Tuuli, tuule sinne missä muruseni on....

Tervetuloa uudet lukijat! Ja vanhat! Olette kaikki minulle tosi tärkeitä.

Meillä on täällä ollut viime päivät aika tuulista ja kylmää. Tosin ei mitään verrattavissa Suomen tuuliin, joista luin, että 25 m / s vai oliko enemmänkin? Monilla oli sähköt poikki.
Täällä on ollut vain sellaista 11 metriä sekunnissa noin suurinpiirtein. Aallot meressä yhtäkaikki olivat hyvin vaikuttavia!

Viime yönä ei tullut paljoa nukuttua, sillä naapureilla oli bileet. Ainakin kolmella eri naapurilla. Siinä sitä sitten kuunneltiin kolmesta eri suunnasta kuuluvaa telkkarin pauhua, kitaransoittoa ja oopperamusiikkia. Lisäksi tuli vielä ukkonen!
Onneksi se naapuri ei ole ollut kotona, joka polttaa sisällä. Kaikki savu tulee meidän asuntoon. Olemme monia hetkiä viettäneet parvekkeen ovi sepposen selällään, onneksi tuuli on sen verran kova että tuuletus on ollut erittäin tehokasta. Harmi vaan että vähän kylmää touhua. Ylensä annamme periksi ja lähdemme puistoon ja kaupoille.

Vanha tykki, jonka voi löytää rantakadulta.

Minulle tarjottiin työtä täältä. Provisiopalkkaista sellaista. En usko että se on minua varten enää tässä vaiheessa elämää. Pitää olla jotain varmempaa, lapsiakin kun on sentään neljä kappaletta!

Seuraavana yönä näin unta, että minua pyydettiin lehteen valokuvaajaksi! Voi jukra, siihen suostuisin kyllä heti! Motivaatio ratkaisee tässäkin asiassa.

Tunnelmia bussikadulta.

Asuntoja löytyy hyvin vuokrattavaksi, jos joku on innostunut tänne muuttamaan. Lamaa ei juurikaan huomaa täällä Fuengirolassa. Jonkin verran on liiketiloja tyhjillään, ja yhden rivitalon olen huomannut Los Pacosin "suomalaiskylässä", joka on jäänyt kesken?

 Meijän Toiseksi Vanhin sanoi, että yhden asunnon sisäseinään on spreijattu Christina Aguilera :) Tarkkoja ovat nuo lapsukaiset huomaamaan asioita. Aika surullista. Mutta paljon lohduttomamman oloista oli tulomatkamme varrella monissa pienissä, suloisissa maaseudun kylissä. Pelkkää tyhjää täynnä. Siellä se lama todella näyttää kasvonsa, paikat, joissa ennen oli iloista elämää ja oli kylän hedelmäkaupat, leipomot, kahvilat, huoltsikat, ravintolat, ja kaikki muu. Tyhjillään, rikotut ikkuna-aukot mustina ammottavine kitoineen kuin muistuttaen jostain joka tuli ja vei kaiken.

Hauskannäköinen puu kukassa.

Ihan tavallista elämää ja arkea me täällä koitamma tallustaa.

 Kotiin on jo ikävä, varsinkin nyt, kun mies vei jo Basson kotiin koirahoitolaan samalla kertaa kun hinasi rikkimenneen auton Liettuaan korjaamolle. Me emme siihen kyytiin mahtuneet näin isolla porukalla, joten jäimme vielä tänne. Olen yrittänyt olla hammasta purren hiljaa koirasta ettei lapsilla tulisi paha mieli. Mutta täällä nyt sen sanon: hyvin vaikeaa on olla ilman rakasta karvaturria, se on minulle melkein kuin yksi lapsi omalla tavallaan! Vielä kun sitten kuulin, että se oli auton kyydissä ollut niin masentunut, että oli vain riiputtanut päätään kaiken aikaa. Onhan sen kanssa tullut elettyä jo seitsemän vuotta ja siinä ajassa ehtii kyllä tottua toisen läsnäoloon niin tehokkaasti, ettei oikein osaa olla masentumatta kun se on äkkiä poissa.

Basso nautti auringosta parvekkeella.

 Mutta voi onneksi, onneksi se on vain väliaikaista! Uskon, että Bassoa hoidetaan hyvin tuolla hoitolassa, ja siellä se saa olla omassa tarhassa, jossa voi itse valita, onko ulkona vai sisällä. Mahtavaa, sillä Bassohan haluaa olla tietysti ulkona!Valitsin hoitolan myös silläkin perusteella, että siellä työntekijät ovat naisia, sillä onhan tämä meijän vanhaherra naisen koira. Tyypillisen laumanvartijamaisen, hiukan jäärän luonteen omaavana se tarvitsee pehmeän ja ymmärtävän hoitajan.

Ihanaa torstaita kaikille!