sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Viikonloppu

Nukkekodin vessan uusi matto Bommix Bamboo - langasta. Huomasin vasta kirjoittaessa, että verho ikkunasta on lähtenyt käveleen.


Olisi kyllä muutenkin liimapyssylle hommia tässä, hanatkin ovat irti..harmittaa välillä, kun talo on niin rakkaudella tehty ja niin paljon kauniita,  uskomattomia yksityiskohtia täynnä, niin nämä kersat rikkoo kaiken enkä puhu välttämättä omista lapsistani :D
Mutta leikittäväksi tämä on aikoinaan hankittu, ja onneksi lähes kaiken on saanut aina korjattua.


Ilonan kuvasin puhtaan pyykin kasassa. Viikkailin niitä illalla, niin sinnehän se mennä sujahti lakanoihin, aina pitää olla emännän lähellä, mutta mieluiten jossain lämpimässä!



Minun päivärutiineihin kuuluu yleensä kilpikonnan ulkoiluttaminen. Tietysti talvella kun näillä leveysasteilla ollaan, nin se tapahtuu vain sisällä alakerran lattioilla. Yleensä laitan sen kävelemään, ja unohdan samantien että se on lattialla- muistan sen sitten kun se yrittää änkäytyä johonkin ahtaaseen koloon, sillä siitä kuuluu raapiva ääni. Koirat ovat kai vähän mustasukkaisia tästä lemmikistä, sillä kun otin kameran esille niin johan kumpikin säntäsi paikalle vahtimaan että eivät vaan jää mistää paitsi!
  Ilona- chihu alkaa riehumaan, ja Basso vain kävelee edessä, ettei varmasti yhtään kuvaa oteta muista kuin siitä... silläaikaa konna jatkaa matkaansa mistään häiriintymättä. Se on niin hauska otus, Ilona yrittää aina tehdä tuttavuutta sen kanssa, mutta sepäs vaan jatkaa matkaansa eikä välitä koiran pusutteluyrityksista tuon taivaallista.

Eikö oo hirveetä että laitan tämmösiä kuvia, missä näkyy, kuin koirankarvoissa meidän matto on? No se on vaan elämää! Illalla taas imuroidaan :)

Ulkona paistaa aurinko ja ilma ois ilmeisesti mitä ihanin, mutta minun viikonloppuni on kulunut siivotessa ja tenttiin lukiessa.

 Minua alkoi niin harmittamaan , kun en saa opintoja jatkumaan tuon muistin huonontumisen vuoksi. Voitteko kuvitella, että pääasiassa ne ovat viivästyneet koko tammikuun ajan, koska en ole vain muistanut, että mun piti opiskella! Nyt sitten ajattelin että saa riittää ja ilmoittauduin tenttiin joka on jo 19. päivä joten on pakko muistaa lukea.

 Torstaina kävin magneettikuvassa ( tulokset saan myöhemmin) ja olin niin väsynyt että nukahtelin siinä, vaikka jokainen, joka on ikinä ollut pään magneetissa, tietää, että se meteli on aivan hirveä. Kun kuvataan, kuuluu kauhea kolina, klonksutus ja raapivia ääniä sun muuta. Olin niin väsyksissä koska päivä oli ollut hiukan erilainen kuin yleensä, sillä kävin ystävän kanssa kylpylässä ja kauneushoitolassa sekä suolahuoneella! Tästä päivästä onkin tulossa seuraava kirjoitukseni.
Joka tapauksessa en muistanut heti miten hiivatissa sitä parkkimittaria käytetään! Ja sitten kun piti viedä se lappu autoon, piti vähän aikaa miettiä minkälaisella autolla oikein tulinkaan? Toki autoni vaihtuu usein kun mies myy autoja, mutta silti. Muisti ikäänkuin väsyy, kun aivoja on rasitettu enemmän. Tai ehkä se johtuu kaikista eri ärsykkeistä, sillä esimerkiksi kotona lukiessa tenttiin en huomaa sellaista sekavuutta loppupäivässä ollenkaan.
 Noniin varmaan teitä hulluna kiinnostaa nää mun analyysit.
Mutta jos jotain kiinnostaa :D niin täältä ja täältä sekä täältä voi lukea lisää minun tapauksestani

Seuraavana on tulossa tosiaan postaus suolahuonehoidoista, sekä Biodroga hedelmähappohoidosta, joissa molemmissa kävin torstaina. Voitte uskoa että oli ihanaa! Nautin ihan täysin siemauksin.
 Ihanaa sunnuntaita kaikille !
Anne


4 kommenttia:

  1. Minä tykkään niin lukea näitä juttuja ja myös aivan tavallisista arjen hetkistä. Ei blogissa tarvitse aina edes olla punaista lankaa jne. Ystävälläni on vakava aivovamma mm.makuaisti meni ja hän kuvaa muistin oireita juuri kuten sinä. Toisaalta omatkin aivot ilman onnettomuutta väsyy kaikesta, voisiko olla myös yhdistelmä herkän ihmisen aistien täyttymistä ja sinulla vielä tuon aivovamman kera.

    Ihania öttiäisiä teillä vilskettä ja elämää. Ja ihanaa päästä lukemaan suolahuonekokemuksesta, sepä onkin mielenkiintoinen juttu. <3 Haluaisin kokeilla.

    Sydämellistä sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tiia, jaksat aina olla niin kannustava!

    Toivon ystävällesi kaikkea hyvää.
    On totta mitä sanot aivojen väsymisestä, ja sitäpaitsi onhan tuota ikääkin jo jonni verran, vaikken nyt mitenkään vanhaksi itteeni tunnekkaan:D

    Suolahuone on sellainen juttu, etten voi muuta kun lämpimästi suositella kokeileen!

    Sydämellistä sunnuntaita sinullekin!


    VastaaPoista
  3. Toivottavasti magneettikuvista ei löydy mtn ikävää. Olen ollut pari kertaa magneettikuvausputkessa ja siellä todellakin on kova ääni. Ihana huone nukkekodissa ja mitä kavereita :) Kilppari ja koiruus, ihanat!

    VastaaPoista
  4. Tuskin sieltä nyt mitään isompaa:)
    Kyllä herra hulluistaan huolen pitää, eikös se ole sellainen sanonta :D
    Kiitos sanoistasi!

    VastaaPoista

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!