Jokainen päivä voi olla pieni voitto

Jollekin jossain, jokainen kulunut päivä voi olla pieni voitto. Ihan pelkästään siitä viime viikosta selviytyminen hengissä. Voi olla paljon pieniä arjen hankaluuksia, tai sitten paljon isoja. Ei sillä lie merkitystä, sillä jokainen meistä kokee elämän siihen liittyvine haasteineen tyystin eri tavalla. Jollekin pikkuinen, sinun mielestäsi mitättömältä vaikuttava asia voi olla juuri se vihonviimeinen niitti. Et voi ikinä tietää, mitä ihminen on elämässään kokenut ja millä tavalla se on häneen vaikuttanut. Voi olla että hankaluudet ovat jatkuneet jo vuosikausia, siihen kuormaan kun lisätään vielä vaikkapa työttömyys ja puolison menetys, niin saadaan tunne siitä, ettei kuulu oikein mihinkään, eikä ole tarpeellinen missään, hänestä on tullut ei-kukaan.

Yksinäisyys voi olla ahdistavaa, musertavaa, toivotonta. Vanhusten ja lasten lisäksi myös perheellinen aikuinen voi olla yksinäinen, isä tai äiti. Voi olla että kuluu viikkoja ilman ainoatakaan aikuiskontaktia. Siinä ei paljon auta siwan kassatädin kanssa vaihdetut kiitokset ja heit.

Onneksi elämässä sattuu aina välillä jotain hyvääkin. Pieniä ilonpisaroita, yhden oven sulkeutuessa avautuu toinen ovi. Sovitaanko, että se toinen uusi ovi on miljoona kertaa hienompi ja jännittävämpi kuin se ovi, joka meni kiinni? Sovitaan!
 

Leivänpaahtimen savuaminen ei ollutkaan merkki siitä, että nyt ne kaikki kodinkoneet alkavat peräperää hajoamaan. Se oli vain merkki siitä, että paahdinta ei kannata pitää kaapin alla, josta sinne voi tipahdella kaikenlaista sinne millään tavalla kuulumatonta roinaa.

Ehkä sitä lapsen pyörää, joka varastettiin pihalta, tarvittiin paljon kipeämmin jossain muualla. Ehkä perheessä, jonka lapsella ei ole ikinä ollut pyörää.

Itse olen iloinen ja kiitollinen siitä, että minulla on terveet lapset ja läheiset jotka tukevat ja auttavat. Mutta miten käy niiden, joilla ei ole ketään. Miten käy niiden, joiden läheisetkin ovat yhtä uupuneita? Miten käy niiden jotka tipahtavat oravanpyörästä tahtomattaan tai tahtoessaan? Paljon kuulee puhuttavan, että nyky- yhteiskunnassa ei paljoakaan välitetä naapurista, sukulaisesta, pikkuserkusta tai kenestäkään muustakaan. Vai välitetäänkö? Pitäisiköhän meidän kaikkien alkaa yhdessä välittämään, ennen kuin on liian myöhäistä? Ei pitäisi olla niin vaikeaa kysäistä vaikka vain ihan ohimennen, että mitä kuuluu? Miten jaksat? Tarvitsetko apua? Haluatko että kuuntelen? Pitäisikö sinua käyttää kaupassa? Tee se jo tänään, voin luvata että saat itsellesikin hyvän mielen!