keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Tuunattuja juttuja

Tämä ei mennyt nyt taaskaan niinku elokuvissa, en oo ehtinyt tekemään vielä kaikkia mitä aioin..
tässä kuitenkin yksi tekele: 
teelaatikosta tuli tämmöinen hempeä kukkaisrasia...sopii vaikka korurasiaksi, onhan siinä noita lokeroitakin jonkin verran

Tää mun värkkäily on joskus kyllä sellasta, että aluksi tuntuu ettei tää nyt onnistu, ei sitten niin mitenkään ja kaikki on ihan vain tyhmää. Mutta sitten kun tulee se ahaa elämys tai mikä lie lamppu syttyy muuten niin tyhjässä päässä, niin voi sitä iloa, minkä onnistuminen saa aikaan pienessä sydämessä! Tunnistaako kukaan itseään tästä tunteesta?


Mulle tulee tästä lootasta nyt mieleen häät.
Purkasin tähän yhden Puttipajan Helmi servettirenkaan josta laitoin sitten tuon helminauhan puusydämen ympärille. Puusydän on Sinooperista, olen sen maalannut valkoiseksi, ja kiinnittänyt juuttinarun, jonka annoin olla lähes ennallaan.
Kukat irrotin tuikkualustasta ja liimasin nen niihin kohtiin , mihin laatikko oli saanut pieniä osumia
muilta alelaatikkoon hylätyiltä surullisilta pieniltä esineiltä, joita kukaan ei ollut vielä huolinut, nyyh.


Niin sai teelaatikko uuden elämän.
Ja maailma pelastuu:)
 Ei tarvinnut heittää tätäkään lootaa pois,  kylläpä minä sain hyvän mielen:)

ai niin tein vielä yhden jutun eilen pienille tai miksei isoillekin Prinsessoille ,
 ja siitä lisää huomenna:)

Anne

1 kommentti:

Vaikka vain sana tai kaksi, tekee minut hyvin iloiseksi!