sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Lahjat paketteihin eri tavalla

Monesti olen miettinyt, miten paljon jouluna kulutetaan, ja niin paljon siitä kuluttamisesta on niin kovin turhaa. Ajattelinkin ehdottaa lähisuvulle, että voitaisiin tästä joulusta alkaen mekin tehdä jotain kestävän kehityksen eteen. Mitä se sitten voisi olla? Esimerkiksi lahjakääreet säästettäisiin. Viikattaisiin nätisti talteen ja lahjat käärittäisiin uudestaan seuraavana jouluna niihin. Tiedän että monessa suvussa jo näin toimitaankin! Hienoa, eikö? Eikä sen tarvi olla hampaat irvessä tehtävä asia, sen voi tehdä ihan huumorillakin. Kuinka kauan se lahjapaperi oikein kestää...jonain jouluna se on sitten jo ihan kärsineen näköinen- säästetään paperia, puuta, metsää, polttoainetta, energiaa. Miten paljon asioita säästyy, kun muutama lahjapaperirulla kierrätetään uusiokäytössä perheen kesken. Toki ne voi laittaa kierrätysastiaankin, mutta eihän se ole sama asia. Koska sen paperin uudelleenkäsittely ja kuljetukset kuluttavat taas lisää maapallon luonnonvaroja, eikö niin? Tämmöisiä pohdintoja kävin mielessäni kun laittelin yhtenä iltana lahjoja paketteihin. 

Yksi lahja kääriytyi pöytäliinaan, toinen vanhan kirjan sivuun, kolmas joulukorttiaskarteluista ylijääneeseen kartonkiin.

Kiitollisuuskorttejakin oli jäänyt yli, niihinkin pystyi hyvin käärimään parit jutut.
Olisi mukavaa kuulla, miten sinä ajattelet joulun aikaan ympäristöä ja yhteistä maapalloamme?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!