuun ja anna levätä jääkaapissa 30 minuuttia.


Kauli taikinaa jauhotetulla pöydällä ja laita vuokiin. Pistele pohjat haarukalla.




Laita pohjien päälle foliota suojaksi, niin että myös reunat peittyy. Paista 200 asteessa noin 10 - 15 minuuttia. ota pois uunista ja poista foliot. Jatka paistamista vielä muutama minuutti, vaalean kullanruskeiksi. Kumoa ritilän päälle jäähtymään.


Tee täyte:

225 g tuorejuustoa
tomusokeria maun mukaan

Koristeeksi:
kaksi kiiviä ohuen ohuina viipaleina
Laita jokaisen leivoksen päälle suuri lusikallinen täytettä, koristele kiivinviipaleilla.





Itse tein nämä tuon eilisen postaukseni muffinivuokassa, ja tästä tuli 6 suurempaa leivosta, vähän jäi taikinaa yli, paistoin siitä keksejä.


4 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä leivoksia! Otin reseptin talteen, tiedä vaikka innostuisin tekemään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina <3 kannattaa tehdä.
      Minusta on tosi vaikeaa kuvata että saisi ihanan näköisiä, näin talvella kun luonnonvaloa ei ole riittävästi, enkä halua käyttää salamaa. Kuvista tulee helposti valjuja.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Ihanat leivokset! Ja tsemppiä vedenjuontiin. Itse tykkään vedestä tosi paljon ja lämpiminä aikoina sitä kuluu litroittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael <3
      Tsemppiä tarvitaan, olen niinku joku vanha mummo, pitää ottaa vähän suolukkaa että muistais juoda :D
      Kivaa viikonvaihdetta!

      Poista

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!