sunnuntai 11. lokakuuta 2015

DIY suunnitelmia ja tyttöjen päivää!

Arvonnan voitti tällä kertaa Miia. Onnea! Kiitos myös kaikille osallistuneille!  Lahjakortti onkin jo aikaa sitten lähetetty voittajalle, minä en vain tahdo löytää aikaa blogipostauksille.

Tänä viikonloppuna minulla on ollut kiire toteuttaa kaikkia ideoita, mitä päässä muhii. Aikaa on rajallisesti, ja valtava väsymys mikä pitää otteessaan, vie veronsa. Vanhuus ei tuu yksin! Vitamiineja syön kyllä aika paljon, ja muutenkin terveellisesti. Mutta nyt olen alkanut miettiä tuota B12- vitamiinin suihkutettavaa muotoa, että oliskohan siitä minullekin jotain hyötyä. Kellään kokemusta tästä?

Orvokit laitoin talteen, kirjan väliin prässäytymään. Ajattelin tehdä niistä pikkutauluja tuohon meijän yläkerran portaikon seinälle. Kiertelinki jo vähän kirppiksellä, taulukehysten löytymisen toivossa.

Ranskasta ostettu keittokirja saa toimittaa orvokinliiskauskoneen virkaa. En ole vielä tähän päivään mennessä muistanut koittaa suomentaa, mitä ihanuuksia kirjan avulla vois loihtia pöytään.
Tänään on tyttöjen päivä. Omien tyttöjen lisäksi minulla on vielä kummityttö jonka kanssa vaihdamme kirjeitä. Hyvin pienellä summalla voi mahdollistaa lapselle kokonaan uudenlaisen elämän, hän pääsee kouluun! Muumitarroja ajattelin laittaa seuraavan kirjeen mukana, tyttö on meijän Kuopuksen kanssa samanikäinen eli 6 vuotias. Muumeista kerron sitten hänelle kirjeessä enemmänkin, voihan olla että vaikka Muumit ovatkin yhdenlaisia julkkiksia, ei heistä ole vielä koskaan kuultu kaukaisessa vuoristokylässä.


Hyvää tyttöjen päivää kaikille tytöille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!